Mitä tehdä, kun reborn ei tunnukaan omalta?

Minun käsitykseni mukaan ihminen luo suhteen melkein kaikkeen ympärillään, jos ei ihan "oikeaa" suhdetta niin ainakin jonkinlaisen suhtautumisen. Suhteilla on yleensä tapana toimia - tai sitten ei. Mitä siis voi tehdä, jotta suhde tai suhtautuminen reborniin olisi oikea niin, että nukke tuntuu omalta?

Moni ensimmäistä lasta odottava vanhempi kertoo, kuinka heitä pelottaa, ettei vauva tunnu aluksi ihan omalta. Ja vaikka haluan aina korostaa oikean, aidon, elävän ja hengittävän vauvan ja reborn-nuken eroa, nuken odotus ja "elämä sen kanssa" ovat usein asioita, joita nukkeharrastaja joutuu miettimään. 

Osa tietenkin keräilee nukkeja vain laittaakseen ne hyllylle. Itse kuitenkin haluan nukkeharrastukselta enemmän ja siksi minulla on tietynlainen suhde nukkejeni kanssa. Valikoin nuket tarkkaan ja yritän viettää riittävästi aikaa niiden kanssa viikkotasolla. Ajan viettämisellä tarkoitan siis esimerkiksi valokuvausta ja sen suunnittelua. Toisinaan myös se, että nukke on sohvalla vieressä tai istuu sylissä, kun katson telkkaria antaa suhteelle uutta puhtia ja uusia ideoita.

Mutta miten käy, kun mikään ei toimi? Mikään ei laita suhdetta käyntiin? Koen, että silloin kuvista ei tule aitoja, niistä puuttuu jokin kipinä tai tekemisen ilo. Silloin nuken kuvaamiseen on hankalampi ruveta, mikään esille nostamani vaate ei tuota sitä ajatusta, että se päällä voisi nukesta löytyä jotakin uutta. 

Jo ennen kuin Amanda tuli, minulla oli vahva tunne meistä.

Kuvassa Amandalla on päällään paita edelliseltä äidiltä.

Se sopii yhä mielestäni täydellisesti hänelle.

Käytän usein paljon aikaa nimen suunnitteluun, koska nimi on minulle merkittävä osa suhdetta. Valitettavasti minulla on kovat kriteetit sen suhteen, mitä nimiä voin antaa reborneilleni. 

1. Nimet eivät saa muistuttaa liikaa toisiaan. Itse tulen perheestä, jossa nimet on annettu tiettyä kaavaa käyttäen. Ehkä siksi en halua, että mikään minun nimeämäni tarpeettomasti seuraa jotakin edeltämietittyä. Nukkejen nimistä toki kaksi alkaa A-kirjaimella ja kaksi S-kirjaimella mutta tämä on tahatonta. Olen kuitenkin luopunut monesta samankuuloisesta nimestä harkitsematta niitä sen pidempään (Silja-Hilja-Vilja-Milja), koska meillä on jo perheessä "yksi sarjasta".
2. Nimen pitää sopia kantajalleen. Reborn ei koskaan tule kasvamaan. Siksi en halua antaa nimeä sen mukaan, että se voisi sopia minkäikäiselle tahansa kuten yleensä kehotetaan miettimään. Minun antamani nimi sopii juuri hänen näköiselleen ja kokoiselleen ja that´s it.
3. Nimi ei yleensä ole sellainen, että joku minun tuntemani henkilö kantaisi samaa nimeä. Tässä olen tehnyt poikkeuksen, yhdellä nukeistani on kaima tuttavapiirissäni ja yksi taas on tuttavani lapsen kanssa samanniminen. Joskus onnistun unohtamaan, että nimi on sama ja näissä tapauksissa niin kävi. Yleensä kuitenkin ajattelen nimen niin paljolti osaksi persoonaa, että minusta tuntuisi kuin siirtäisin tai yrittäisin siirtää henkilön persoonan nukkeeni, jos antaisin saman nimen.

