Hiljaisempi kausi - uhka vai mahdollisuus?

Olette varmasti huomanneet, että juuri mitään ei tapahdu täällä. Kyse ei ole vain siitä, että en kirjoita vaan myös siitä, että meillä kotona ei ole nukkeiltu. Yksi syy voi olla, että olen ollut aika levoton nukkejen vuoksi. Yksi kun on ollut pois kotoa jo ties kuinka kauan ja on nyt teillä tietymättömillä. 

Voi myös olla, että minulla keväisin on tällainen kausi. Kivempaa on kuvata kun ulkona on kaunista ja nyt on ollut melko ruma kevät jos saan sanoa. Vaunut pitäisi myös varmaan ihan oikeasti saada huollettua, että eivät typeryyksien takia hajoa ja se myös estää minua nauttimasta vaunulenkeistä kun kuuntelen nitinöitä ja natinoita ja pohdin pitäisikö renkaisiin pumpata ilmaa vai antaa olla. 

Minun pitäisi myös pikkuhiljaa valmistua yhden tyyppisestä koulutuksesta joten tekemistä on ollut kovasti enkä ole rentoutuessa käyttänyt reborneja saadakseni ajatukseni muualle vaan tehnyt jotakin muuta, mm käynyt kävelyllä muuten vaan tai Pokemon Go:ta pelaten, pelannut tietokoneella ja tavannut kavereitani. Ilse on ollut kuuntelemassa pari kertaa kun olen lukenut ääneen ja olen pidellyt sylissä hetken muitakin, ihan vain vanhojen hyvien aikojen vuoksi. 

Vaatteita on vaihdettu mutta koska kotona pitäisi kuvia varten siivota aika paljon, ei kuvaaminen ole tuntunut rentouttavalta vaan nimenomaan lisätyöltä ja silloin en sitä ala tehdä. Kuvia on myös "käyttämättä" Aivan hirveästi joten uusille ei ole tarvetta siinäkään mielessä. Tähän en niitä laita nyt tällä kertaa ollenkaan, kuvittaminen on tässä kohtaa myös vain asia, joka tuntuu lisätyöltä. 

Tuntuu myös, että rimaa olisi laskettava jostain kohtaa, edes joskus. Nykyään yritän saada luotua saavutettavia, kaksikielisiä ja kauniita ja informatiivisia postauksia. Se ei vain ole aina mahdollista ja tällä erää siihen on ratkaisuna olla tekemättä ollenkaan. Voi olla, että täytyy opetella tässäkin tyytymään omaan sen hetkiseen parhaaseen. Ei ole järkeä tehdä kaikkea aina vain muita ajatellen jos vastapuolella on se, ettei tee kenellekään, ei itselleen eikä edes osalle lukijoita ja yleisöä.

Siksi tämä postaus siis myös näyttää tältä. Se ei ole kaksikielinen eikä kuvitettu. Se saattaa olla saavutettava mutta en ole yrittänyt. Jos se on informatiivinen, se on vahinko. En yritä luoda uutta tietoa vaan työstän itse päässäni asioita ja annan teidän nähdä sen. Tämäkin on osa rebornharrastusta ja se on ihan ok. 

Tällaisia ajatuksia minulla on tähän iltaan ja hetkeen. Onko kellään antaa vinkkejä tai oletko kokenut harrastusblokkia joskus?

Mamman syli sen kun tyhjenee

Nyt on Mamma taas yhtä vauvaansa vajaampi. Edellinen lapsi ei ole vielä maailmalta palannut mutta lähetin silti seuraavan vauvan maailmalle, jotta hän voisi tulla entistä ehompana takaisin. Varpua on vaivannut aina vanhemmiten harventunut tukka ja kulmakarvattomuus. Nyt puutumme tähän ongelmaan! 

 Toivomme, että Varpu ei viivy maailmalla ihan yhtä kauan kuin Solveig, joka on ollut poissa jo yli vuoden. Varpu ei kuitenkaan ole maantieteellisesti yhtä kaukana kuin Solveig eikä postin kulkeminen tai kulkemattomuus voi häntä pidätellä. Hänet ajamme hakemaan vaikka tunnissa laina-autolla (pistetään rebornvaarit töihin, kjäh kjäh). 

Hyvää matkaa Varpu! Me sua täällä jo kaivataan ❤

Vihdoin! Äntligen!

Rebornnukkeni Solveig eli Solis on ollut korjattavana toisella puolella maapalloa. Matkallaan hän on viipynyt aika tarkalleen vuoden, koska maa, jossa hän on ollut korjattavana ei ole (kuulema) voinut postittaa Suomeen. Suomen rajat ovat olleet kiinni. Ihan varma en ole, onko todella näin ja viimeiseen saakka pelkään varmasti, että postissa minua ei odotakaan Solveig sellaisena kuin pitäisi, että joko siellä päässä tai matkalla on sattunut tai sattuu jotakin. Nyt on kuitenkin mahdollista jo toivoa, että Solis todella on palaamassa kotiin.

Nyt odotellaan enää muiden nukkejen korjauksia... Huoh...

 Min reborndocka Solveig, smeknamn Solis har varit i reparation på andra sidan jordklotet. Hon har varit på sin resa nästan exakt ett år på grund av att landet hon har varit i har inte (så hörde jag) kunnat skicka henne till Finland. Finlands gränser har varit stängda. Helt säker är jag inte om det faktiskt är så och till sista minuten ska jag vara orolig. För det att i posten skulle Solveig inte komma i sådant kondition som hon borde vara, att antingen där eller på vägen händer eller har hänt någonting. Men nu är det möjligt att önska att Solveig skulle på riktigt vara på väg hem.

Nu väntar vi bara att andra dockor skulle repareras... Suck...

Kulkeminen julkisissa tiloissa ja eri kulkuvälineillä rebornin kanssa - mitä voi olla hyvä tarkistaa ja miettiä etukäteen

Olen kirjoittanut tällä teemalla postauksia aiemminkin. Näitä aiempia postaukset löydätte muun muassa täältä ja täältä sekä vielä täältä. Blogikirjoituksia taaksepäin selaamalla löytää myös kirjoituksia, joiden otsikoissa mainitaan "reissu" tai "seikkailu" tai "matka". Näissä postauksissa saatetaan myös kertoa jotain matkustamisen teknisestä puolesta. En kuitenkaan enää yli sadasta tesktistä löydä tai muista kaikkea kirjoittamaani joten jos tämä teema kiinnostaa lisää, lukekaa ihmeessä vanhojakin kirjoituksia!

