Kuvahaasteiden tekemisestä

Tätä aihetta minulta pyydettiin, joten nyt sitä siis käsittelen. Eli kuvahaasteet!

Kuvahaasteet ovat varsinaisesti Instagramin juttu mutta monelle nukkeharrastajalle tärkeä osa harrastusta ja minullakin haasteisiin otettuja kuvia näkyy täällä blogin kuvituksessa toisinaan. Itse osallistun haasteisiin säännöllisen epäsäännöllisesti. Kokonaisia kuvahaasteiden kuvatoteutuksia voi käydä katsomassa Instagramissani, liitän tähän postaukseen vain muutamia kuvitustarkoituksessa. Sen, mikä kuva on haasteeseen ja mikä tavallista kuvailua saa selville selaamalla kuvan #hästägejä, kuvahaasteissa lukee #rebornphotographychallenge.

Kuvateksti: Tässä teemana oli flowers.

Kuvahasteessa siis haasteen luoja kirjoittaa teemat useimmiten kuukauden jokaiselle päivälle ja julkaisee haasteen sivuilla ennen kuukauden alkamista, yleensä edellisenä päivänä. Koko kuukauden teemat näkee siis kerralla. Osallistuja rakentaa kuvansa haasteen teeman ympärille ja ilmoittaa kuvansa mukaan joko tägäämällä haasteen luojan tai laittamalla haasteen nimen muodossa #haasteennimi. Osa haasteen luojista julkaisee valitun määrän parhaita kuvia haasteen sivuilla ja liittää haasteeseen osallistuneen tilin nimen kuvatekstiksi. 

Yksi huomionarvoinen seikka on, että haasteita on saatavilla pääosin englanniksi ja valtaosa tulee varmasti USAsta. Haasteet edustavat siis englanninkielistä kulttuuria ja Amerikan kulttuuri-ilmiöitä. Osa teemoista soveltuu hyvin myös tänne Pohjolaan mutta osan kanssa saa todella pohtia, miten teemat toteuttaisi. Olen harkinnut toteuttavani oman haasteen joskus mutta tällä hetkellä minulla ei ole mahdollisuutta ryhtyä sellaiseen hankkeeseen. Joissain rebornaiheisissa Facebook-ryhmissä on toteutettu teemahaasteita harvemmalla julkaisuvälillä. Joulun alla oli viikottain toteutuva kuvahaaste, jossa oli tarkoitus luoda jouluinen kuva. Eniten tykkäyksiä saanut kuva laitettiin seuraavan viikon ajaksi ryhmän kansikuvaksi.

Kuvateksti: Tässä teemana oli "blue and grey". Värejä on usein käytössä haasteissa ja niissä hyvä puoli on, että ne ovat kansainvälisiä ja niitä on kohtalaisen helppo toteuttaa maassa kuin maassa. Kuvassa Anton vaunuissa, päällään ulkovaatteet sinisen sävyissä. Vaunut ovat ruohikolla

Plussia...

Ehdoton plussa haasteiden tekemisessä on ollut estottomampi kokeileminen ja ideoiden saaminen muilta. Olen mielestäni kehittynyt kuvaajana enemmän viimeisen vuoden aikana kuin moneen vuoteen ennen sitä. Minusta on tullut suvereeni Instagramin käyttäjä kuvapuolella (tarinoita en niin julkaise, ei ole mun juttu), koska haaste on pakottanut opettelemaan toimintojen monipuolisemman käytön. Aluksi ja varsinkin ilman haasteita, otin yksipuolisempia kuvia, ilman muokkauksia ja filttereitä, joissa asioita oli mietitty myös usein vain yhdestä tulokulmasta. Haasteen teemat kuitenkin ohjaavat ajattelemaan vuorotellen rekvisiittaa, vaatetusta, asettelua, sommittelua yms.  Vaikka en itse varsinaisesti ole opiskellut asiaa sen syvemmin tai erikseen, ovat sellaiset asiat kuin kultainen leikkaus ja tila katseen edessä alkaneet korjaantua itsestään pikkuhiljaa (nämä ovat taiteen termejä enkä niitä erikseen selitä koska Google voi hoitaa sen puolen). Kun on katsonut muiden tekemiä kuvia samasta aiheesta, saa helposti uusia ideoita siihen, miten eri tavalla saman aiheen voi toteuttaa, millaiset asiat sopivat rekvisiitaksi ja miten sommitelmia tehdään teknisesti hyvällä tavalla, joka myös näyttää hyvältä. Tämä on opettanut tuottamista molempiin suuntiin, olen oppinut että joskus pieni on suurta ja yksinkertaisuus kultaa. Toisaalta olen oppinut luomaan monimutkaisempia ja ideoiltaan edistyneempiä ja hienovaraisempia kuvia. 

Kuvateksti: Ensin meinasi tulla tenkkapoo, mutta lopulta idea kuvaan tuli ja lavasteet löyty omalta parvekkeelta. Teemana frost.

Toinen plussa on se, että kuvaamisesta ei vieraannu. Kun on pakko ottaa kuva, se tulee otettua, vaikka olisi väsynyt tai ei olisi aikaa isoille jutuille. Minun on todella vaikeaa jättää haastekuva ottamatta, sitoudun haasteeseen mieluummin kuukaudeksi kerrallaan. Noista 2-5 minuutin kuvaussessioista "huonona kuvauspäivänä" saattaa tulla ihan todella hienoja! Joskus haasteiden ulkopuolella voi mennä viikko tai kaksikin ilman yhtään kuvaa,  haasteen ollessa käynnissä tulee otettua aina se vähintään 14 kuvaa kahdessa viikossa mutta koska kuvia usein tulee otettua enemmän per päivä/kerta, saattaa kuvia tulla satojakin! Kun kuvaamisen kerran aloittaa, siihen jää kiinni. Haluaa ottaa vielä pari kuvaa ja muutella vähän, "nyt kun tässä kerran ollaan". Hyvistä kuvista tulee hyvä mieli ja homma pysyy käynnissä melkein omalla painollaan. 

