Kuvakerronnan ja todellisuuden erot

Monia tuntuu hämmentävän kuvakerronnan ja todellisuuden ero reborn nukeista puhuttaessa. Annanpa pari esimerkkiä, että saatte ajatuksestani kiinni. Esimerkit on nyt talvisemman puoleisia koska en osaa julkaista kesäkuvia talvella 😅

Alla on kuva Antonista vaunuissa, lumisella kadulla pensasaidan vieressä. Voisin kirjoittaa kuvatekstiin esimerkiksi: "Anton ihmettelee mihin kaikki lehdet ovat kadonneet. Ja mitä on tämä valkoinen töhnä?"

Sitten joku smart ass tulisi kysymään: "Eikös Anton ole ollut ulkona viime talvenakin?" tai "Ihmetteleekö Anton muka jotain ihan oikeasti? Se on nukke!" tai "Käytkö sä oikeesti niiden kanssa vaunulenkeillä? Eikös sun just pitänyt vaan harrastaa valokuvausta näiden kanssa eikä mitään roolipeliä?"

Tarina meni siis näin: Me oltiin menossa postiin. Ihan muissa asioissa. Ja mä en ole käynyt pitkiin aikoihin lenkeillä vaunujen tai nukkejen kanssa. Mutta en siis oikeasti jutellut Antonin kanssa, emmekä käyneet keskusteluja lumen olevaisuudesta ja lehtien olemattomuudesta tai siitä, miksi vesi katoaa niin nopeasti.  Olen ottanut syksyllä vastaavanlaisia kuvia mutta syksyisistä lehdistä. "Anton ja pensasaita". Jatkoin siis tavallaan tarinaa ottamalla näitä kuvia. 

Kuvateksti: Vai mitä sanotte, onko näissä samaa näköä?

Kuvateksti: Tai näissä kahdessa?

Kuvateksti: Huom! En katsonut noita syksyllä olettuja ollenkaan
 vaan muistelin, miten otin ne teknisesti, 
millä kadulla ja missä kohtaa suunnilleen.
"Virheet" johtuvat pääasiassa muistin pettämisestä 😅

Rebornien valokuvaus on minulle muutenkin tarinankerrontaa. Edistän sitä sekä kuvin että sanoin. En tiedä, moniko olisi ilman tätä selkeää esitystä nähnyt tässä jonkin tarinan, jatkumon, muistanut syksyisen kuvan ja osannut yhdistää tämä syksyinen kuva tähän uuteen talviseen. Mutta en tee tarinoita pelkästään lukijoille ja seuraajille, teen niitä myös itselleni. 

Kuvateksti: "Mitähän tuo pieni miettii?"

Hassua kyllä, tosi moni ihminen kertoo nimenomaan tarinoita itselleen mutta se vaan jää meiltä huomaamatta, itseltämmekin. Temme niitä yhtälailla sekä teksteistä että kuvista. Kuinka monta kertaa olet lukenut kirjaa ja "nähnyt" maisemat ja tapahtumat, henkilöt ja rakennukset? Oletko joskus katsonut kuvaa ja mielessäsi antanut siinä näkyvälle henkilölle iän, sukupuolen ja kansallisuuden? Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten luomme mielikuvia, teemme oletuksia eli tavallaan kehitämme "tarinoita" päässämme. 

Kuvateksti: Tähän väliin muutama sivuprofiili, joita huomaan etten ikinä ota.

Mutta näyttää hyvältä!

Minä sanoitan ja kuvitan omat tarinani ja annan teidän lukea ne. Silti ne ovat vain tarinoita eivätkä kerro todellisuudesta. Ne voisivat kertoa oikeasta lapsesta ja koska haluan saada kuvani näyttämään aidoilta, lisään aitoutta kertomalla tarinoita. Osa osaisi kertoa tarinat kuvista itse, osa tarvitsee jonkun kertomaan ja minusta on hauska kertoa. Ja minusta on hauskempi ajatella Antonia menossa kävelylle kuin että raahasin nuken postiin ja takaisin kinosten läpi.