Minulta kysytään erilaisia matkustamisvinkkejä kuitenkin sen verran usein, että halusin jakaa hiukan lisää asioita, mitä aiemmissa kirjoituksissa ei ole käsitelty lainkaan tai vain vähän

. Kaikkea en ole itse tehnyt mutta olen lukenut ja nähnyt sen verran monenlaisia matkatarinoita, että se riittää ainakin vinkkilistan kokoamiseen. Oma kokemus matkustamisesta ja tilanteet ovat kuitenkin erilaisia joten jokainen miettiköön ja suunnitelkoon matkansa itse omannäköisekseen.

Yleistä matkustamisesta ja kulkemisesta

On hyvä muistaa, kuinka paljon nämä nuket hämäävät ihmisiä. Niitä pidetään edelleen useammin aitoina vauvoina kuin nukkeina. Mitä paremmin tehty nukke ja aidomman vauvan oloinen käsittelytapa, sen useammin meitä kohdellaan oikean vauvan kanssa liikkujina. Siksi on hyvä muistaa, että kaikki kohtelu, jonka koemme epäasiallisena itseämme kohtaan, ei ehkä ole sellaiseksi tarkoitettu. Osa ihmisistä on huolissaan mahdollisen oikean lapsen turvallisuudesta (esimerkiksi soittaisi poliisille tai sosiaaliviranomaisille alipukeutuneesta lapsesta tai huolimattomasta käsittelystä, vaikka vauvan raahaamisesta pulkan pohjalla kovalla pakkasella, ilman pehmusteita). He tekevät parhaansa pitääkseen lapset turvassa ja joskus he tulkitsevat tilanteet tästä näkökulmasta käsin, kuten heidän ammattinsa vuoksi pitääkin. 

Kuvateksti: en yhtään ihmettele jos joku pysäyttäisi ja kehottaisi kesäkuumalla nuorta äitiä
laittamaan vauvalle eri vaatetta päälle, suojaamaan auringolta tms. jos tämmöinen tulisi vaunuissa vastaan. Ilseä ei erota kuvasta oikeasta lapsesta eikä aina livenäkään...

Joskus ihmiset reagoivat ajattelemattomasti vasta, kun he kokevat henkilökohtaisesti tulleensa huijatuiksi. Osa suuttuu huomattuaan, että kyse onkin vain nukesta. He pelkäävät ehkä menettävänsä kasvonsa vieraan ihmisen silmissä. Siksi he sanovat tai tekevät sellaista, mitä eivät muuten tekisi. Yllätetty ihminen, joka muuten käyttäytyy hyvin, voi jopa lyödä tuntiessaan itsensä tavalla tai toisella uhatuksi. Tämä pätee erityisesti säikäytettyihin ihmisiin. Harva osaa tavan tallaajasta ennustaa naamasta, mitä kaikkea kukin meistä kantaa sisällään, millaisia pelkoja kenelläkin on. Kun näihin reaktioihin on varautunut, ja toimii niiden mukaan (huom, ei ehdoin tahdoin niitä vastaan), saa itsekin asiallista kohtelua. Me jokainen tiedämme, että jos julkisella paikalla käyttäytyy huonosti tai vain ajattelemattomasti, saa kokea epäasiallista kohtelua. Vaikka humalainen voi kaatua ja satuttaa itsensä pahasti, osa ei auta, koska se "on heidän omaa syytään". Sama pätee nukkeiluun. Jos et edes yritä välttää ongelmia, löydät niitä kyllä. Itse en juurikaan kohtaa ongelmia, koska vaikka en välitäkään aina siitä, mitä ihmiset ajattelevat, välitän usein siitä, miltä heistä tuntuu. Vaikka he olisivat vieraitakin. En halua ehdoin tahdoin aiheuttaa omalla toiminnallani kenellekään huolta ja siksi teen asioita joskus vaikeammankin kautta.

Kuvateksti: Kuvassa ollaan ravintolassa sivupöydässä, jonka ympärillä
oli hyvin tilaa vaunuille, vaunuverho on edessä. Vaunuverho on minulle yksi tapa välttää huomiota julkisissa
tiloissa. Samalla se vähentää merkittävästi ongelmia, joita nimenomaan
kohdistuvat reborneihin. Lapsiperheitä koskevilta ennakkoluuloilta se ei suojaa, kaikkialla ei arvosteta lapsia.

Lastensuojeluviranomaisten lisäksi pelkäämme joskus poliisia ja auttavaisia ihmisiä näiden nukkejen kanssa. Kun lähdemme kesäkuumalla ajamaan pohjoiseen, pidämme mukana lakanaa jolla peittää turvaistuin autossa. Muuten joku löisi ikkunat sisään sillä aikaa kun käymme kahvilla. Poliisi voisi myös pysäyttää, jos ajaisimme ilman turvaistuinta joten... Isäni uutena vuotena ihmetteli kun sanoin, että joko otetaan Ilse kauppaan tai otetaan riski, että joku lyö sun ikkunat sisään. Isä suostui ottamaan riskin, koska oli tosi pimeää. Istuin olisi voinut olla myös tyhjä ja peitimme sitä parhaamme mukaan. Itse olisin ollut valmis ottamaan istuimen mukaan ja viemään sen kärryissä kauppaan mutta sen kiinnittäminen oli näyttänyt faijasta niin hankalalta, että hän mieluummin jätti Ilsen autoon. Mutta ihmetteli kyllä, että kaukonäköinen täytyy olla näiden kanssa ja ei hän ikinä olisi arvannut että tosiaan, joku pitää niitä aitoina ja yrittää pelastaa kylmästä autosta. 

Juna

Olen itse matkustanut junassa nuken ja vaunujen kanssa muutaman kerran. Ihan postauksen alussa mainittu matka Ilsen kanssa oli juurikin junalla taitettu. 

Tekstiä on lainattu ekasta postauksesta, koska miksi keksiä pyörä uudelleen: 

Varasin etukäteen (toisen harrastajan vinkistä hyvissä ajoin) tietyn paikan junasta. Vr:n sivuilta löytyy vaunukartta, josta voi valita istumapaikkansa junassa. Pyörätuolisymboli kertoo tyhjästä tilasta penkkien edessä ja parhaassa tapauksessa saat matkustaa kaikessa rauhassa. Jos haluat olla rauhassa ja tietysti erityisesti jos matkustat seurassa, varaa viereinen istuin TAI kuten me teimme viereisen istuimen ollessa varattu, varaa ns. parempi paikka ja koita neuvotella paikka itsesi tai seuralaisesi käyttöön vaihtamalla. Me varasimme ikkunapaikan kaksi penkkiä taaempaa, joka olisi voinut olla valttia käytäväpaikkaan nähden. Nyt kävi niin että juna oli kohtalaisen tyhjä ja matkaseura on saanut istua vieressä ilman häiriötä.