 ...ja miinuksia

Mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on tietenkin se haasteellinen osa. Kun teema on hankala, ei ole tarvittavia tarvikkeita tai aihe on vieras tai kuuluu täysin toiseen kulttuuriin, saattaa olla hankala motivoitua tekemään kuva. Joskus tämä antaa eniten mutta joskus on täytynyt mennä siitä, mistä aita on matalin. Joulukuussa oli esimerkiksi useita hankalia teemoja, jotka kuuluvat enemmän amerikkalaiseen jouluperinteeseen, kuten Grinch (teemalla kuvitettuja vaatteita ym löytyy paljon enemmän sieltä) sekä Elf on the shelf (jossa pitäisi olla se tietty elf vaan kun ei ole, ei omista). Samoin hankalaa oli se, että joulukuusi olisi pitänyt kuvata jo kovin aikaisin, kun täällä se puetaan vasta lähempänä joulua, ainakin meidän perheessä. Syksyllä oli samankaltaisia ajoitukseen liittyviä haasteita, siellä lehdet kellastuvat aiemmin kuin täällä, ilmeisesti. 

Meidän elfiksi pääsi Alva kun muita ei ollut saatavilla

Yhtenä miinuksena on tietysti se, että haaste sitoo tekemiseen. Ei tule yhtä vapaasti kuvattua kun haasteen takia kuvaa joka tapauksessa. Joskus on hankala motivoitua ottamaan ensin haasteen kuvia ja sitten omia. Kun haaste on kesken, en julkaise aina kuvia samana päivänä jos kuvaan omasta aloitteesta, osin syystä joka liittyy fiidiin ja jonka selitän alla. Silloin kuvan ottamisen hetkellä oleva tunnelma ei välttämättä säily seuraavaan tai sitä seuraavaan päivään ja kuvan tuottama ilo saattaa olla vähäisempää kun siitä ei saa palautetta samantien.

Ja sitten tietysti se hölmö juttu eli fiidi menee pilalle! Fiidillä tarkoitan siis kuvien kokonaisuutta, joka muodostuu Instagram käyttäjän omalle  sivulle omista kuvista. Fiidi on aina kolmen kuvan levyinen ja siksi osa ratkaisee tämän "ongelman" pitämällä joko samaa teemaa kautta linjan tai julkaisee kolmella jaollisen määrän kuvia sarjoina, jotta sivu näyttää yhtäläiseltä. Tämä on yksinkertaisesti esteettinen ongelma mutta olen huomannut, että en jaksa kuvia ottaessa pysyä missään tietyssä teemassa kautta linjan. Useimmiten fiidistä tulee enemmän tai vähemmän sillisalaattia. Kaikista kamalin sotku tulee kuitenkin haasteita. Haasteen takia ei voi julkaista sarjaa, tai voi mutta en halua myöskään ylilyödä fiidin ylläpitämisessä. Siksi teen yhtenäistäviä korjausliikkeitä ja toisinaan julkaisen 3, 6 tai 9 kuvaa haasteen ulkopuolelta kesken haasteen (haasteiden ulkopuolella kolmen sarjana julkaiseminen ei ole ongelma koska kuvaan yleensä aina sarjoissa, kun jotain kuvaan. Kuville tulee siis enemmän käyttöä nykyisin tällä fiidin ylläpitämisen tekniikalla). Olen huomannut, että 3 ei riitä katkaisemaan ja siistimään lopputulosta vaan toisinaan vaaditaan se 9 kuvaa, että fiidiin tulee taas ryhtiä ja sitä on mukava katsella. Silloin ei niin sanottu arki siellä välissä haittaa mitään. Olen myös sitä mieltä, että en halua edes fiidini näyttävän pelkästään siivotulta edustustililtä vaan kyllä sen arjen siellä pitää saada näkyäkin. Siksi on myös tavallaan haasteen ansiota, että niitä sliipattuja photoshooteja kaunistamassa on sitä arkea seassa ja päinvastoin. Olen sitä mieltä, että nämä tietyllä tapaa täydentävät toisiaan.

Ihan vaan pieni poika syömässä piparia ja katselemassa lehteä, taustalla sohvalla karmea romukasa. Puoliso muistutti että "tolta se lapsiperheessä varmaan kuule ihan oikeasti näyttää". Ai niin tosiaan. Joka kasaa ei aina kannata tasoittaa tai menee arki länään 

Jos haluatte vielä tietää lisää kuvahaasteiden tekemisestä tai siis pikemminkin niihin osallistumisesta, jos ihan tarkkoja ollaan niin kysykää ihmeessä ja kommentoikaa!

Myös uusia aiheita saa esittää yksityisesti tai kommentoimalla postauksiin tai lähettämällä esimerkiksi sähköpostia. Huom! Käsittelen kuitenkin reborneja vain omasta näkökulmastani ja mielipiteet ovat omiani. Jos käsittelen itselleni vierasta ilmiötä, teen sen omasta näkökulmastani ja omista lähtökohdistani. Blogini toimii tiedon jaksamisen lisäksi harrastuspäiväkirjana. Toivon, että tämä on ok eikä kukaan pahoita tästä mieltään.

Hauskaa päivää!

Katsomassa näkemättä - yhdessä näemme enemmän eli postaus kuvailutulkkauksesta

Jossain postauksessa muistan ehkä viitanneeni siihen, että blogiani seuraa ainakin yksi jollei useampia näkövammaisia. Tämän takia olen alkanut kuvailutulkata enemmän omia kuviani, hiukan täällä blogissa ja laajemmassa mittakaavassa Instagramissa. Koska kuvailutulkkaus jää muilta Instagramin käyttäjiltä piiloon, halusin tuoda sen puheeksi tänne blogin puolelle, jotta teillä näkevillä olisi mahdollisuus kurkistaa kulissien taakse. 

