Anton

Anton on perheemme ainoa poika ja nukeista kaikkein suurin. Hän käyttää vaatekokoa 74 tai 80. Hänen jalkansa ovat jonkin verran koukussa, joten todellista pituutta on vaikea määritellä ja tietyt vaatteet saattaa joutua ostamaan isommassa koossa, jotta ne mahtuvat takapuolen kohdalta ja jäävät mahdollisesti pussittamaan jostain muualta. Koukussa olevien jalkojen takia Anton ei voi isosta koostaan huolimatta seistä.


"Kiukkumakaaminen" kuitenkin onnistuu (heh)

Antonilla on kangasvartalo, kuten melkein kaikilla omistamistani nukeista. Jalat ja kädet ovat 3/4 pitkät eli raajojen yläosat ovat kangasta. Ne pitää siis kuvatessa peittää vaatteilla, hihattomia bodeja ei voi pitää ja pelkkä bodykaan ei peitä jalkoja riittävästi.


Pitkäraajainen kaveri.
Huivi kaulassa auttaa peittämään vähän
liian ison pääntien

Varpu on suomalaisen nukketaiteilijan tilaustyönä tekemä nukke jo vuodelta 2019. Anton on tehty käyttäen huippulaadukkaita materiaaleja. Anton käyttää tuttia hyvin harvoin mutta tuttina toimii modifioitu tutti,jonka imuosasta on jäljellä enää suora kappale, päädyn pallo leikataan kokonaan pois.

Antonin silmät ovat vähän eri paria ja siksi Anton on parhaimmillaan hiukan kauempaa kuvattuna. Antonia on kuitenkin hauskaa kuvata ihmettelevän katseen takia. Antonin kuvaamista rajoittaa kuitenkin iso koko, lähinnä siis paino, jos haluaa kuvata Antonia ulkona on melkein pakko ottaa vaunut mukaan. Toki ulkokuvaus lähiympäristössäkin toimii mutta käsivoimia tarvitaan jo yllättävän lyhyellä matkalla.

Anton istuu meillä kotona isossa korituolissa (tai joskus sohvalla tai lattialla).


Iso poika parvekkeella,
ulkotamineissaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiljaisempi kausi - uhka vai mahdollisuus?

Olette varmasti huomanneet, että juuri mitään ei tapahdu täällä. Kyse ei ole vain siitä, että en kirjoita vaan myös siitä, että meillä koton...