Huom! Sääntöjen mukaan vaunut täytyy taittaa jos tilanne sitä vaatii! Pyörätuolien käyttäjillä on, kuten kuuluukin, etuoikeus näihin paikkoihin. Varaudu siis siihen, että joudut ottamaan nuken syliisi. Tällöin rintareppu tai vastaava voisi auttaa, jos matkustat yksin ja nukkesi ei ole käsilaukkukokoa. Jos junassa on pyörätuolipaikkoja, on myös yleensä vessa riittävän tilava siihen, että järjestelet teidät penkissäistumiskuntoon.

Joskus liput onnistuu varata lyhyemmälläkin varoitusajalla, jos juna on riittävän tyhjä. Nyt varasimme liput mennessä tapojemme vastaisesti paria päivää ennen. Yleensä ostaisimme ne samana päivänä, jopa vasta asemalta. Tullessa varasimme asemalta ja hyvin onnistui. Nousimme myös menomatkalla junaan päärautatieasemalta, tämä oli yksi syy hyvään onneen paikkojen kanssa. Pitkänmatkanjunassa olisi muuten voinut tulla tilaongelmaa.

Lähijunassa tilanne on samaan aikaan sekä helpompi, että hankalampi. Niissä ei ole paikkavarausta ainakaan HSL:llä joten saatat päätyä istumaan portaille tai polkupyörien sekaan. Näissä tilanteissa vaaditaan hyviä hermoja ja hoksaavaisuutta. Toisaalta juna saattaa olla tyhjä ja pääset valitsemaan istumapaikkasi hyvin vapaasti ja sinulla on mahdollisuus jopa levittäytyä tavaroinesi niin mukavasti kuin haluat. Jokainen matka on tässäkin suhteessa erilainen. 

Kuvateksti: Vaunuja vieri vieressä neljät. Meidän oli ekana paikalla joten saatiin 
paras paikka, ihan meidän jalkojen edessä. Näiden neljän jälkeen loput taitteli vaununsa
junan eteiseen ja nosteli muksut syliinsä.

Laiva

En ole koskaan itse kuljettanut rebornia laivassa.

Seuraavat vinkit pätevät kuitenkin moneen matkustamiseen ja olen itse joutunut kulkemaan laivalla pyörätuolin kanssa joten voin kuvitella, millaista rebornin kuljettaminen laivassa olisi. 

- Jos et tiedä, kysy. Laivayhtiö on sinua ja kaikenlaisia muita matkustavaisia varten. Heillä on takuulla palvelu, josta tiedustella asioita. On sinun valintasi, kerrotko asiat suoraan vai kyseletkö ympäripyöreästi. Jos kuitenkin valitset, että et kerro kaikkea, älä ihmettele jos sinut tulkitaan väärin tai sinusta ja matkakumppaneistasi on tehty oletuksia. Yleensä oletukset auttavat henkilökuntaa toimimaan oikein. 

- vaunut tai rattaat auttavat varmasti kulkemisen kanssa. Rintareppu on myös hyvä vaihtoehto ja vie hytissä vähemmän tilaa. 

- Jos kuljet vaunujen kanssa, voi olla hyvä tutustua esteettömyyteen. Etsi pohjakartta viimeistään laivalla ja tarkista esimerkiksi hissien sijainnit. Moni asia, missä on pyörätuolin kuva, toimii yleensä myös rebornin kanssa. Muista kuitenkin antaa tilaa muille matkustajille. Pyörätuolin käyttäjä ei todella pysty käyttämään esimerkiksi muita vessoja kuin invawc:tä, sinulle se on vain hankalampaa. Kun otat muut huomioon, sinutkin otetaan paremmin huomioon.

- kokeile välineitä ennen lähtöä kotona. Jos esimerkiksi olet huolissasi huoneen koosta ja tilan riittävyydestä, opettele vaunujen kasaaminen ja käsittely kasattuna jo kotona ennen matkaa. Ei sitten tarvitse todeta, että et saakaan vaunuja enää uudelleen auki tai jättää paniikissa sormia lukituksen väliin. 

- ole valmis kertomaan henkilökunnalle, että matkustat nuken kanssa. Näin he tulkitsevat tilanteita oikein ja osaavat tarjota apuaan. Korjaa heidän väärinymmärryksensä kärsivällisesti ja hyvässä hengessä. 

Lentokone

En ole koskaan itse lentänyt rebornin kanssa. Olen lentänyt itse vain muutaman kerran mutta ulkomaisten harrastajien vinkeistä olen poiminut tänne muutamia. 

Seuraavia vinkkejä olen saanut/kuullut: 

- varaudu huolellisesti etukäteen. Jos olet epävarma jostain, voit tiedustella asiaa lentoyhtiöstä. Kysyvä ei tieltä eksy.

- nukke saatetaan haluta läpivalaista tai sille saatetaan haluta tehdä pyyhkäisytesti huumeiden salakuljetuksen tai pommien takia. Ole siis valmis ottamaan nukke esiin ja kertomaan siitä turvatarkastuksessa. Jos tilaat nuken kustomoituna ja haluat varmistaa ettei epäilyksiä nuken sisällöstä synny, pyydä täytteistä näytteet ostovaiheessa. Nämä pussit on mahdollista läpivalaista ja kuvia vertaamalla todeta, mitä esimerkiksi täytteenä olevat pallukat ovat. Jos huumeiden salakuljetusta epäillään, voidaan nukke pahimmassa tapauksessa joutua avaamaan. Tämä on kuitenkin melko harvinaista.

- Jos pidät nukkea sylissä, kannattaa kokeilla kauanko nukkea jaksaa pidellä. Jos et jaksa pitää nukkea koko lennon ajan käsivarsilla (jopa vain kilon painoisen kantamiseen ksäivarrella väsyy tunnissa tai parissa), kannattaa hankkia rintareppu tai kantoliina. 

- Jos nukella on istutetut hiukset, kannattaa laittaa hattu hiusten suojaksi lennolle. Myös rintarepussa kannettuna hiukset kuluvat nopeasti kun nuken asentoa joutuu korjaamaan. 

(Henkilö)auto

Henkilöautossa matkustaessa on hyvä käyttää turvaistuinta ja ainakin turvavyötä nukella. Vaikka nukke pysyisi hyvin sylissä tavallisessa vauhdissa tai olisi söpön näköinen unipesässä vieressä istuimella, voi nukke olla kolaritilanteessa vaarallinen lentäessään kovalla vauhdilla. Nämä nuket painavat monta kiloa ja ovat siis ihan eri asia kuin tavallinen vauvanukke. Nukke on siis sekä oman turvallisuuden takia, että nuken ehjänä pysymisen kannalta hyvä kiinnittää autossa joko istuimeen ja istuin autoon tai suoraan auton vöihin. Takakontti voi olla myös turvallisempi paikka kuin auton sisällä jos autoon kiinnittäminen ei esimerkiksi tilan puutteen takia onnistu. Huomaa kuitenkin, että auton vöissä istuessa ja vapaasti takakontissa nukke liikkuu ja esimerkiksi hiukset voivat hankautua nopeastikin siitä kohtaa, jossa pää osuu istuimeen tai tavaroihin tms. 