"Matkalla pulkkamäkeen"

Joku oli tätä ihmetellyt. "Menettekö te ihan oikeasti näiden kanssa pulkkamäkeen?". Tästä kysymyksestä sain idean tämän tekstin kirjoittamiseen, se käynnisti ajatusmyllyn, vaikka varsinainen muoto tälle tuli vasta Antonin kuvien ottamisen jälkeen. Koska jotkut menee, jotkut ei. Molemmat joukkueet voisivat silti kirjoittaa kuvatekstinsä näin, "menossa pulkkailemaan". Koska se on sitä tarinankerrontaa. Olisin itsekin voinut väittää meneväni pulkkamäkeen mutta Ilse on niin paljon pienempi. Anton voisi mennäkin mutta näissä seuraavissa kuvissa Ilsen kanssa käytiin "pulkka-ajelulla". Pulkkamäkikysymys oli myös osoitettu eräälle toiselle, joka kertoi sitten menneensä nukkensa kanssa naapuriin käymään. Ei pulkkamäkeen, vaikka kuvateksti niin antoi ymmärtää. 

Nämä ovat kuvia viime talvelta. Halusin kokeilla miltä tuntuu vetää rebornia pulkassa ja toimiiko se talvella kuljetusmuotona paremmin kuin vaunut. Vastaus oli joo ja ei. Valittiin myös testisää tosi huonosti. Siihen aikaan meidän lämpömittari oli hassussa kulmassa ulkona joten sitä ei oikein tullut kurkittua ulos mennessä. Me vedettiin Ilseä aivan liian kovilla pakkasilla pihalla. Oli tosi tyyntä joten kuviteltiin talojen välissä mennessä, että ei ole kovin kylmä. Pakkanen kuitenkin laski - 15 ° C, jopa mahdollisesti - 20 ° C. Kotiin tultiin umpijäässä ja toivottiin koko ajan, että Ilse selviää. Ilman, että hajoaa. En tiedä, moniko näppäili sossun numeroa mutta moni katsoi meitä tosi pahasti ja pitkään. Kukaan ei kuitenkaan sanonu mitään. 

Kuitenkin kirjoitettiin kotona, että Ilse kävi ajelun lisäksi vähän keinumassa ja katselemassa tähtiä. Ei lukijoiden ja seuraajien tarvi tietää, että mä otin nää kuvat niin äkkiä kuin pystyin. Kädet oli aivan umpijäässä. Tiedä sitten, onko aika antanut osansa kalavaleeseen. Muistaakseni hyppelin joka kuvan välissä pysyäkseni lämpimänä, laitoin hanskat päälle ja pois. Pyyhin silmiä koko ajan koska tossa keinuilla kyllä tuuli, ei oltu talojen välissä enää. Kyyneleet jääty silmiin. Ilse makasi keinussa varmaan 3 minuuttia. Sit oli pakko luovuttaa ja lähteä. 

Kattokaas, kun ihan kaikkea ei pitäis uskoa mitä netissä lukea ja totuus on tarua ihmeellisempää. Suuntaan ja toiseen.  

Älkääkä antako itsevarman kielen hämätä. Olen joskus itse huonoin leikkimään mukana, kun joku kysyy minulta, että jaaha, pulkkailemaan menossa tai perhe päiväkävelyllä. Kun joku sanoo jotakin, kuten vaikka: "Nukkuu niin rauhallisesti 😉", olen itse ihan, että joopa joo, niinpä tekee... Kai se on vähän sama ilmiö kuin ulkomailla. Joku puhuu sulle äidinkieltäsi takaisin ja haluat hänestä vaan äkkiä eroon. Melkein ärsyttää ja ei kuitenkaan. Tulee hämmentynyt olo. Olen pitkään ollut ainoa rebornharrastaja, joka ei ole tavannut muita eikä käynyt keskusteluja muiden harrastajien kanssa, ainoastaan katsonut ulkomaisten harrastajien kuvia. Olen siis tottunut olemaan ainoa tarinankertoja, ilman kommentointia tai muiden kommentoinnin katsomista. On tosi kummallista, kun joku alkaakin kertoa samaa tarinaa. Hetkeksi unohtaa, miten tarina jatkuu, kun sitä hämmentyy niin totaalisesti. 

Mutta se on ihan ok. Mutta joskus kuvakerronnassa ja todellisuudessa on tosi iso ero. Instagram ja Facebook ei ole ikkuna kenenkään elämään, kuten ei sisustuslehti kenenkään kotiin. Siksi siis kuvateksteistä ei kannata luoda käsitystä niiden kirjoittajasta. Koska ne ovat osa tarinaa.

Vai mitäs te muut mietitte?