Kuvailutulkkauksella siis tässä tekstissä tarkoitetaan kuvan sisällön kertomista sanallisessa muodossa henkilölle, joka näkee heikosti tai ei yhtään. Kuvailussa käytetään apuna mm. suuntia, kellotaulun numeroiden asemia sekä vastaavia apukeinoja  mutta ensisijassa kuvailu on kielen mahdollisimman monipuolista käyttöä, joten kuvailla voi kuka vaan vaikkei hienompia taktiikoita osaisikaan. Kuvailutulkkauksen omiin kuviinsa voi myös luoda kuka tahansa, usein se löytyy nimellä "vaihtoehtoinen teksti". Joskus, kuten Instagramissa, on tarpeen mennä lisäasetuksiin päästäkseen luomaan vaihtoehtoisen tekstin. Näkövammaisen omat apuvälineet, tullessaan kuvan kohdalle, lukevat ääneen tämän vaihtoehtoisen tekstin tai joskus muodostavat automaattisesti oman käsityksen kuvan sisällöstä (tämä on usein hyvin hatara ja jopa virheellinen).

Se teoriasta. Ennen kuin raotan salaista arkkuani ajattelin kertoa omaa taustaani, salattuja motiiveja. Jos harrastaa jotain niin visuaalista kuin valokuvaus, miksi ihmeessä sitä alkaa nähdä sen vaivan, että kertoo mitä kuvissa on? Eikö kuva ole tehty katsottavaksi? Minun kuvailutulkkaukseni eivät nimittäin ole laatua "Alva" tai "nukke", varsinkaan Instagramissa. Kuvailen värejä, tummuusasteita, filttereitä, vaatteita ja niiden materiaaleja, vauvamuotia, ilmeitä, taustaa, kameran kohdistumista, mitä voin ja en voi nähdä kuvasta ja minkä voin näkemällä päätellä, vaikken jotain näkisi. 

 

Kuvateksti: Avelina, violetti body, jossa pitsietumus sekä bodyn päällä keltainen romper kertoo jo enemmän kuin pelkkä tiedostonimi, joka on yleensä numerosarja. Pikakuvailuna tuo lyhyt on ihan ok ja antaa jo hyvin tietoa mutta tältä minun kuvailuni eivät yleensä kuulosta.

 

Rehellisesti voin sanoa, että kuvailutulkkaus vaatii sikana aikaa,  kun kuvailee tarkasti. Ja teen sitä siksi, että rakastan olla silminä. Olen saanut lempinimen vaeltavat silmät ja olen siitä lapsellisen ylpeä. Minulle on onneksi siunaantunut ilo kuvailla mutta myös taito tehdä sitä. Kuvailustani pidetään ja kauneimpia kiitoksia on ollut se, kun eräs sokeutunut sanoi, että hänestä todella tuntuu, että hän näkee edessään sen, mitä kerron, vaikka en edes voi värittää sitä äänelläni. Koska kuvailu on ollut niin tarkkaa ja kokonaisvaltaista. 

Totuus piilee myös Näkövammaisten keskusliiton lentävässä lausahduksesta, "Yhdessä näemme enemmän". Kun katson kameran tähtäimen läpi, olen tarkka. Mitään ylimääräistä ei saa näkyä kuvissa, kuvat eivät saa tärähtää yhtään eikä ryppykään saa olla väärin rypyssä vaan sen pitää olla oikein rypyssä. Diagnoosi: keskivaikeaa vaikeampi perfektionismisyndrooma.

Silti en näe mitään niin hyvin muutoin, kuin silloin, kun kuvailen. Minusta tulee robotti, tietokone, yksi ainut silmä, joka katsoo, katsoo ja katsoo ja samalla analysoi tuhatta ja sataa sitä, mitä näkee. Se laskee uudelleen, se tutkii, se miettii. Miten sanoittaa, miten kertoa ja ennen kaikkea miksi ja miten. Valtava aivopähkinä ja oikein tosi maukas. Miten tiedän, että jokin on pehmeä, jos en ole koskaan koskettanut sitä? Miten voin tietää, että jokin ei taivu, jos en ole koskaan vääntänyt sitä? Miksi sanon, että kuvassa on teini, jos en näe kunnolla edes sukupuolta, saati kasvonpiirteitä? Sitä mukaa kun kuuntelen omaa kuvailuani, täydennän sitä vastaamalla omiin kysymyksiini. "Luulen, että hän on teini, koska hänellä on huppari päällä, hän kävelee kumarassa ja kuuntelee selvästi musiikkia kuulokkeilla". Yleensä tiedän paljon kuvistani ja niissä käytetyistä elementeistä mutta olen tarkka siinä, etten kuvaile sellaista, mitä en todella voi nähdä. Huomaan kuvissani joka kerta uusia yksityiskohtia, kun kuvailen niitä. Tiedän tarkkaan, mistä kaunis kuva rakentuu, koska olen oppinut katsomaan osia enkä pelkkää kokonaisuutta. Olen oppinut pysähtymään enkä vain kiirehdi seuraavaan. Vaikka otan 100 kuvaa yhdellä kertaa, olen todella katsonut sitä yhtä, jonka julkaisen, koska olen kuvaillut sen. Ja niin pitää ollakin. Ja jos en jaksa kuvailla, en kuvaile. Jos en ehdi kuvailla, en kuvaile tai teen sen myöhemmin. Mutta useimmiten sekä kuvailen, että kirjoitan kuvatekstin eikä minulla ole vaikeuksia jaksaa tehdä sitä. Kuvaillessa sormet kiitävät ja ne tietävät mitä haluavat kertoa vaikka sitten muokkaisin kuvailua sata kertaa. Usein kuitenkin saavutan pisteen, jossa tunnen kertoneeni sen, mitä pitää. Riittävän hyvä. (Muuten olen riittävän hyvässä todella huono, kuuluu oireyhtymään.)

 

Kuvateksti: Avelina istuu pyjamassa sängyllä. Edellisessä valokuvapainotteisessa postauksessa totesin, että näitä kuvia on varmaan se sata, aina hiukan eri kulmasta ja hiukan ryppyjä oikoen tai oikeanlaisia ryppyjä tehden ja sitten aina samoilla asetuksilla vähintään kaksi kuvaa jos toinen tärähtää. Ja yhtäkään kuvaa en poista, kun jos vaikka kumminkin tulee käyttöä sille tärähtäneellekin.