Kuvateksti: Talvella tämä on ollut hyvä kuljetuslook. Kunnon talvikamppeet päälle, vyöt oikein kiristetty, vaunuverho ja kuomu käytössä. 

Kesäaikaan liikkuessa muista, että nukke kuumenee myös autossa. Kannattaa siis tarkkaan harkita, kuinka pitkäksi aikaa nuken jättää kuumaan autoon. Nukke voi kärsiä kuumuudesta ja suorasta auringonvalosta. Siksi vaunuverho tai vastaava on hyvä olla mukana myös turvaistuimessa, suojana auringolta. Jos sellainen löytyy, on istuin myös helpompi ottaa huomiota herättämättä mukaan myös taukopaikalle, jos käytte syömässä tai kahvilla ja näin nukke pääsee "vilvoittelemaan". Jos kuitenkin jätät nuken autoon, kannattaa se ja turvaistuin peittää jotenkin. Lakana sopii tähän tarkoitukseen hyvin. Muuten joku huolestunut kansalainen saattaa lyödä ikkunat sisään hyvässä uskossa, pelastaakseen vauvan autosta. 

Ja sitten, ihan kaikkeen kulkemiseen ja matkustamiseen liittyvä vinkki:

Vastaan tulee kaikenlaisia ihmisiä. Hyviä ja pahoja, kilttejä ja ilkeitä. Älä anna niiden muutaman pahan ja ilkeän pilata koko reissua, kun sata tai tuhat ihmistä antoi sinun matkasi sujua hyvillä mielin. Osa jopa teki kaikkensa, jotta juuri sinun matkasi olisi mahdollisimman mukava, kaikkia heistä et edes huomannut. Huonosti menneen reissun jälkeen yritä muistaa, että jokainen matka on erilainen ja kaikki eivät ole niitä maailman parhaita. Jaksa yrittää uudelleen ja uskoa itseesi ja muihin. 

No miksi sitten matkustaa rebornin kanssa kun se on hemmetin hankalaa, ihmiset on ilkeitä ja kaikkeen pitää varustautua sata kertaa enemmän:

Tässä muutama syy: 

- Rebornin kanssa et ole yksin. Monelle matkustaminen on stressaavaa itsessään mutta rebornin mukana olo saattaa lievittää matkustamiseen tavallisesti liittyvää stressiä. Tämän huomaa vain kokeilemalla.

- Reborneja on kiva viedä muiden nähtäväksi ihan livenä. Ja kun ei vuori aina tule Mohammedin luokse, on joskus pakattava kakaransa ja käytävä. Matkaan siis!

- Oikeastaan olen saanut usein hyvää kohtelua nimenomaan ollessani matkalla rebornin kanssa! Minulle on tarjottu istumapaikkaa, minulle on juteltu mukavia, tuntemattomat uskaltavat avoimesti kehittää keskustelun... Reborn on toisinaan kuin koira, se saa ihmiset hyvälle tuulelle, höpötellään sille ja jos ei ihan rapsutella niin supsutellaan kuitenkin ja keskustelu soljuu kuin itsestään. Se voi olla siunaus myös sosiaalisesti aralle harrastajalle. Päästä nyt kertomaan omasta harrastuksesta kiinnostuneelle ihmiselle ja saada positiivisia kokemuksia ventovieraista!

- Kuulkaa ne kuvat, ne uudet aiheet! Ne mitkä tahansa uudet mahdollisuudet! Se, että voit mallailla vaatteita rebornisi päälle kaupassa pään raapimisen sijasta (itse en ole tätä tehnyt mutta olen kyllä harkinnut joskus kun sadannet kengät tai paita ovat menneet eri omistajalle kuin alunperin oli tarkoitus...). Maiseman vaihdos tekee hyvää ihmiselle ja se antaa uutta näkökulmaa myös harrastukseen. Etkä erotu joukosta lastenvaatekaupassa vaan voit patsastella vaunuinesi menemään.

- Ja niin, ne vaunut. Miksi pitäisit niitä pölyttymässä kellarissa? Kun olet ostanut ja hankkinut kaikenlaista, on sitä ilo päästä käyttämään. Vaunuverhoa on kiva ihailla sisälläkin mutta ulkona kaikki vasta pääsee oikeuksiinsa. 

- Et jätä muitakaan asioita tekemättä vaikka ne olisivat hankalia! Teemme monia asioita siksi, että ne ovat mukavia ja on kiva kokeilla uutta vaikka se vaatisikin vähän ylimääräistä vaivaa. Jos emme haluaisi tehdä asioita mielellämme juuri vaikean kautta, pukeutuisimme kaikki samanlaisiin kokovartalosukkiin, söisimme mössöä jota ei tarvitse pureskella ja istuisimme kotona lenkkeilyn sijasta. Vaivan näkeminen on kuulkaa ihmisillä verissä! (vaikkei aina siltä tunnukaan, ainakaan maanantaisin)

Kiitos lukemisesta ja kommenttia tai kysymyksiä tulemaan vaan!

Miksi on niin monia "rebornmammoja" ja niin vähän "rebornisiä"? Onko nukkeilu feminiinistä? - Varför finns det flera "rebornmammor" än "rebornpappor"? Är dockhobby feminint?

Ja heti alkuun taas: on olemassa paljon muunsukupuolisia nukkeilijoita sekä nukkeilijoita, jotka eivät kutsu itseään sen enempää äidiksi, isäksi, äiskäksi, iskiksi, äipäksi, isiksi, mammaksi, papaksi, vanhemmaksi, huoltajaksi eikä miksikään muuksikaan. He ovat keräilijöitä, harrastelijoita yms. Tai sitten jotakin ihan muuta. Tässä postauksessa haluan kuitenkin keskittyä ilmiöön, joka yhä koskee todella monia rebornyhteisön jäseniä: "isiä" on huomattavasti vähemmän kuin "äitejä". Miksi sitten niin? Onko nukkeilu lopulta feminiinistä, pelkkää hoivavietin muunnelmaa ja kanavointia, ikuista "vauvalässytystä"?

Kuvateksti: Eikö merkkivaatteista tykkäävä nuorimieskin olisi voinut pukea tämän muotimimmin? Vai onko kaktus muka liian akkamainen aihe? 
Bildtext: Skulle inte nån pojke som gillar mode kunnat klä ut denna flickan? Eller är kaktusar på riktigt en tema bara för kärringar?

