Tyylilyylin terveiset muuton keskeltä

Täällä tämä yksi (Ilse) vaan istuu laatikoiden keskellä poseeraamassa. Ja ei, noi haalari ja hattu ei ole missään tekemisissä keskenään, toinen taitaa olla Molo merkkiä ja toinen ompelijan tekemä. Molemmat on tollasia värikkäitä pastellinsävyjä ihan vahingossa. Haalarissa vaan on erilaisia papukaijan sukuisia lintuja, hattu ihan pelkkää abstraktia vaan. 

Hirveästi ei ehdi vaatteita vaihdella mutta on se sen verran terapeuttista ja tuo vaihtelua pakkaamiseen, että vähän pitää yrittää... Suunnitelma on, että nuket muuttaa ekana. Viedään ne erikseen samana aamuna, koska asunnot ovat vain satojen metrien päässä toisistaan.

Me muutetaan!

Täällä blogissa ja Instagramin puolella on hetken aikaa melko hiljaista. Koko pesue nimittäin muuttaa! Matka on laskettavissa sadoissa metreissä mutta kaikki on silti pakattava. Oss nukkejen vaatteista on jo valmiiksi muovilaatikoissa mikä helpottaa pakkaamista. Vaatteiden vaihtaminen on kumminkin hankalampaa ja hankalampaa päivä päivältä sekä muuttosotkun että ajanpuutteen takia. Juhlin myös synttärini tässä välissä. Heinäkuun puolella toivotaan enemmän kuvia kun päästään asettumaan uuteen kotiin. 

Kuvateksti: Antonista muuttolaatikossa istuskelu on ihan kivaa... mitä se mutsi vouhottaa tästä niin paljon...

 

Solveign kuulumisia

Solveig on ollut poissa kotoa jo kolmisen kuukautta. Ensimmäinen huokaisu päästiin tekemään kesäkuun alussa, paketti on mennyt läpi ja Solveig on korjattu. Tällaista kamaa Soliksen sisältä sitten löytyi:

Elikkäs, Solveig oli täytetty merihiekalla. Ilmeisesti kuitenkin kohtalaisen puhtaalla sellaisella mutta kumminkin. Nykyään täytteenä käytetään painottamiseen erikseen tarkoitettuja materiaaleja, lasi- ja muistaakseni myös metallikuulia. Hiekan käyttäminen säästää kustannuksissa mutta erityisesti epäpuhtaudet hiekan seassa voivat aiheuttaa jopa nuken pilaantumisen sisältä päin. Hiekkaa ei saa kotikonstein puhdistettua riittävästi ja kuivattaminen ilmavasti voi myös olla haasteellista. Graavein esimerkki tämä ei tietystikään ole, joskus painoksi on laitettu ihan yksinkertaisuuden vuoksi kiviä. Jopa melkoisen suuria. Aihio oli onneksi kunnossa ja se pystyttiin hyödyntämään kokonaisuudessaan uudestaan. Kaikki maalit poistettiin ja Solveig oli ikäänkuin puhdas kangas sen jälkeen. Nyt meille on siis tulossa "reborn reborn" 🤣

Tässä vielä kuva astiasta ja hiekan määrästä. Melkoisesti sitä siis todella sisuksista löytyikin. Taustalla näkyy Solveig paloina. Päätä voi käyttää osviittana hiekan määrästä. Nuken omistajana luulen että päässä oli melko paljon hiekkaa ja raajoissa ainakin puolillaan. Raajat olivat todella painavat ja tämän artisti halusi myös korjata siksi, etteivät raajat revi rikki kangasvartaloa. Joskus jos raajat ovat turhan painavat, voivat ne aiheuttaa nuken rikkoutumisen retkahtaessaan. Tämän takia painoa ei voi laittaa raajoihin muun vartalon kustannuksella. Kuvan täytevanu oli myös Solveign sisuksista kotoisin.

Tässä on vielä kuva paketin kunnosta perille päästyä. Myönnän, että en käyttänyt turhan paljon euroja postitukseen sinne päin. Tärkeintä oli, että nuken osat pääsevät perille kutakuinkin ehjänä. Jos olisin pystynyt, olisin itse avannut koko nuken ja pudottanut painon valmiiksi ennen postitusta. Olen kuitenkin nynny joka ei kestä nähdä paloista kasattuja lapsiaan ilman päätä 🤷🏻‍♀️

Mutta käärin siis nuken kuplamuoveihin ja laitoin nuken niin päin, kun se parhaiten lootaan meni. Ylimääräistä liikkumista ei tarvinnut niinkään estää koska hankautuminen oli vähän se ja sama. Maalit menivät kuitenkin uusiksi. Silti tämän näkeminen oli vähän ikävää. Nykyään ei enää ihmisten posteja kohdella kuin niissä olisi jotakin tärkeää. Joskus muinoin ihmiset antoivat lapsensakin posteljoonin matkaan isovanhemmille vietäväksi... Kuten tiedettyä, ennen oli kaikki paremmin 😉

Jos menomatkalla ongelmana oli, että hiukan kesti niin nyt ongelmana on totaalistoppi. Solveig on toisella puolella maapalloa (pituussuunnassa) maassa, josta ei tällä hetkellä postiteta mitään. Joten... Kärsivällisyys on kerättävä uudelleen ja valmistauduttava odottamaan. Toisaalta en ole yhtään harmissani, meillä on tällä hetkellä meneillään muuta hommaa, jossa yhden kakaran poissaolo on vain siunaus... Hiukan jännitin sitäkin, mitä tapahtuu jos paketti saapuu riparikeikan aikaan mutta siitä ei tarvitse olla nyt huolissaan...