VAROITUS! ÄLÄ SKROLLAA TÄSTÄ ALASPÄIN LIIAN LUJAA!

Seuraavaksi pieni simulaatio. Lue ensin teksti ja kuvittele. Piirrä kuva mielessäsi. Ei haittaa, jos tunnet kuvan entuudestaan tai tiedät jo, miltä kyseinen nukke näyttää. Fuskausta on vain katsoa ensin kuva ja vasta sitten lukea teksti. Lue siis ensin, anna aikaa, lue vaikka useamman kerran. Älä katso liian aikaisin koska nähtyä ei saa näkemättömäksi. Kun olet kuvitellut riittävästi, katso kuva ja vertaa. Näitkö saman kuvan? Jos et, miksi?

Kuvailutulkkaus: 

"Rebornnukke (Silja) istuu vaaleanharmaalla sohvalla. Siljalla on päällään harmaa mekko, jossa on punatulkkujen kuvia, päässä tonttulakki ja jalassaan aikuisten tohvelit, jotka ovat pingviinin muotoiset. Jalka laitetaan ikäänkuin vatsan kohdalta sisään. Tohvelien pingviinit hymyilevät silmät kiinni, päässä pigviineillä on tonttulakit. Siljan vieressä sohvalla istuu tummansininen mustekalapehmo, mustekalan takana on neulottu monivärinen villahuivi.
Silja hymyilee suu auki ja katsoo sinisillä silmillään hiukan kuvaajan ohi."

 

 

 

 Ja sitten itse kuva:

 

Tämän kuvan valitsemisessa auttoi näkövammainen ystäväni. Kuvailu on suoraan Instagramista enkä ole sitä tätä tarkoitusta varten muokannut yhtän. Pyysin ystävääni valitsemaan kuvistani sellaisen tai sellaisia, joista hän pitää eniten. Silloin en itse valinnut kaunista kuvaa, vaan kuvan, joka kuulostaa kuvailtuna hienolta. Mielestäni tämä kuva on arkinen mutta arvostan todella korkealle toisten ihmisten mielipiteitä. Arkinen voi olla todella hieno ja hyvä sellaisenaan ja se mikä toisesta vaikuttaa arkiselta, on toisesta juhlavaa,  tai ihailtavaa, tai kaunista. Joskus kuvailu voi kaunistaa kuvan, joskus rumentaa sitä. Kuvailu voi olla epämääräistäkin ja silti hienoa. Mielipide kuvailusta on minulle yhtä arvokas kuin Mielipide kuvasta, oli kuva millainen hyvänsä. 

En kerro jokaista yksityiskohtaa, koska se ei ole tarpeen eikä tärkeää. Mutta kuvailu on voimakasta ja sillä voi vaikuttaa. Kuvailijalla on valta mutta myös valtava etuoikeus. Kuvailijan on pakko päättää, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää mutta hän myös saa maalata toisen ihmisen mieleen kuvan, jota ei kukaan voi muokata näyttämällä "tältä se oikeasti näyttää". Siksi pensseliä on pideltävä vastuullisesti. Mutta oli tuo kuva sitten ruma, kaunis tai jollain tavalla vaikuttava, se muokkaa tuon ihmisen ajatuksia ja tulkintaa maailmasta. Aliarvioimme sitä, miten valtavasti asioita opimme vain katselemalla. Kuvien kautta saamme tietoa ja kuvailun kautta siihen tietoon pääsee käsiksi myös näkövammainen, vaikka kuvan tai kuvailun varsinainen tarkoitus ei olisikaan opettaa mitään. Olen ylpeä siitä, että minulle luovutetaan niin usein se tehtävä, että saan pitää pensseliä käsissäni ja maalata kuvia toisen ihmisen mieleen ja välittää tietoa maailmasta.

Kuvailussa ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, vaikka on olemassa hyviä ja huonoja kuvailuja. Yleensä huono kuvailutulkkaus on joko virheellinen, täysin riittämätön tai yksitoikkoinen. Paras kuvailu vastaa todellisuutta, on riittävän laaja tarkoitustaan varten ja käyttää kieltä oivaltavasti. Uutiskuvan kuvailun on oltava lyhyt ja ytimekäs mutta taiteen kuvailussa lyhyys ja ytimekkyys jättää olon tyhjäksi. Jos jokaisessa kuvassa on, kuten Instagram sanoo automaattisena kuvailuna minun kuvistani "yksi henkilö", miksi ihmeessä niitä tulee joka päivä uusi kuva? Kuka hitto jaksaa katsoa 500 kuvaa, joissa jokaisessa on "yksi henkilö".

Kaikkea ei voi kuitenkaan kuvailla. Itse käytän termiä puhkikuvailtu. Jos kuvailisin aina kaiken, jokaisen rypyn suunnan ja syvyyden, jokaisen värisävyn ja karvan pehmeysasteen, kulkisin lopulta aina vain kauemmaksi kuvasta itsestään. Kuva on hetki, se on silmänräpäys. Se on tunnelma, se on vaikutelma. Se on pieni hetki. Jos jokainen yksityiskohta on kerrottu liian tarkasti, ei kuvasta jää jäljelle mitään. Siitä tulee hakkelusta sanojen marssiessa päältä, rynnistäessä liian kovaa. Tukehduttaisin itseni ja kuvan kuvailuun, mykistäisin hiljaisuuden omalla äänelläni. Todellisuudessa kuvailun lukeminen läpi kestää aina kauemmin kuin kuvan katsominen mutta tämä johtuu myös ajasta, jossa elämme. Nykyään nähdään mutta ei katsota. Ei ole aikaa, koska skrollaamalla saa seuraavan kuvan eteensä, ja vain muutamassa hetkessä luulet matkustaneesi maailman ympäri ja tuntevasi kuvien ihmiset. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa mutta en usko, että kuva ehtii sanoa juuri mitään, kun sen ohi on jo menty. Vain se, joka ei näe, tietää todella, kuinka kauan voi katsoa, jos joku vain jaksaa kuvailla ja itse kuunnella. Yhden kallion laella voisi viettää koko päivän samoilla jalansijoilla, eikä kuvailtava ikinä loppuisi. Päätä kääntämällä aukeaa uusi maailma ja pääsi takana maailma katoaa, etkä ehdi kertoa, saati nähdä sitä. Mutta harva osaa seistä paikoillaan, liian moni kävelee tai juoksee ja luulee raukka näkevänsä enemmän. Sitten on meitä, joista on tullut sokeita näkeviä. Niitä, jotka oppivat katsomaan vain siksi, että miettivät, mikä on näkemisen ja katsomisen ero. Niitä, jotka löytävät kuvailun ja rakastuvat, sen ikuisesta dilemmasta huolimatta: kuvailutulkkaus on kuin ihminen, siinä on aina monta puolta, se muuttuu koko elämänsä ajan, se vanhenee eikä ole koskaan täydellinen. Se on aina vääränlainen jonkun mielestä, aina liikaa tai liian vähän. Mutta se on sellaisena, epätäydellisenä hyvä ja rakas.