Loppujen lopuksi minun kokemukseni mukaan (joka perustuu toki lähinnä ihmisten itsensä kertomiin tarinoihin): miehet ovat ihan yhtä kiinnostuneita näistä nukeista kuin naisetkin, jos asiaa ajatellaan julman prosentuaalisesti. Olen kuullut monesta naisesta, joka ei voisi vähempää piitata reborneista ja yhtä monta kertaa olen kuullut, että miehet, puolisot, kaverit, isät, veljet, vaarit ja serkunsiskonkumminkaimojen kummipojat, toimivat mielellään kameranpitelijöinä ja myös vauvanpitelijöinä kuvien ottamista varten. Heistä on ihan yhtä hauskaa osallistua leikkiin, kuin kenestä tahansa naisesta tai naisoletetusta. Siitä ei vain puhuta yhtä paljon ja miehille on jäänyt helpommin tukijan rooli kuin aktiivisen toimijan rooli. Sama muuten pätee ihan oikeidenkin lasten kanssa: montaa isää on turhauttanut, kun heidän rintareppuilustaan tehdään hirveä numero, kuin he olisivat vähintään kävelemässä catwalkilla kohti seuraavaa suurta urapolkua. He ovat NIITÄ isiä. Wautsi! Moni isä on kuvannut, ettei hän ole se oikea vanhempi vaan se "toinen", se tukija. Soitetaan aina äidille lapsen asioista, vaikka isäkin on olemassa ja hakee ehkä lasta useammin harrastuksista tai perhe on tehnyt työnjaon, jossa harrastusten asioidenhoito kuuluu täysin isän vastuulle. Koska äidillä on nelivuorotyö ja hän on huono vastaamaan puhelimeen. Ei siksi, että on kiire äitiyden kanssa vaan siksi, että hänellä on muuta elämää ja isä on pääasiassa kotona ja Haluaa olla kotona. On jäänyt sinne koska tykkää lapsista. Instagramissa eräs isä pitää lifestyle tiliä ja kyselee, missä kaikki muut ihan tavalliset isät on ja miksei he pidä lifestyle tiliä? Onko Instagram muka jotenkin tyttömäinen sekin? Eikös valokuvaus ollut jotain mitä vain miehet tekivät pitkään? Vai onko se lifestyle, joka on tyttömäistä, sen jakaminen? Mutta eikös meillä jokaisella ole "lifestyle"?

Kuvateksti: Eikö nyt ainakin tämän pikkuäijän olisi voinut joku isompi äijä kuvata risun kanssa? Iskä-poika-aikaa?
Bildtext: Skulle inte nån store pojke har kunnat fota sin lille pojke med en kvist? Pappa-son tid?

Olen toki ollut itsekin iloisesti yllättynyt nähdessäni rebornisän, joka näyttää kasvonsa. Miksi en olisi! Mutta samaan aikaan olen ollut surullinen. Koska reaktioni tarkoittaa, että heitä ei vain ole. Tosi monen tili myös perustuu sille, että kasvoja ei näytetä. Syitä voi olla muitakin, mutta yksi syy, joka on mainittu on se, ettei kukaan saisi tietää. Todella moni harrastaja jännittää nuken kanssa ulkoilua mutta miehet ja miesoletetut saavat siitä aivan eri tavalla huomiota osakseen. Moni nainen ja tyttö kertoo, että aina voi valehdella vahtivansa lapsia. Harva mies tai poika käyttäisi tällaista syytä, koska lapsenvahdin hommankin katsotaan olevan "tyttöjen hommaa". 

Kuvateksti: vaunujen kanssa pyörivä nuori nainen ei saa osakseen yhtä paljon katseita kuin nuori mies - vaikka isiä näkyy katukuvassa yhä enemmän lastenrattaiden työntöaisan jatkona.
 Bildtext: unga kvinnor får inte lika mycket blickar i trafiken som unga män får - fast man ser mer och mer pappor som skaffar runt sina ungar i vagnar. 

Itse en ole järin feminiininen. Näiden pinkkien ja pastelliväristen pitsityttösien kuvaaja on musta huppariheppu. Minua ei ole moni nukkeharrastaja livenä tavannut mutta uskon, että moni yllättyy. Olen elänyt oman vaaleanpunaisen prinsessavaiheeni lapsena ja sen loputtua lempiväriksi vaihtui sininen, vieläpä tummansininen. Harrastukseksi valikoitui baletin sijasta vähän äijämäisemmät tai ainakin sukupuolineutraalit jutut ja olen enemmän kotonani ruuvimeisselin kuin ompelukoneen kanssa (käsin ompelen kyllä ihan mallikkaasti mutta ompelukoneen syö kaiken kun minä sitä ajan, porakone sen sijaan tekee yleensä mitä haluan). Kaikkia näitä voi harrastaa tai toteuttaa kuka tahansa mutta vanhojen mallien mukaan en istu perinteiseen naisen rooliin ja siksi moni minut tunteva yllättyy myös nukkeharrastuksestani. 

Kuvateksti: Mä olen toi tuulitakkityyppi. Tossa kuvassa oikealla siis. Se toinen on Anton, oikea vinyylipoikani. Mun takki on punainen mutta siihen se naisellisuus taitaa loppua.
Bildtext: Jag är den där vindjackatypen. Där på höger sida alltså. Den där andra är Anton, min vinylpojke. Min jacka är röd men där tar kvinnlighet slut. 

Hassua on, että minulle rebornharrastuksesta on tullut se esteettinen ja luova harrastus, jota en koskaan lapsena löytänyt. En osannut piirtää, en maalata, en kunnolla ommella vaatteiksi asti. En tykännyt kokeilla neuloessa uusia malleja kovin hanakasti enkä ole ikinä esiintymisjännityksestäni päässyt niin, että teatterista olisi tullut mielekästä.  Olen aina pitänyt valokuvauksesta ja kun muut pistivät taskurahansa karkkeihin, minä kehitin filmini itse omilla rahoillani, 8 tai 9 vanhasta alkaen. Otin kuvia vähän kaikesta mahdollisesta, mitään yhteistä teemaa ei ollut vaikka luonnosta olen aina pitänyt ja ihmisiäkin olen usein kuvannut. Valokuvausharrastus kuitenkin jäi juuri siitä syystä, että rahaa ei ollut filmeihin ja digikamerat olivat kalliita, minun ulottumattomissani. Täytyy tässä asiassa kiittää ex-poikaystävääni, joka osti minulle viimein digikameran ylioppilaslahjaksi. Hän puhalsi kipinän uudelleen liekkiin ja vaikka tämä digikamera ei ole enää käytössä, koen että tuo lahja herätti vanhan kiinnostuksen uudelleen enkä ole niin sanotusti osannut olla kuvaamatta. Kännykkällä olen kuvannut toki tässäkin välissä ja kamera puhelimessa oli tärkeämpi kuin muut ominaisuudet mutta rakkaus tasokkaisiin kuviin syttyi uudelleen digikuvien myötä.