Kun pelkkään nimenantoon on siis keskitytty kauan, onnistun yleensä jo sen kautta luomaan tiettyä läheisyyttä nukkeen. Nukkea tulee katsottua syvälle silmiin (tai jos silmät on kiinni, kasvoihin ylipäänsä) nimeä keksiessään. Näin puolet suhteenluomistyöstä tulee yleensä tehtyä ihan huomaamatta.

Seuraava askel on ostaa jotakin omaa nukelle.

Koska suurin osa nukeistani on käytettynä ostettuja, nuken mukana on tullut ainakin joitain vaatteita. Yksikään ei ole tullut alastomana tähän osoitteeseen (ei liene kovin tavallista muutenkaan). Usein käy niin,että minulla ja edellisellä omistajalla on ollut snadisti eri käsitys vaatteista. Usein minä vaatetan nuket modernimmin ja seuraten sen hetkistä vauvamuotia. Jostain kumman syystä minun nukeillani on myös hirvittävän vähän potkuhousuja ja erityisesti puolipotkuhousuja inhoan. Niinpä saatan ostaa vaikka vain yhden bodyn tunteakseni, että rebornvauva kuuluu enemmän minulle eikä edelliselle omistajalle.

Hiippis ekoissa, uusissa ylisuurissa vaatteissaan

Nimi on annettu ja vaatteet vaihdettu, entäs sitten? Luulisi, että seuraava askel olisi miettiä kuvia, salamalla vai ilman mutta ei. Osalle nukkeharrastajista on erittäin tärkeää luoda suhde nukkeensa pitelemällä nukkea sylissä ja katselemalla jokaista yksityiskohtaa hyvin tarkasti. Olen jopa kuullut, että intohimoisimmat harrastajat menevät nuken kanssa esimerkiksi hotelliin, jotta heillä on mahdollisuus kenenkään häiritsemättä tutustua rauhassa tulokkaaseen puolueettomalla maaperällä. Itselleni riittää kiitos vain kotisohvalla istuminen (ehkä meillä on vaan niin best sohva, mene ja tiedä... XD) mutta en jätä tätä vaihetta myöskään pois. Pidellessä nukkea siitä saa tietoa nuken liikuttelusta, painavista ja kevyistä osista, liikkuvista ja jäykistä kohdista ja ennen kaikkea laadusta. Laadukkaasti painotetun nuken tunnistaa (erityisesti kun on omistanut useita nukkeja eri tekijöiltä). Pukemalla ja riisumalla nukkea saan myös paljon tietoa siitä, miten itse kuvaaminen tulee sujumaan: minkä kanssa pitää olla varovainen, mitä kohtaa nukeista pystyy kuvaamaan rauhassa, mitä kohtaa täytyy kuvissa peittää jollain etteivät ns.nukkepiirteet tule näkyviin... Tutkin myös maalausjälkeä ja arvioin liitoskohtia ja niiden kuntoa taivuttamalla nuken käsiä ja jalkoja. Samalla voi arvioida uudelleen nuken kokoa, onko sittenkin järkevämpää ostaa hiukan isompi koko, jotta nivelet taipuvat helpommin? Onko järkevää välttää tietynmallisia bodeja tai muita vaatteita, koska nukkepiirteet näkyvät niissä liian helposti?

Vaikka bodya yrittää vetää alaspäin, jää silti näkyviin valkoista.

Tämä täytyy siis muistaa kuvatessa tai huomaa ottaneensa 25 tai 250 kuvaa, joista yksikään ei kelpaa Mamma Perfektionistille

Sen jälkeen yritän ottaa nuken osaksi sisarussarjaa ja viettää sen kanssa taas suunnilleen yhtä paljon aikaa kuin muidenkin. Uusi nukke tuntuu aluksi vieraammalta kuin toiset mutta yleensä uuteen tyttöön tottuu aika nopeasti.