Jos sinulle jäi näkemättömyyden, pysähtymisen ja kuvailutulkkauksen nälkä, tässä vielä toinen kuvailu ja kuva:

 

Kuvailutulkkaus:

"Rebornnukke (Amanda) makaa ulkona lumella. Lumi näyttää koskemattomalta, taustalla näkyy keltainen kerrostalo ja puita. Myös Amandan vieressä on puu, jonka muhkealle rungolle on kasaantunut lunta kerroksittain niin, että vain hiukan runkoa paistaa alta. Amandalla on päällään lumiukkohaalari, jossa on edessä punaiset napit ja kaulaan tehty punaisen kaulaliinan näköinen kuviointi (ei erillinen osa vaan haalarissa kiinni). Haalari näyttää pörröiseltä. Amandalla on huppu päässään, huppuun on kirjailtu lumiukon naama, silmät ja oranssi nenä. Amanda makaa selällään, kädet kohotettuina. Kasvot ovat suoraan kohti taivasta mutta koska silmät ovat kiinni, katseen suunnalla ei ole merkitystä."

 

 

 

 

Ja sitten itse kuva:

 

Kiitos, että jaksoit lukea tänne saakka. Tällä kertaa vähän erilainen postaus. Pahoittelut ylimääräisistä väleistä tekstissä jos ne jotakuta ärsytti, niiden tarkoitus oli estää ketään näkemästä jotain vahingossa tekstiä skrollatessa.

Jätä mietteesi kommentteihin!

Rebornmamman vuosi 2020 kuvina

On se hyvä kerran vuodessa katsoa, mitä sitä on tullut koko vuosi puuhailtua. Vuodesta 2020 tuli aika erilainen kuin olimme ajatelleet mutta yhtään vähempää rebornit eivät olleet siinä mukana, päinvastoin! Tämä postaus on aika mittava mutta koettakaa kestää, pääpaino on tällä kertaa kuvissa eikä niinkään tekstissä. (Siitä syystä ja osittain lomailun piikkiin menee pitkä hiljaisuus, tämä oli yllättävän työläs postaus rakentaa.)

Osa kuvista saattaa olla ennen julkaisematonta materiaalia.

Tammikuussa

Vuosi oli ainakin reborneille reissuilun ja menemisen vuosi! Anton kävi Mamman kanssa roolipelissä esittämässä pientä Kerttutyttöä. En halua yleensä syyllistyä nolojen kuvien jakamiseen edes reborneista mutta tämä yksi oli pakko jakaa.

 

Kuvateksti: Anton ruudullisessa flanellimekossa, ainut edes hiukan historiallinen vaate, jonka siihen hätään löysin

 

Avelina pääsi myös ensimmäistä kertaa junalla matkailemaan ja kävi nukketreffeillä. Taisi sieltä Avelina saada muutamankin fanin.

Kuvateksti: Avelina junassa. Istuttiin välikössä, jotta saatiin vaunut mukaan.

Kuvateksti: Tämmöisellä kulkupelillä mentiin lumisessa Lahdessa

Kuvateksti: Avelina oli ainut reborn mutta emme pukeneet häntä vauvamaiseksi vaan tietysti...

...prinsessaksi!

Kuvateksti: Nyt on niin viimeisen päälle kuteet että! Rusettikin mekossa on neidin pään kokoa XD

Yötä oltiin hotellissa, tässä muutamia kuvia hotellista ensin päivävaatteissa...

Kuvateksti: Olivat vissiin valinneet taulunkin Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa mekon värin mukaan

 

Ja sitten yöpuvuissa! Näitä on siis ihan satamiljoonaa samanlaista kuvaa, joissa Avelina makaa valkoisilla lakanoilla, kasvot kohti hotellin pöytälampun valoa vaaleanpunaisessa kokoyöpuvussaan hiuspanta päässään, balettimekkopupunsa kanssa ja ilman sitä. Useimmissa toi abstrakti hotellin taulu taustalla. Olosuhteet ja vaatteet ja tyyppi meni kerrankin niin kohdilleen, että oli pakko kuvata. Vieläkin melkein henki salpautuu kun katselee jotain kuvia. Voin kuvitella miltä vanhemmista joskus tuntuu, kun he katselevat lastensa kuvia.

Seuraavaksi päiväksi laitetaan aina vähän mukavampaa päälle, edustaminen on lopetettu niin aikuisten kuin nukkejenkin puolelta.

 

Kuvateksti: Pinkki hihaton mekko, jossa pupun naama edessä, alla valkoinen body, jossa eläinten kuvia ja vaaleanpunaiset leggnssit. Kuvan ihanat valkoiset kengät oli Avelinan jalassa, kun hän tuli Amerikasta kotiin ja ne on Avelinan eniten käytetyt kengät :) Ai niin ja tietysti panta päässä, Avelina on harvoin ilman pantaa ja usein mitä isompi ja näyttävämpi, sen parempi. Tällä kertaa valkoinen ruusu/kukka

 

Kävimme myös kahvilla ja silloin Avelina sai huolehtia tarjoilijan kutsukellosta. Pahoittelut kuvan valotuksesta, ei vaan päästy vastavalosta eroon :(

 

Kuvateksti: Avelinan kuppimainen käsi oikein huusi saada päästä tohon soittokellon kahvan päälle

Siltä reissulta tuli otettua myös tämä kuva, joka oli pitkään mulla taustakuvana.