Kuvateksti: Eikö tämä pikkupoika voisi olla menossa leikkipuistoon isin kanssa?
Tai muskariin? Tai katsomaan kaivureita raksatyömaalle? 
Vai mitä ne äijämäiset ajanvietteet koti-isän kanssa voisi olla?
Onko sellaisia edes?
Bildtext: Skulle inte denna lillekille vara
på väg till lekparken med sin pappa?
Eller till musiklekis? Eller titta på grävmaskiner på byggarbetsplats? 
Eller vad de nu finns för manliga saker att göra med en hemmafar?

Minulle ainakin nukkeharrastus on siis enemmän estetiikkaa kuin vauvailua ja estetiikka on monelle nykyajan nuorelle miehelle, miehenmieliselle ja maskuliinisemmalle kansanosalle tärkeää. Hyvin ja näyttävästi pukeutuminen on uudelleen muodissa eikä ulkonäöltään huolehtivia ainakaan yhtä paljon homotella kuin minun ollessani yläasteella (toki voi olla että tätä edelleen esiintyy, mistä minä kaikki Suomen yläkoulut tietäisin...). Nukkemaailman estetiikasta on tietysti pitkälti matkaa merkkivaatteisiin mutta kuitenkin. Olihan tässä välillä villitys, jolloin nuoret pojat virkkasivat pipoja (eli joskus 15 vuotta sitten mutta kuitenkin). Toivottavasti jokin vastaava villitys avaisi nukkeilun maailmaa pojillekin. Tai ehkä pelkkä rakenteiden muuttuminen ja muuttaminen auttaa,  pikkuhiljaa. Itsekin hymyilin kauneimmassa joululauluissa viikko sitten,  tutun joululaulun sanoissa oli käynyt pieni tvisti, joulupukki toikin nuket niin hienot pojille ja tytöille autot upeat nuo... Ehkä kasvatamme uutta sukupolvea, jolle lelukauppojen pahvipakkaukset ja vanhat laulut eivät määritä sitä, kuka milläkin saa leikkiä.

Mutta kuulepas, sinä miehinen mies, joka nukkeilet! Mitä tahansa nukkeja harrastatkin, täällä on yksi salakannattaja. Estetiikka ja aito kiinnostus asiaan eivät katso sukupuolta.

Lite förkortad version på svenska, var så goda! 

Först vill jag genast tillägga att det finns många nonbinary hobbyister som inte använder de traditionella orden och också dockhobbyister som inte kallar sig själv till någonting.  De är bara hobbyister eller samlare. Men jag vill fokusera på själva fenomenet och ställer frågan så här: varför finns det mycket mindre "pappor" än "mammor". Varför det? Är dockorna så feminin sak, bara modersinstinkten riktad till ickelevande dockor, evighetslånga bebitid?

Allt som allt hur jag upplever saken själv (eller vad jag har hört av andra hobbyister) så är män lika intresserade om dessa dockor som kvinnor. Jag har hört lika många gånger att nån kvinna kunde inte bry sig mera om de här dockorna som jag har hört att någons bror, pappa, partner, farfar, gudson till grannen har agera som hjälp att ta fotona, antingen med att hålla kameran eller själva dockorna. De tycker att det är lika roligt att delta i leken som kvinnor. Man talar inte bara lika mycket om det och rollen blir lätt just så. Att man bara får hjälpa till och stöda. Så är det på alla ställen i moderna världen. Även hemmapappor känner igen det här fenomenet. Man tar inte dem på alvar eller man ser på dem annorlunda: de är Dessa pappor! Wow! Många pappor beskriver att man är inte en likvärd förälder, man är "den andra". Den som lite stöder. Fast familjen skulle ha delat uppgifterna så att pappan sköter barnet mera och tar hand om hemmet eller något område, tex barnens hobby så ringer man i mesta delen till mamma.
I Instagram finns det en pappa som håller lifestyle konto och som har undrat var alla andra pappor finns och varför håller de inte nån lifestyle konto? Är Instagram i sig något jätteflickigt? Eller är det för flickigt att hålla lifestyle konto, att dela sitt liv? Men har vi inte alla "en livstil"?

Jag är alltid glad av att se en rebornpappa som visar sitt ansikte. Varför skulle jag inte vara det! Men samtidigt är jag ledsen. För att min reaktion är sådan på grund av att de finns inte. Många visar inte alls sitt ansikte. En orsak som man nämner är att man vill inte att nån får veta. Många hobbyister är rädda för att ta dockorna ut men många men får helt på annat sätt uppmärksamthet på offentliga platser. Många flickor och kvinnor förklarar att de kan alltid säga att de vaktar nån barn. Men att vara barnvakt ses också ofta "för flickigt".

Jag själv är inte så jättefeminin. Fast mina bilder är pink och spets, använder jag själv hellre en svart munkjacka. Jag har inte träffat många andra hobbyister i riktiga livet och visar sällan mig själv i bilderna. Men många blir överraskade hur jag ser ut i verkligheten. Jag är inte heller annars så jättekvinnlig, tycker bättre om borrmaskiner än symaskiner (som brukar äta allt som jag syr, per hand kan jag sy mycket bättre). Jag passar inte så bra heller i den traditionella kvinnorollen.

Det är lustigt att för mig har den här rebornhobbyn blivit en estetisk och kreativ hobby som jag aldrig hittade som barn. Jag kunde inte rita eller måla, jag kunde inte riktigt sy för att kunna sy kläder. Jag tyckte inte om att testa nya modeller i stickning och jag har sådan scenskräck att teater blev aldrig en rolig hobby. Jag har alltid gillat fotografering och när de andra la sina pengar  till godis, framkallade jag filmer med mina egna pengar som 8 eller 9 åring. Det blev en lång paus till det när pengarna räckte inte till och jag fick en ny gnistan till fotografering först i gymnasiet när min ex pojkvän köpte mig en digikamera som gåva efter studentskrivningar. Jag har också tagit bilder med telefonen men digikameran fick mig att älska fina bilder.

För mig är alltså dockhobbyn mera estetik än bebigosande och estetik är viktigt för många moderna unga män, mänsinnad och den maskulina delen av folket. Bra och pretentiösa kläder är i mode igen och mobbar inte lika ofta pojkar på grund av det att de klär sig bra (eller vad vet jag hur ofta det sker ännu på Finlands alla högstadieskolor...). Estetik som är relaterat till dockor är ju långt ifrån märkeskläder men ändå. Det fanns också en tid när pojkar som virkade mössor vad ett fenomen (alltså någorlunda 15 år sen men ändå). Jag hoppas att något sådant fenomen skulle öppna dockornas värld till pojkar också. Eller kanske det räcker att så småningom grunderna ändras. Kanske vi uppfostrar en ny generation som inte låter leksakskartongerna och gamla låtar definiera vem får leka med vad.