Paitsi sitten kun en tottunut. Kaikki meni alusta saakka väärin, jollain tapaa. Nimi ei koskaan alkanut tuntua omalta. Sylissä nukke tuntui oudolta, liian jäykältä. Kuvista ei tullut hyviä, ja niitä ei tullut otettua yhtä paljon kuin muista. Yritin ostaa vaatteita ja etsiä tyyliä juuri hänelle. Kun mikään muu ei auttanut, poimimme Peppiinan laatikkoon tavaroidensa kanssa. Päätän myöhemmin, miten Peppiinan kanssa menetellään mutta toistaiseksi jätämme hänet odottamaan parempia aikoja. Kokeilemme tuleeko meille tauon aikana ikävä Peppiinaa. Toistaiseksi nukesta luopuminen on tuntunut hyvältä, kun hän ei ole jatkuvasti istunut näkyvillä. Tulevaisuus näyttää, miten Peppiinan käy.

Nähtäväksi jää jääkö Peppiina meille vai annammeko hänen lähteä uuteen,

rakastavaan perheeseen

Alvalla kiirettä piisaa

Johtuukohan siitä ettei Mammakaan ole ehtinyt bloggailemaan...? Alvalla on tosiaan ollut säännöllistä menoa joka viikko kolmen viikon ajan. Ja koska Mammallakin on omat aikataulunsa, on Alva päässyt tavallista enemmän seikkailemaan, muun muassa Mamman töihin!

Jotta kukaan ei Mamman töissä saa sydäriä, Alva vietti työpäivän kassissaan, läppä kiinni.

Vähän tylsää...

K tarjoutui kyllä kuljettamaan Alvaa iltaisin hänen menoihinsa mutta tähän en halunnut suostua. Niinpä siis raahasin Alvaa koko päivän mukanani ja K tuli mukaan vain, kun se hänelle sopi. K on usein mukana nukkeihin liittyvissä reissuissa mutta en halua pakottaa häntä liikaa mukaan omaan harrastukseeni. K on kyllä saanut olla monessa mukana tyttöjen takia... Kiitos K!

Alva matkusti menoihinsa mm. ratikalla. K ja Alva odottavat ratikkaa

Alva on saanut matkan varrella uuden ystävän. Alva ja ystävä odottivat innokkaasti näkevänsä toisensa viikko toisensa jälkeen. Alvan uusi ystävä on hyvin sinut sen kanssa, että Alva on nukke, häntä se ei haittaa ollenkaan. Osa ihmisistä siis osaa hyväksyä toiset sellaisina kuin he ovat. Täytyy pitää huolta siitä, että Alva ja uusi ystävä tapaavat taas pian. 

Kenenkähän kädet Alvaa kääntelee...?

Alva otti pyörittelyn stoalaisella tyyneydellä

Jotain tuossa syntyy mutta mitä?

Alva halusi näyttää isolta tytöltä mutta Mamman 

piti vähän pitää kiinni...

Kaikki tämä hössöttäminen ja tulemiset ja menemiset liittyvät Alvan matkaan helmikuun puolella. Alva pääsee siis mukaan Mamman ja K.n reissulle, matkustaa junalla ja yöpyy oikein hotellissa. Sitä varten Alva on hankkinut jo tavaroita ja valmistautunut kovasti. 

Tämä paketti tuli jo ennen joulua

Alva oli jo yökkäreissä kun sitä alettiin avata.

Kyllä Alvaa hämmensi paketin koko

Siinä olikin matkalaukku!

Alva testaili matkalaukun ominaisuuksia.

Cool girl <3

Mihinkähän Alva mahtaa tarvita itseään isomman matkalaukun...?

Lisää Alvan seikkailuista jälleen helmikuussa! (jollei siis linssiludella ole ennen sitä asiaa...)

Onko nukella persoonallisuus? - Har en docka en personlighet?

Sain eräältä tutultani erittäin hyvän kysymyksen nukkeihin liittyen. Tämä kysymys saattaa osittain kummuta taustastani, olen kiinnostunut sekä roolipelaamisesta, että kirjoittamisesta ja tätä myötä hahmojen luonnista. Minulta siis kysyttiin:

"Oletko antanut nukeillesi omat persoonat tai taustat?"

