Solveig

Solveig eli Solis (06/2018)  on toinen reborn-nukkeni.



Solis on nukeistani ainut, joka on niin sanotusti nukkusilmäinen. Siksi Soliksen kuvaamiseen on suhteellisen rajalliset mahdollisuudet. Yleisilme muuttuu jonkin verran pään asentoa muuttamalla tai tutilla mutta sekä hänen ikänsä ja nukkuminen huomioon ottaen Solis on parhaimmillaan, kun häntä puetaan mahdollisimman erilaisiin vaatteisiin. Näin ilmekin muuttuu. Solis on perheen "hieno neiti".



Solis on myös suhteellisen kalpea, joten kuvatessa täytyy olla aina tarkkana valon kulmien suhteen. Muuten iho alkaa kiiltää epärealistisesti. Myös Hiippiksen punaposkisuus ja Siljan rusketus saavat Soliksen näyttämään entistä kalpeammalta. Tämä vähän haittaa yhteiskuvaamista.

Soliksen hiukset ovat päähän liimattu peruukki, johon saa tehtyä saparot ja laitettua pinnejä. Hiukset myös kääntyvät hiukan joten "otsatukan" paikkaa voi muuttaa. Soliksen hassu puoli on kuitenkin se, että tukka on takaa jostain syystä aina sotkussa. Siinäkin Solveig on hieno neiti, hän tarvitsee melkein päivittäin apua pysyäkseen nättinä :D Solveiglla on tummat, istutetut ripset.

Solis käyttää magneettista tuttia. Kuvan tutti on tullut hänen mukanaan mutta aikeissa on tehdä uusia modaamalla tavallisia tutteja. Mukana tulleeseen tuttiin olisi myös tarkoitus liimata pehmeä kangaspala estämään magneettia naarmuttamasta suun maaleja.



Soliksen vartalo on kangasta ja koko nukke painotettu oikean vauvan tuntuiseksi. Pää retkahtaa täysin hervottomana, jos sitä ei tueta nostettaessa. Soliksella on 3/4 kädet ja jalat, eli raajojen yläosat ovat myös kangasta ja kääntyvät olkanivelestä ja lonkista tehdyillä levymäisillä nivelillä. 3/4 raajat rajoittavat hiukan vaatteiden valitsemista, pelkässä bodyssa kangas tulee näkyviin jaloissa, samoin käsien yläosista hihattomissa/lyhythihaisissa paita- ja bodymalleissa.

Solis nukkuu yleensä Doomoo-imetystyyny tukenaan säkkituolissa mutta lainaa tarvittaessa tyynyä muillekin kuvauksia varten.





Solveig alltså Solis (6/2018) är min andra reborn-docka.
Solis är min enda docka som har sovande ögon. Därför måste man använda lite kreativitet med det hur man får olika slags bilder av henne. Man kan röra hennes huvud i olika vinlar eller med att använda en napp i munnen. Solis är ändå så ung och för att hon också sover får man bästa resultatet med henne med att byta kläder. Desto olikare, desto mera hennes min förändras. Hon är familjens "fina fröken".



Solis är också blek så man måste vara extranoga med ljusens vinklar. Annars kommer huden att skina orealistiskt. Hiippisens röda kinder och Siljas solbränna gör att Solis där bredved verkar ännu blekare. Det här gör att bilder tillsammans med alla flickor är svåra att ta.

Solis har en peruk klistrat till huvud. Man kan sätta henne pippilotter eller spännen. Håret kan också vändas lite så att man kan ändra på det var pannluggen sitter. En rolig sida i Solis är att håret sitter alltid dåligt där bakom. Solis är en fin lady som måste alltid be lite hjälp med hennes hår :D Solveig har mörka, planterade ögonfransar.




Solis använder en magnetisk napp. Nappen som hon hade med när hon kom, är bland finska texten. Jag tänker också göra nya nappar till henne senare. Nappen som hon hade med, tänker jag också limma en mjuk tygbit så att magneten inte skulle skrapa hennes mun och måleri. Solisens överkropp är skapat i tyg och hela dockan är viktat så att den känns som en riktig babys när man håller henne. Huvudet faller slappt om man inte stöder den när man lyfter upp henne. Solis har 3/4 händer och ben alltså hennes ljumske och axlar är av tyg men resten av lemmar är av plast. Man kan vända armar och benen med platta led. 3/4 lemmar begränsar lite det hurdana kläder Solis kan ha på sig, i kortärmad body syns tygen i både axlar och benen och vissa t-skjortor visar tygen på axeln.

Solis har sin egen plats hemma på säckstol med en Doomoo-amningsdyna men lånar sin dyna till andra dockor för fotografering.


1 kommentti:

  1. Ihanaa päästä näiden esittelyjen kautta tutustumaan pikkuisiisi :) T: Maalitahra

    VastaaPoista

Hiljaisempi kausi - uhka vai mahdollisuus?

Olette varmasti huomanneet, että juuri mitään ei tapahdu täällä. Kyse ei ole vain siitä, että en kirjoita vaan myös siitä, että meillä koton...