Men hör du, du manliga man som har dockor som hobby! Vilka dockor du en sysslar med, här finns en hemlig hejare. Estetik och äkta intresse för saken beror inte på kön.

Kuvakerronnan ja todellisuuden erot

Monia tuntuu hämmentävän kuvakerronnan ja todellisuuden ero reborn nukeista puhuttaessa. Annanpa pari esimerkkiä, että saatte ajatuksestani kiinni. Esimerkit on nyt talvisemman puoleisia koska en osaa julkaista kesäkuvia talvella 😅

Alla on kuva Antonista vaunuissa, lumisella kadulla pensasaidan vieressä. Voisin kirjoittaa kuvatekstiin esimerkiksi: "Anton ihmettelee mihin kaikki lehdet ovat kadonneet. Ja mitä on tämä valkoinen töhnä?"

Sitten joku smart ass tulisi kysymään: "Eikös Anton ole ollut ulkona viime talvenakin?" tai "Ihmetteleekö Anton muka jotain ihan oikeasti? Se on nukke!" tai "Käytkö sä oikeesti niiden kanssa vaunulenkeillä? Eikös sun just pitänyt vaan harrastaa valokuvausta näiden kanssa eikä mitään roolipeliä?"

Tarina meni siis näin: Me oltiin menossa postiin. Ihan muissa asioissa. Ja mä en ole käynyt pitkiin aikoihin lenkeillä vaunujen tai nukkejen kanssa. Mutta en siis oikeasti jutellut Antonin kanssa, emmekä käyneet keskusteluja lumen olevaisuudesta ja lehtien olemattomuudesta tai siitä, miksi vesi katoaa niin nopeasti.  Olen ottanut syksyllä vastaavanlaisia kuvia mutta syksyisistä lehdistä. "Anton ja pensasaita". Jatkoin siis tavallaan tarinaa ottamalla näitä kuvia. 

Kuvateksti: Vai mitä sanotte, onko näissä samaa näköä?

Kuvateksti: Tai näissä kahdessa?

Kuvateksti: Huom! En katsonut noita syksyllä olettuja ollenkaan
 vaan muistelin, miten otin ne teknisesti, 
millä kadulla ja missä kohtaa suunnilleen.
"Virheet" johtuvat pääasiassa muistin pettämisestä 😅

Rebornien valokuvaus on minulle muutenkin tarinankerrontaa. Edistän sitä sekä kuvin että sanoin. En tiedä, moniko olisi ilman tätä selkeää esitystä nähnyt tässä jonkin tarinan, jatkumon, muistanut syksyisen kuvan ja osannut yhdistää tämä syksyinen kuva tähän uuteen talviseen. Mutta en tee tarinoita pelkästään lukijoille ja seuraajille, teen niitä myös itselleni. 

Kuvateksti: "Mitähän tuo pieni miettii?"

Hassua kyllä, tosi moni ihminen kertoo nimenomaan tarinoita itselleen mutta se vaan jää meiltä huomaamatta, itseltämmekin. Temme niitä yhtälailla sekä teksteistä että kuvista. Kuinka monta kertaa olet lukenut kirjaa ja "nähnyt" maisemat ja tapahtumat, henkilöt ja rakennukset? Oletko joskus katsonut kuvaa ja mielessäsi antanut siinä näkyvälle henkilölle iän, sukupuolen ja kansallisuuden? Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten luomme mielikuvia, teemme oletuksia eli tavallaan kehitämme "tarinoita" päässämme. 

Kuvateksti: Tähän väliin muutama sivuprofiili, joita huomaan etten ikinä ota.

Mutta näyttää hyvältä!

Minä sanoitan ja kuvitan omat tarinani ja annan teidän lukea ne. Silti ne ovat vain tarinoita eivätkä kerro todellisuudesta. Ne voisivat kertoa oikeasta lapsesta ja koska haluan saada kuvani näyttämään aidoilta, lisään aitoutta kertomalla tarinoita. Osa osaisi kertoa tarinat kuvista itse, osa tarvitsee jonkun kertomaan ja minusta on hauska kertoa. Ja minusta on hauskempi ajatella Antonia menossa kävelylle kuin että raahasin nuken postiin ja takaisin kinosten läpi.

"Matkalla pulkkamäkeen"

Joku oli tätä ihmetellyt. "Menettekö te ihan oikeasti näiden kanssa pulkkamäkeen?". Tästä kysymyksestä sain idean tämän tekstin kirjoittamiseen, se käynnisti ajatusmyllyn, vaikka varsinainen muoto tälle tuli vasta Antonin kuvien ottamisen jälkeen. Koska jotkut menee, jotkut ei. Molemmat joukkueet voisivat silti kirjoittaa kuvatekstinsä näin, "menossa pulkkailemaan". Koska se on sitä tarinankerrontaa. Olisin itsekin voinut väittää meneväni pulkkamäkeen mutta Ilse on niin paljon pienempi. Anton voisi mennäkin mutta näissä seuraavissa kuvissa Ilsen kanssa käytiin "pulkka-ajelulla". Pulkkamäkikysymys oli myös osoitettu eräälle toiselle, joka kertoi sitten menneensä nukkensa kanssa naapuriin käymään. Ei pulkkamäkeen, vaikka kuvateksti niin antoi ymmärtää. 

Nämä ovat kuvia viime talvelta. Halusin kokeilla miltä tuntuu vetää rebornia pulkassa ja toimiiko se talvella kuljetusmuotona paremmin kuin vaunut. Vastaus oli joo ja ei. Valittiin myös testisää tosi huonosti. Siihen aikaan meidän lämpömittari oli hassussa kulmassa ulkona joten sitä ei oikein tullut kurkittua ulos mennessä. Me vedettiin Ilseä aivan liian kovilla pakkasilla pihalla. Oli tosi tyyntä joten kuviteltiin talojen välissä mennessä, että ei ole kovin kylmä. Pakkanen kuitenkin laski - 15 ° C, jopa mahdollisesti - 20 ° C. Kotiin tultiin umpijäässä ja toivottiin koko ajan, että Ilse selviää. Ilman, että hajoaa. En tiedä, moniko näppäili sossun numeroa mutta moni katsoi meitä tosi pahasti ja pitkään. Kukaan ei kuitenkaan sanonu mitään. 

Kuitenkin kirjoitettiin kotona, että Ilse kävi ajelun lisäksi vähän keinumassa ja katselemassa tähtiä. Ei lukijoiden ja seuraajien tarvi tietää, että mä otin nää kuvat niin äkkiä kuin pystyin. Kädet oli aivan umpijäässä. Tiedä sitten, onko aika antanut osansa kalavaleeseen. Muistaakseni hyppelin joka kuvan välissä pysyäkseni lämpimänä, laitoin hanskat päälle ja pois. Pyyhin silmiä koko ajan koska tossa keinuilla kyllä tuuli, ei oltu talojen välissä enää. Kyyneleet jääty silmiin. Ilse makasi keinussa varmaan 3 minuuttia. Sit oli pakko luovuttaa ja lähteä. 