Mielestäni kysymys on siitä hauska, että se kertoo nukkeharrastuksen osasta, jolle olen itse ollut ehkä sokea. Ensin ajattelin, että kysymys on hiukan hassu, koska se lähestyy harrastusta tismalleen siitä kulmasta, mitä en harrasta enää yhtä ahkerasti eli roolipelaamisesta. Aloin kuitenkin miettiä asiaa tarkemmin: kyllä, minä luon nukeille persoonallisuuden eli teen heistä hahmon. Vaikka itse en toteuta kovin aktiivisesti omaa osaani pelaajana eli en leiki hoitamisleikkejä kovin usein nukkejeni kanssa, esiinnyn kuitenkin heidän äitinään ja ostan nukeille tietynlaisia vaatteita sen mukaan, kuka on kyseessä. Jokaisella nukella on myös "oma kaveri" eli jokin lelu, joka on mielestäni osa nuken minuutta, hänen lempilelunsa. Varsinaista taustaa en ole tytöille antanut mutta koska minulla on hyvä muisti, muistan mistä nukke on tullut. Mietin myös mielessäni kokemuksia, joita nukke on saattanut saada edellisessä kodissaan. Esimerkiksi Solis ja Lillan ovat saattaneet tavata joskus koska tiedän, että heidän omistajansa tuntevat toisensa. Silja on tottunut koiriin, koska heidän kotonaan oli koiria. Lisäksi Siljalla ei ole enää pikkuveljeä kuten edellisessä kodissa. Muistan vielä veljen nimenkin.

En kuitenkaan luo nukelle kuvitteellista taustaa siitä, olenko adoptoinut hänet joltakin. Vaikka joskus ostaisin etnisen nuken, en usko, että hän olisi sen erityisempi adoptointi minulle pelkän taustansa takia. En mieti varsinaisesti, kuka nuken on tehnyt eikä minun tarvitse tavata tekijää. Joskus tulevaisuudessa haluaisin valita nukkeni tekijän mutta lähinnä tekisin sen laadun takia, en muista syistä. En jotenkin näe sitä, mitä teen varsinaisena taustan luomisena. Persoonan sen sijaan selvästi luon mutta se on hyvin sidonnainen nuken ulkonäön kanssa.

Meillä asuu siis tällaisia tyttöjä:

Ingalill eli Lillan on rauhallinen ja tarkkailee mielellään. Hän on ehkä hiukan ujo. Lillan tykkää kauniista vaatteista ja käyttää paljon mekkoja ja muuta "vähän hienompaa". Lillan on herkkä mutta käyttää hyväkseen asemaansa perheen nuorimpana.






Hiippis on toisinaan hiukan kateellinen muille tytöille, joutuuhan hän nykyään jakamaan minut monen siskon kanssa. Hiippis tykkää huomiosta ja pitää siitä, kun häntä ihastellaan ja pidellään sylissä. Hiippiksellä on rento tyyli, hän käyttää toisinaan myös huppareita ja eri värejä laajalla kirjolla.





Peppiina on valitettavasti vähän siskojen varjossa. Hänen persoonansa ei ole yhtä valovoimainen vaikka hän katselee maailmaa uteliaasti aukinaisilla silmillään ja näyttää usein hämmästyneeltä. Peppiinaa ei tule kanniskeltua kovin paljon eikä käsiteltyä huvikseen, koska hän on toden sanoakseni aika painava. Uskon, että jotta saisimme Peppiinan luonnetta enemmän esille ja käyttöön, häntä pitäisi kuvata Hiippiksen tavoin lelujen kanssa tai erilaisissa ympäristöissä, jotta hän esiintyisi edukseen.



Amanda on hiukan vakava ja sulkeutuneen oloinen. Emme tunne häntä vielä kovin hyvin. Harmi kyllä, hän näyttää sylissä, painaessaan päätä kantajan olkaa vasten hiukan itkuiselta kurtistaessaan kulmiaan. Häntä tekee siis mieli keinuttaa, jotta paha olo menisi pois. Amanda on kuitenkin myös rauhallinen nukkuja, jonka katselemisesta tulee lempeälle tuulelle. Amanda on meidän pieni peikkotyttö.



