lauantai 29. toukokuuta 2021

Ilse reissussa - eli miten matkustaa reborn mukanaan osa 1

Olemme tätä kirjoittaessa junassa, menossa reissuun. Ilse istuu edessäni vaunuissaan ja meillä molemmilla aikuisilla on penkit. Kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota meihin (mutta eipä Ilselle ole tarjottu lastenlippuakaan, ehkä on niin pienen oloinen?). Miten tämä sitten sujuu näin hyvin?

Jalat pilkistävät bambikuvioisen vaunuverhon takaa vaunujen jalkalaudalla. Toisessa on pinkki tennari, toisesta se puuttuu. Tennari on jalan vieressä jalkalaudalla. Jalassa on valkoinen sukka.
Kuvateksti: tämän verran meistä näkyy. 

Varasin etukäteen (toisen harrastajan vinkistä hyvissä ajoin) tietyn paikan junasta. Vr:n sivuilta löytyy vaunukartta, josta voi valita istumapaikkansa junassa. Pyörätuolisymboli kertoo tyhjästä tilasta penkkien edessä ja parhaassa tapauksessa saat matkustaa kaikessa rauhassa. Jos haluat olla rauhassa ja tietysti erityisesti jos matkustat seurassa, varaa viereinen istuin TAI kuten me teimme viereisen istuimen ollessa varattu, varaa ns. parempi paikka ja koita neuvotella paikka itsesi tai seuralaisesi käyttöön vaihtamalla. Me varasimme ikkunapaikan kaksi penkkiä taaempaa, joka olisi voinut olla valttia käytäväpaikkaan nähden. Nyt kävi niin että juna oli kohtalaisen tyhjä ja matkaseura on saanut istua vieressä ilman häiriötä.

Huom! Sääntöjen mukaan vaunut täytyy taittaa jos tilanne sitä vaatii! Pyörätuolien käyttäjillä on, kuten kuuluukin, etuoikeus näihin paikkoihin. Varaudu siis siihen, että joudut ottamaan nuken syliisi. Tällöin rintareppu tai vastaava voisi auttaa, jos matkustat yksin ja nukkesi ei ole käsilaukkukokoa. Jos junassa on pyörätuolipaikkoja, on myös yleensä vessa riittävän tilava siihen, että järjestelet teidät penkissäistumiskuntoon. 

Neljät lastenvaunut rivissä.
Kuvateksti: kuten kuvasta näkyy, melko monet vaunut ehti siunaantua matkaan.

Jotta vauvasi näyttää nukkuvalta, laita vaunuverhot kiinni, aurinkolippa alas ja hyttysverkko päälle, jokin näistä tai vaikka kaikki! Hermostuneita ensivanhempia on myös liikenteessä joten jos olet itse hermostunut, ei pieni ylilyönti välttämättä herätä huomiota. Yritä olla kuitenkin mahdollisimman luonteva. Jos vaunuissa on koppa ja verho kiinni, antaa moni myös "nukkuvan" olla rauhassa. Ratasistuimesta voi laskea selkänojan alas. Tämä estää myös nukkea heilumasta matkan aikana. Ilse ainakin istuvassa asennossa oli alkanut rokottaa päätään eteenpäin, kun en vielä ollut ehtinyt säätää selkänojaa. 

Reborn Ilse vaunujen hämärässä, puolikuva. Ilsellä on päällään vaaleanpunainen t-paita, jossa on edessä suuri mansikan kuva, painatus. Päässä on punainen pipo, jossa on keltaisia pilkkuja, kuin pää olisi itse mansikka. Ilse ei katso kameraan ja kuvassa on hämärää koska vaunun kuomu on alhaalla
Kuvateksti: yksi matkustaja, tyytyväiseltä näyttää.


Muutenkin kannattaa käyttäytyä kuin lapsen vanhempi eli kurkkia vaunuihin. Tätä kannattaa harrastaa siksikin, että nukke heiluu matkan aikana tasaisimmassakin kyydissä.

Ja sitten se toinen taktiikka Jos näytteleminen väsyttää: 

OLE REHELLINEN! Kerro, että matkustat nuken kanssa. Jos joku ihmettelee, kerro miksi olet valinnut näin. Oletko menossa keräilytapahtumaan, näyttämään nukkea jollekulle vai kammoatko yksinmatkustamista? Muista, että jos käyttäydyt kuin maanomistaja etkä suostu väistämään muita, muutkaan eivät välttämättä suhtaudu sinuun yhtä suopeasti. Hymyily ja kohteliaisuus ovat parhaita tapoja selvitä kanssamatkustajien kanssa, silloinkin kun he eivät kohtele sinua hyvin. Mutta meitä on oikeasti moneen junaan (hehe) eikä juuri kukaan lähde aamulla liikkeelle sen ajatuksen kanssa, että loukkaisi tai kyseenalaistaisi jonkun päätöksiä ja menemisiä. Suurin osa suhtautuu ihan suopeasti ihmisiin, jotka ottavat muut huomioon eivätkä häiritse ketään omilla jutuillaan. Nykyään on totuttu moniin asioihin ja ilmiöihin. 

Julkaisen lisää vinkkejä ja kikkoja sekä kerron meidän matkasta kunhan se etenee. Siihen saakka: jättäkää kommentteja alle ja kyselkää! Kysymyksiin on helpompi vastata kuin päästä keksiä, mitä toiset pätkäilevät eikä tyhmiä kysymyksiä ole olemassa. On vain niitä, jotka tyhmästi jättävät kysymättä 😉

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiljaisempi kausi - uhka vai mahdollisuus?

Olette varmasti huomanneet, että juuri mitään ei tapahdu täällä. Kyse ei ole vain siitä, että en kirjoita vaan myös siitä, että meillä koton...