Kattokaas, kun ihan kaikkea ei pitäis uskoa mitä netissä lukea ja totuus on tarua ihmeellisempää. Suuntaan ja toiseen.  

Älkääkä antako itsevarman kielen hämätä. Olen joskus itse huonoin leikkimään mukana, kun joku kysyy minulta, että jaaha, pulkkailemaan menossa tai perhe päiväkävelyllä. Kun joku sanoo jotakin, kuten vaikka: "Nukkuu niin rauhallisesti 😉", olen itse ihan, että joopa joo, niinpä tekee... Kai se on vähän sama ilmiö kuin ulkomailla. Joku puhuu sulle äidinkieltäsi takaisin ja haluat hänestä vaan äkkiä eroon. Melkein ärsyttää ja ei kuitenkaan. Tulee hämmentynyt olo. Olen pitkään ollut ainoa rebornharrastaja, joka ei ole tavannut muita eikä käynyt keskusteluja muiden harrastajien kanssa, ainoastaan katsonut ulkomaisten harrastajien kuvia. Olen siis tottunut olemaan ainoa tarinankertoja, ilman kommentointia tai muiden kommentoinnin katsomista. On tosi kummallista, kun joku alkaakin kertoa samaa tarinaa. Hetkeksi unohtaa, miten tarina jatkuu, kun sitä hämmentyy niin totaalisesti. 

Mutta se on ihan ok. Mutta joskus kuvakerronnassa ja todellisuudessa on tosi iso ero. Instagram ja Facebook ei ole ikkuna kenenkään elämään, kuten ei sisustuslehti kenenkään kotiin. Siksi siis kuvateksteistä ei kannata luoda käsitystä niiden kirjoittajasta. Koska ne ovat osa tarinaa.

Vai mitäs te muut mietitte?

Nukkejen tuottama ilo & kiitos tästä vuodesta!

Joskus on niin hassua kuulla ihmisten piilottelevan tätä harrastusta. Vanhan vuoden 2021 viimeisenä päivänä kävin tapaamassa isääni. Hän tuli noukkimaan meidät mukaan kotimatkalla ja lupasi ajaa takaisin kotiin autolla. Joten hetken mielijohteesta kysyin, otanko jonkun mukaan. Isäni muistaa aina lähettää nukelle terveisiä ja ilahtuu heidän kuvistaan, joten isää minun ei tarvitse vierastaa. Hän ottaa harrastuksen luontevasti. Nyt kun tiedossa on autokyyti, olisi helppo ottaa joku mukaan turvaistuimessa. Otimme siis mukaan Ilsen, koska hän oli edellisen päivän ulkoilun jäljiltä jo puoliksi lähtövalmiina. 

Onneksi otimme. Isäni oli aivan innoissaan Ilsestä, nosti ilmaan kuin oikeaa lasta, sitten kertoi muille, että sai pitää sitä sylissä ja siirsi koppaa Varovasti monta kertaa. Jotta Ilse ei olisi lattialla yksin vaan sohvalla katsomassa telkkaria tai ruokapöydän ääressä kun syötiin. Lapsenlapsia ei vielä ole, joten Ilse menee harjoituskappaleesta. Mutta on se jotakin muutakin. Joka kerta ohi mennessä Ilseä otettiin kädestä, hänelle sanottiin kuinka söpö hän on ja voi ei kun sä et nyt saa ruokaa ollenkaan. Ei vain isä vaan myös muut. Ilselle puhuttiin kuin perheenjäsenelle. Ilsen kuvia läheteltiin siskoille ja tutuille "Katsokaa kuka meillä tuli käymään, et usko mutta se on nukke!" Monta kertaa puhuttiin Ilselle vauvallepuhumisäänellä, kehuttiin tähtisilmäksi ja ihanaksi iloiseksi tyypiksi.

Häntä painettiin varovasti nenästä lähtiäistervehdykseksi ja sanottiin minulle silmiin katsoen: "Ihanaa kun toit Ilsen. Oli niin kiva nähdä". Kaksi henkeä käännytetty!

Ja vielä parkkipaikalla tavattiin isän naapuri. Isä sanoi välittömästi, että käydään näyttämässä Ilseä. No mikäs siinä. Naapuri alkoi leperrellä ja voi että mikäs se täällä, niin on sirkeät silmät. Sanoin, että et ehkä usko mutta nukke on. Hän sanoi: voi hirveää onpas pelottava. Ja ilmeestä näin, vaikka minulle tuntematon henkilö kyseessä, että hän tarkoittaa "Hui miten hieno! Siis aivan sairaan hieno". Hän hoki monta kertaa kuinka pelottava nukke on, kuinka söpö se on ja kuinka se on hienosti tehty. Hän oli aivan haltioissaan ja Riemuissaan saadessaan tavata Ilsen. Pelottava oli sana kuvaamaan ihastusta, järkystystä positiivisessa mielessä. Sana taitaa puuttua suomen kielestä tälle tunteelle. Hän ei ollut koskaan nähnyt rebornia mutta osasi silti retorisesti kysyä, että se on varmaan kallis. Myönsin, että onhan se. Ja että hän oli iloinen. Tämänkin sai vielä nähdä ennenkuin vuosi päättyi. Ja isä otti kuvia ja aikoo näyttää töissä. "Eivät meinaan usko, että se on nukke. Saas nähdä, mitä naiset töissä sanovat."

Kuvateksti: Stara ite, sohvalla. Hän vei puolet sohvasta. Ku ei voi olla lattialla yksin, raukka.

Johtuu varmaan osittain Ilsen iloisesta ilmeestä ja kirkkaista silmistä mutta pelkästään Ilsen mukanaolo teki iloiseksi vähintään kolme ihmistä, joista kaksi näki rebornin ekaa kertaa. Toinen ei ollut niistä koskaan kuullutkaan joten ensireaktio oli takuulla aito ja täysin harjoittelematon. Ja kaikki pitivät Ilsestä. Heistä oli luontevaa, että hän istuu haalari päällä turvaistuimessa. Että hänet nostetaan ihmisten keskuuteen. Ei siksi, että käskisin leikkiä mukana. Vaan siksi, että se mikä tuo iloa, on mukava pitää lähellä. Ja pieni vauva, vaikka sitten leikkivauva, on iloa tuova asia. Ja se on niin hieno, että se on tavallaan karmivaa mutta hyvällä tavalla.

Kotioven edessä isä toivotti hyvää uutta vuotta, hyvää yötä Ilse ja terveisiä lopuille nukeille. Tähän on hyvä päättää vanha vuosi 2021. Tuokoon nämä nuket paljon iloa myös alkavalle vuodelle 2022.