Solveig eli Solis on hieno neiti mutta ei turhan ylpeä. Hän on mielellään kaikkien kanssa ja tykkää oleskella rennosti mutta edustaa itseään kuvissa aina kauniisti. Solis tykkää kun hänen hiuksiaan harjataan ja kallistaa sylissä kannettaessa päänsä kantajan olkapäälle. Hän on siis hellä halailija, perheen pehmo.





Silja on perheen iloinen tyttö. Hän on utelias ja avoin. Silja tykkää katsoa lastenohjelmia ja kuunnella, kun luetaan. Silja tykkää vieraista (vaikka vieraat eivät aina hänestä). Silja yltyy joskus riehumaan mutta ei kiukuttele kovin usein. Kun Silja on vastassa, kotiin on kiva tulla. Vaikka mieli olisi maassa, Silja saa sen aina hiukan iloisemmaksi.




Alva on salaa hiukan favorite. Hän ei tykkää pehmoleluista ja katselee mielellään vähän isompien tyttöjen ohjelmia. Häntä on helpoin kanniskella pienen kokonsa takia ja koska hän on myös kevyt, hänet on helppo asetella istumaan ja varmaan pienellä työllä seisomaankin. Tämä saa hänet
vaikuttamaan vanhemmalta kuin koko antaa ymmärtää. Pienellä pään kallistuksella ilme muuttuu vakavasta vienoksi hymyksi tai nukkujan tyytyväisyydeksi.
Alvaa ei haittaa käyttää vauvojen vaatteita vaikka hän onkin mielellään iso tyttö aina toisinaan (kun hänelle sopii siis).

Kiitos siis lukijalle hienosta kysymyksestä, tästä tuli yksiä kirjoittajan lempipostauksia!


Har en docka en personlighet?

Jag fick en väldigt bra fråga av en av mina bekant. Denna dockrelaterade frågan kanske beror delvis på min bakgrund som rollspelare. Jag tycker om att rollspela, skriva och därmed skapa en karaktär. Så, man frågade av mig:

"Har du gett en personlighet eller bakgrund till dina dockor?"

Jag tycker att frågan är ganska rolig för att det berättar om en del av dockhobbyn som jag har varit själv blind för. Först tänkte jag att frågan är lite löjlig, det skulle tyda på just till det som jag inte gör så mycket i dockhobbyn, alltså att rollspela. Men sen började jag att fundera på saken lite närmare: ja,jag skapar ju en personlighet till dockan alltså gör dem till en karaktär. Fast jag själv förverkligar min del som spelare alltså jag leker inte ofta leker där jag skulle sköta mina dockor. Jag däremot är deras "mamma" och köper viss slags kläder enligt det, vilken docka ska använda dem.Varje docka har sin "kompis" alltså en leksak som jag själv tänker att skulle vara dockans favoritleksak. En bakgrund har jag inte gett till mina dockor men jag har ett bra minne och jag minns varifrån mina dockor har kommit. Jag funderar också hurdana upplevelser dockorna kanske har fått i sitt föredetta hem. Till exempel Solis och Lillan har kanske möttsför att deras ägare känner varandra.Silja är van vid hundar för att hemma hos förra ägaren finns hundar. Silja har inte mera lillebrodern som i förra hemmet. Jag minns också vad lillebrodern hette.

Jag behöver inte möta den som har gjort dockan eller tänker på vem det kan vara. Om jag skulle vilja välja dockmakaren, jag skulle göra det endast för att få en docka av kvalité. Så jag ser inte det jag gör som att skapa en bakgrund. Personligheten istället skapar jag  men det beror mycket på det hur dockan ser ut.

Sådana flickor bor det hos oss:


Ingalill (Lillan) är lugn och observerar gärna. Hon är kanske lite blyg. Lillan gillar vackra kläder och använder mycket klänningar och annat "lite finare". Lillan är känslig av sig men utnyttjar sin position som yngsta i familjen.