 

Kuvateksti: Avelina istuu siis tässä kuvassa rintarepussa, jossa hän kulki mukana. Muuten Avelinaa olisi ollut hankala kantaa mukana ja koska mulla on herkästi kipeytyvä selkä ja hartiat, oli silti hankala kantaa neitiä ja siksi oli myös vaunut mukana ettei koko reissu menny kantaen. Tässä Avelina ei näytä yhtä diivalta kuin yleensä vaan on pieni tyttö, joka mietteliäänä katselee omaa kättään. Ihan tavallinen body tekee myös Avelinasta jotenkin pienen näköisen. Tää kuva oli myös ihana muisto ihanasta reissusta, tätä kuvaa mä katselin koko päivän, vaikkei joka hetkestä ole kuvaa. Aina kun katsoin alas, näin hänet ja kun katsoin ylös, näin mun hyvät ystävät, kaksi mun ihan parasta tukijaa rebornharrastuksessa. Hyvän mielen kuva

 

Helmikuussa

 Alva kävi metsäretkellä!

 

Kuvateksti: Tässä ollaan menossa! Lunta ei ollut joten sadetta pitävä takki päälle, kukkabaskeri päähän ja töppöset jalkaan! (Alvalle on mahdoton löytää kenkiä, joten ainoat ulkokengät ovat nämä töppöset, jotka tulivat jonkun vaatetilauksen kaupanpäällisinä. Ihan parhaat kaupanpäälliset!

 

Kuvateksti: Alva mietttii maailman asioita kivellä istuen.

 

Kuvateksti: Alva harvoin seisoskelee mutta tätä metalliaitaa vasten sai hyvin tukea.

 

Kuvateksti: Ja sitten kallioille kiipeilemään!

 

Kuvateksti: Alva on joskus aika vakavan näköinen pieni neiti kuvissa.

 

Kuvateksti: Tästä ja seuraavasta kuvasta saa vähän perspektiiviä. Alvan saa kuvissa näyttämään aika isolta...

Kuvateksti: Mutta todellisuudessa Alva on aika pieni "valtaviin" kalliohin verrattuna

Kuvateksti: "No mitä hittoa, tonne en ainakaan ala kiipeemään!"

Kuvateksti: Alkaa vissiin jo väsyttää

 

Kuvateksti: Pakolliset malli-ilmeet kameralle. Alva osaa poseerata kohtalokaasti. Aina joskus ihmettelen, miten hän on niin ilmeikäs vaikka on silmät kiinni eikä kasvoilla ilmekään värähdä.

 

Kuvateksti: Matkalla löydettiin hyvä tukki, jolla Alva saattoi leikkiä ratsastavansa halki preerioiden. Tosin tässä kuvassa on jäänyt poseeraus vielä päälle.

 

Kuvateksti: "Joo, eiköhän tää ollu tässä. POIKKI! Palataan studiolle."

 

Silja sai ainakin uuden pupumekon ja sitä esiteltiin innolla kameralle ja Mamma sitten innolla maailmalle.

Kuvateksti: Newbien todella suositulla kuosilla ja violetilla pohjalla jänösiä, oravia ja kukkia. Ihana, ihana, iiiihaana!

Kuvateksti: Tämä hiukan räväkämmän tyylinen autohuppari on Antonilla tosi paljon päällä. Varmaan eniten käytetty vaate. Ja aika usein pidetään pipoa sisällä. Tässä pipona ryhmä Hau -pipo! Anton on joskus katsonutkin ryhmä Hauta.

Kuvateksti: Vissiin katsottiin aika paljon telkkaria keväällä. Kuvassa Avelina töllön pauloissa.

Maaliskuussa

 

Anton kävi kanssamme monia kertoja koluamassa lähitienoita vaunuilla. Kun rajoitukset alkoivat, teimme pitkiä kävelyitä lähiluontoon.

 

Kuvateksti: Anton vanhoissa vaunuissa. Niissä näkyi jalkapeitteen takaa hädin tuskin herran pää!

Kuvateksti: Aika piilossa tosiaan herra matkusti mutta saatettiin kävellä ilman vaunuverhoja

Kuvateksti: Pääsi se Anton välillä ihmettelemään luontoakin läheltä, pois vaunuista

Kuvateksti: Tukille Antonin saa kahareisin istumaan hyvin.

Kuvateksti: Aina yhtä hämmentyneet ilmeet.

Kuvateksti: Anton ja kepin ihmeellinen maailma.

Kuvateksti: Penkillä roikkumiskuvia on usein myös otettu.

Kuvateksti: Kaupunkimiljöössäkin käveltiin.

Kuvateksti: Ja sit saatiin uus, parempi kulkupeli. "Jummi jammi, täältähän näkee vaikka mitä!

 

Alva leikki kahvikutsuja... 

Monta kuvahaastetta tehtiin myös Instagramin puolella, ei ihan joka kuukausi mutta aika usein. Tässä hiukan kuvahaasteen satoa alkuvuodesta (eivät ole julkaisujärjestyksessä):

 

Teema: behind.

Teema: Favourite colour.

Teema: Eyes.

 

Teema: Share a hug!

Teema: Outside

Teema: Unicorns.

Teema: Crawling/walking.

Teema: Disney.

Teema: Story time.

Teema: Time out!

Kuvateksti: Pets.

Teema: Rainbow

Teema: So big!

 

Teema: Daisies/flowers.

 

Minulla oli myös vuorotellen seuraa etätöissä. Tässä kuva Antonista välipalalla palaverissa.

 

Huhtikuussa

Olihan sentään luntakin viime talvena! Kuva sen todistaa ja kuvassa Varpu ja talvinen mekko ja legginssit.