Hiippis är emellanåt lite svartsjuk för andra flickor, hon måste ju dela mig med många syster. Hiippis
gillar att få uppmärksamhet och det att man beundrar henne och att man håller henne i famnen. Hiippis har en lättsam stil, hon använder också hupparen och olika färger.






Peppiina är tyvärr lite  i skuggan av sina systrar. Hennes personlighet är inte lika karismatisk fast hon tittar världen nyfiket med sina vidöppna ögon och ser ofta häpen ut. Jag bär inte runt Peppiina så ofta eller hanterar henne för att i sanningens namn hon är ganska tung.Jag toro att vi skulle kunna få
hennes personlighet mera ute och till bruk, hon borde fotograferas mera med leksaker och i olika miljön. Så skulle hon kunna visa sin bästa till oss.




Amanda är lite alvarligare flicka och verkar lite inåtvänt. Vi känner inte henne så väl ännu. Hon ser ut
när hon är i famnen, synd nog, när hon lutar mot min axel att hon skulle vara gråtfärdig när hon rynkar pannan. Man känner som om man måste gunga henne för att få henne på bättre humör. Amanda är ändå också den lugna sovaren, vem ger en en mild sinnestämning. Amanda är vår lilla trollflicka.






Solveig alltså Solis är en stilig flicka men inte för snorkig. Hon är gärna med alla och gillar att vara avslappnat men representerar sig fint i bilderna. Solis gillar när man borstar hennes hår och lutar sin
huvud mot dens axel som bär henne. Hon är alltså den ömma kramaren, familjens myspys.




Silja är familjens glada flicka. Hon är nyfiken och öppen. Silja tycker om att titta på barnprogram och lyssna när man läser. Silja gillar gäster (fast gäster inte alltid gillar henne). Silja eggar emellanåt sig att härja men bråkar inte med oss så ofta. När Silja väntar en är det trevligt att komma hem. Fast man skulle vara lite nedstämd, Silja gör en alltid lite gladare.





Alva är i hemlighet lite favorit-flicka. Hon gillar inte mjukisdjur och tittar gärna lite äldre flickors program. Hon är lätt att bära runt för att hon är så liten och för att hon är så lätt, det är enkelt att sätta henne att sitta och med lite arbete kanske också att stå också. Det här orsakar att hon verkar äldre än
hennes storlek antyder. När man sätter huvudet lite snett, minen blir från allvarlig till ett skört leende  eller lungt, nöjd sovande.
Alva bryr sig inte om att använda bebikläder fast hon är gärna en större flicka (när det passar henne).

Tack av en bra fråga, den här blev en av skrivarens favoritpostnindar!

Alvan joulu ja uusi vuosi

Alvalla on ollut paljon puuhaa joulun aikaan ja uutena vuotena. Tässä juttuja, joita Alva on puuhaillut:

Alvalla oli joulusalaisuus...

...hän nimittäin sai itse kirjoittaa nimensä K:n joulukorttiin!

Alva ehti myös pelailla K.n ja Mamman kanssa.

(Mamma auttoi aika paljon, koska Alva ei käy kouluja eikä osaa lukea mutta 

osallistuminenhanse on tärkeintä...?)

Voitto kotiin!

Tietoviisas

Alva ehti pelaamisen lomassa myös rentoutua...

...ja katsoa uuden vuoden ohjelman Illallinen yhdelle!

Alva vietti uutta vuotta japanilaisittain ja odottaa ruokaansa innokkaasti...

...kunnes Mamma kertoi, että puikkoja pitäisi pitää yhdellä kädellä (ou nou, näinkö!?)

Alva osaa pelien valvomisen kuitenkin hyvin!

Hän sai asettaa yhden nappulankin

Ja maistoi sipsiä. Ilmeestä päätellen dippi olisi voinut parantaa makua

Lopuksi vieras sammui kuten useimmat uutena vuotena,

 liian aikaisin, juuri ennen keskiyötä

Alva reissasi muuallakin olkalaukussaan

Mitähän tässä mittaillaan...?

Lisää Alvan seikkailuja myöhemmin!