 

Käytiin tosiaan paaaaaljon ulkona Antonin kanssa, tällä kertaa ulkoilutettiin koirakin...

 

Kuvateksti: Nintendogs pelissä siis koira saa lenkin jos pelaaja ottaa Nintendon mukaan kävelylle. Tietyn askelmäärän jälkeen saa myös tavaroita koiralle.

Aurinkokin alkoi näyttäytyä...

 

Alvakin kävi pikkuretkellä, "Mamman työmatkalla" eli etätyöpäivinä reissulla "korttelin" ympäri.

 

 Anton kävi myös läheisessä puistossa ihmettelemässä. Monia kilometrejä vaan tallailtiin vaunuilla mutta otettiin välillä Anton poiskin ja kuvattiin. Ja mitä siellä ulkona sitten ihmeteltiin?

Anton näki retkillään legoja...

merta...

ja rakeita!

Huomaa, että lapsiamme ei todellakaan näe tasaisesti kuvissa. Vastapainoksi siis Amanda. Mutta! Vaikka meillä on paljon lapsia, yhtään ei oo ylimääräistä!

 

Toukokuussa 

Silja otti vapun vastaan iloisena!

Anton pääsi myös matkustamaan julkisilla kun ihan lähinurkat oli koluttu loppuun. Tämä mustavalkoinen kuva on minulla vieläkin taustakuvana.

Mamma katseli telkkarista Äideistä parhaimman vihdoin ja viimein ja itki itsekseen. Avelina onneksi lohdutti (ja ilmeestä päätellen eläytyi vähän itsekin).

 

 

Kun aurinko alkoi toden teolla paistaa, oli syytä pistää arskat naamalle!

Pidettiin myös varhaiskesän takapihapiknik ja Avelina pääsi mukaan.

Hiippis on aikamoinen hiljaiseläjä somessa mutta perheen esikoisena (tai ensin tulleena) melkoinen lellikki. Jos jotakuta en myy, se on Hiippis. Aivan valloittava persoona. Tässä kuvia kun löysin lellikille aivan loistavan kettuhatun.

Ja taas piti käydä Antonin kanssa katsomassa legoja, ja olivathan ne vaihtuneet!

Kesäkuussa

Alva kiipeili puussa niin jäi seinille kiipeily vähemmälle ja mökkihöperyys hellitti... Käytiin kuvaamassa metsässäkin metsätähteä mutta aika nopeasti kuvaajat ilmoittivat kuvausten siirtyvän hyttysettömään paikkaan...

Anton sai vissiin uudet housut kun niitäkin on pitänyt erikseen oikein läheltä kuvata :D

Ja Hiippis, äidin lellikki sai taas uuden pipon, tällä kertaa sellaisen, jossa on valtava rusetti...

Käytiin edelleen paljon kävelyillä, tällä kertaa yllätti nälkä...

...ja jälkikäteen väsytti.

Anton kävi myös leikkipuistossa hillumassa mutta siitä kuvia myöhemmin ihan omana postauksena!

Heinäkuussa

Mökille mentiin! Ja Silja hyvänä mökkiedustajana ja kestolandepaukkuna pääsi taas mukaan. Mökkireissut on aina ihan loistavia mahdollisuuksia kuvien ottamiseen.

Kuvateksti: Komerot piti tietty uudessa paikassa tutkia...

Kuvateksti: Sieltä, oli sitten kiva huudella olevansa piilossa

Kuvateksti: Siljalla oli tietysti pupu mukana kuten kaikissa hyvissä seikkailuissa

Kuvateksti: Mä olen ihan selvästi sohvilla kuvailija. Nyt vaan saatiin kuviin eri sohva

Kuvateksti: Kesämökkeily tarkoittaa meille isommille kirppistelyä! Ja hyötyy siitä Siljakin, hän sai uuden "mekon" eli oikeasti tämä on ylisuuri t-paita, varmaan vuotta tai kahta vanhemman kokoiselle mutta Mamma ei voi vastustaa Shopkinsia.

Kuvateksti: Siljaa ei näy haittaavan!

Kuvateksti: Tässä oli Siljan nukkumapaikka. Ja mökillä saa syödä vähän tuttia...

Kuvateksti: Kesäiltaa rappusilla...

Kuvateksti: Kyllä tässä miljöössä kelpaa!

Kuvateksti: Kesällä otetaan ulkokuvaamisen mahdollisuuksista kaikki irti!

Kuvateksti: Yksikin pihapiiri antaa moneksi päiväksi uudenlaisia kuvateemoja ja kuvauspaikkoja

Kuvateksti: Mummolassa parhaita juttuja ovat vanhat asiat sekö luonto

Kuvateksti: takaapäin kuvaamalla saa myös enemmän seikkailun tuntua! 

Kuvateksti: Luonnon ja varsinkin kukkien kuvaaminen on aina yhtä mieleistä hommaa. Varsinkin taaperoiden kanssa tuntuu, että tulee aina hienoja kuvia, kun luontoäiti vastaa lavasteista

Kuvateksti: Valaistus on aina haaste ulkotiloissa koska siihen ei voi vaikuttaa laittamalla päälle tai pois mutta yleensä kyllä valoa riittää! jos vaan osaa asennoitua että nyt otetaan tällä "filtterillä" ni aina tulee kivoja kuvia ja vähintään erilaisia. 

Kuvateksti: Neiti Kesäheinä ja ihanat lavasteet

Kuvateksti: Vikana iltana rillailtiin

Kuvateksti: Pakko laittaa tämä kuva, valotus tekee Siljan silmät samaan aikaan oudon ja kihetovan näköisiksi

Kuvateksti: Silja tässä yrittää kertoa vissiin, että aikuiset pelas myös frisbeetä. Ei siis vain kuvailtu vaan vietettiin kivaa aikaa puolison ja appiukon kanssa. 

Kuvateksti: Auringonlaskustakin otettiin vikana iltana kuvia

Elokuussa

Loppuvuodesta mukaan joukkoon tummaan liittyi eräs pieni...

Yksi myöhäinen Summer rabbit...

 

Tää on mun lempikuva Ilsestä ja mulla lukitusnäytön kuvana yhä! Elokuun lopussa näkyy jo otetun, niin se aika vaan menee... paljon ei oo kasvanut lapsi kumminkaan 🤣

Syyskuu

 

Oli aika sateista mutta silti vaan jaksettiin kävellä kaupungin katuja ja samalla kävi ilmi, että perheessä on nyt toinenkin ulkoilmalapsi (tai kylänluuta)...

 

Syksyistä kuvailua kuvahaasteeseen Antonin kanssa...

 

Kuvateksti: Anton ja Molon sateenkaarihaalari oli aika komeita vihreällä nurmella syksyisten lehtien seurassa

Ja kumma ilmiö eli Face app saapui reborn yhteisöihin! Sillä on mahdollista saada valokuvista kuvanmuokkauksella muokattua vielä enemmän oikean lapsen näköisen. Tästä ehkä lisää juttua myöhemmin...

Kuvateksti: Tunnistatko kuvasta, kuka kuvassa on?

Lokakuu

Halloween-ohjelmaa kuten pukuilua....

 

Kuvateksti: Pikkulepakko Ilse

....ja hautausmaalla käyntejä...

 

...syksyistä kynttilän polttelua...

 

...vampyyrileikkejä...

 

Ja taas syksyistä ulkoilua ja photoshootailua!

Vaunuilla...

 

Kuvateksti: Kuvassa Ilse nauttii metsän tuoksuista ja äänistä

Ja nelinkontin.

 

Kuvateksti: Silja seikkailee sammalilla.

Halloween näkyi nurkilla, Ilse löysi yhden kummituksenkin keittiöstä.

 

 

Ja Mammaa piti tietysti kerran vuodessa joutua häpeämään... Alva oli eri mieltä kuuluuko noin vanhan istua kehdossa, edes valokuvaustarkoituksessa.

 

Marraskuu

 Isänpäivää varten pukeuduttiin...

Kuvateksti: Amanda

Kuvateksti: Silja 

Kuvateksti: Lillan

Ja sitten loppukuussa Kekkosteltiin Ilsen kanssa...

Ja taas ulkoiltiin, nyt jo talvisemmissa vermeissä.

Kuvateksti: Ilse vaaleanpunaisissa toppavaatteissa huppu päässä

Joulukuu

  

Haastetta taas tehtiin ja sitä varten replika jostain kuuluisasta teoksesta...

 

Ja vaihteeksi Hiippistä ja Amandaa...

 

Sekä hieman Varpua.

 

Jouluna himoittiin pipareita ja haaveiltiin pulkkailusta.

Ripustettiin koristeita...

 

Kuvateksti: Hiippis ihmettelee meidän sateenkaarijoulukoristetta. Se tosinnon kuusen sijaan verhotangossa!

Ja kirjoitettiin tietysti Joulupukille! 

Kuvateksti: Alvan kirje

Ei ihme jos siinä vähän uupuu.

Kuvateksti: Solveig makaa tähtipeitolla, tähtihaalari päällään

 

Joulu ei tule ilman appivanhempien luona kuvattua hienoa jouluphotoshoottia :)

Kuvateksti: Tämmösenä pörröpallona turvaistuimessa saavuttiin paikalle

Kuvateksti: Liekö naama loistaa eteisen valon vai innostuksen takia. Ihan on semmonen ilme, että nyt tapahtuu jänniä!

Kuvateksti: Aloitettiin maltillisesti kuvaamalla tuolilla istuen. Appiukko katseli samalla uutisia ja porukka huseerasi ympärillä mutta mahduttiin hyvin kuvaamaan rinnakkain.

Kuvateksti: Kuvia kuusen alta lahjojen kanssa. Ilsen pään alla oleva punainen samettityyny varastettiin lattialle heti kun anopin silmä vältti... Kerrankin oli mukana reborn silmät auki, joten kuusikuvissa hyödynsin katsetta tosi paljon

Kuvateksti: Ilse ja kultainen joulupallo. Näistä kuvista tuli tosi veikeitä. Ilse näyttää siltä, että katsoo palloa kiinnostuneena ja käsi nousee kohta tavoittelemaan.

Kuvateksti: Tää kuva pääty Instagramiinkin. Ihan vahingossa otin sellaisia, joissa oli se yksi ainut havu mukana, josta pallo roikkuu. Niistä tuli mun mielestä oikein taiteellisia

Kuvateksti: Samoja kuusikuvia sivusta mutta aina pitää testailla pieniä muutoksia. Tässä Ilse siis kädet levällään. Hän on valmis ottamaan joulun avosylin vastaan!

Kuvateksti: Tälleen tuli mukaan vähemmän kuusta ja lahjoja mutta valotus oli parempi. Ilsen kasvoille lankeaa valo hauskasti

Kuvateksti: Ja sitten vielä istumakuvia samettityynyn kanssa lattialta. Ilsen sai aika kivasti sohvaa vasten istumaan, vaikka sitten hiukan lysyssä

Kuvateksti: Nämä seuraavat neljä kuvaa on otettu pöllityllä idealla. Ilsen tekijä istutti tekemiään Maddie aihioita (eli Ilsen aihiosta tehtyjä) näin joissain kuvissa ja ne kuvat olivat viimeinen naula arkkuun, ja Maddie oli pakko saada. Ihana pikku löhöilijä-nojailija

Kuvateksti: Jouluovelimus

Kuvateksti: Sellanen on ilme, että kohta tapahtuu jotain vekkulia!

Kuvateksti: Ja sitten vielä nyrkki pystyyn. Hyvä joulu!

Sellainen oli meidän sakin vuosi hauska! 2020 toivottavasti teidän vuosi oli vähintään yhtä hyvä! Tämän postauksen myötä toivotamme kaikille lukijoille vielä parempaa vuotta 2021! Pysykää kanavalla, sillä lomat on nyt lomailtu ja seuraava postaus julkaistaan ihan muutaman päivän sisällä.