Kiitos kun luit! Jos herää mitään kysymyksiä rebornien korjauttamisesta, kysykää ihmeessä. Itse en toki ole korjauksen toteuttajan vaan lähinnä odotushuoneessa istuvan omaisen puolella...

Alva riparilla, kahdeksas päivä

Rakas päiväkirja. Nyt mä en ole enää riparilla vaan kotona. Laiva toi meidät tänään kotiin. Ja sitten auto. 

Riparilla oli aika kivaa vaikka mä en käynytkään siellä sitä koulua. Ehkä siksi että mä olen vielä liian pieni kouluun.

Me otettiin vielä vikat kuvat ennen lähtöä. Mamma oli jo ottanut kaikki lakanat pois sängystä mutta ei se haitannut. Se ei näy näissä kuvissa. Mä istun niin lähellä kerrossängyn tolppaa ettei se näy. Mulla on kuvassa päällä mun uus mekko. Mä unohdin käyttää sitä sunnuntaina. Se on vähän semmonen pyhämekko. Se on vaaleanharmaa ja siinä on ylhäällä sydännauha. Sen reunoissa on ihan oikeita sydämiä. Siihen kuuluu toi pitkähihainen paita, joka on aika samanlainen vaaleanpunainen kuin ne sydämet. Se on tollasta ribbimateriaalia se paita. Siinä mekossa on kans sellasta mikä tuntuu. Se ei oo ihan sileä.

Tässä musta on kuva lähempää. Mulla on päässä mun valkoinen kukka. Tässä näkee miten kaunis pää mulla on. Ja naama.

Joku kuitenkin kysyy, rakas päiväkirja, että mikä oli kaikista kivointa. Mamma sano, että pitää näyttää tää kuva, missä mä istun rannalla, missä oli sikana kiviä. Tää on musta aika hieno kuva ja mulla on mun hieno sininen mekko, jossa on valkoisia ankkureita. Ja sit mun raidalliset housut ja pipo. Sit mä voin kysyä et osaisitko ite valita tuolta sen kiven, joka on kaikist hienoin ja värikkäin ja silein ja paras? Aika hankalaa se varmaan olis. Ei oo mahollista. Kaikki jutut oli kivoja omalla tavallaan. Ne on erilaisia ja siksi hienoja. Aika viisas toi mun Mamma vai mitä? Se osaa nää metavora hommat. Mitä ne nyt sitten onkaan. Mun täytyy varmaan käydä ripari uudelleen jos siellä kerran oppii uusia hienoja sanoja. Mamma meinaan keksii niitä koko ajan lisää...

Rakas päiväkirja, ehkä me vielä seikkaillaan joku toinen kerta! Nyt levätään vähän aikaa.

Hyvää yötä! 💜

Alva riparilla, seitsemäs päivä

Aamulla oli tosi lyhyt kirkko. Siellä laulettiin se kunkkulaulu. Ja aamulla oli taas aamiaiseksi mannapuuroa. 

Mammalla oli vapaa-aikaa koska illalla on jotain teatteria ja semmosta ja kaikki sai harjoitella omia juttuja. Mä päätin näyttää Garnylle saarta. Garny on mun peikko. Se on violetti ja sillä on ruusu mahassa. 

Tässä kuvassa mä istun harmaalla tukilla. Se on mennyt harmaaksi koska se on vanha. Mulla on päällä mun ankkurimekko, se on melko uusi. Se on sininen. Mulla on raidallinen pipo ja housut. Ne vähän mätsää.

Mun takana näkyy meri. Siellä on joku toinen saari. Mamma ei tienny mikä. Se ei tunne näitä täällä. Siellä voi asua joku tai sitten ei. Me ei tiedetä. Kaikkea ei aina voi tietää vaikka olisi kuinka aikuinen.

Mamma kantaa mua tässä. Mä yleensä menen Mamman hupparin sisään kun ollaan ulkona mutta tuolla ei ollu ketään ni Mamma kanto mua sylissä. Sain katsella maisemia. Mun takana näkyy hiekkaranta. Meidän piti vähän kiertää koska lokit meinas hyökkäillä. Niillä on ehkä pesä ja ne puolustaa poikasia. Vähän kuin Mamma puolustaa mua.  

(Mamma lisää tähän, että olen pitänyt Alvan salassa leirillä siksi, ettei se tuo huomiota muhun. Olen pyytänyt luvan ottaa Alvan mutta tiedän että riparilaiselle voi olla noloa selitellä, että avustajalla on nukke mukana. En halua vetää itseeni sen enempää positiivista kuin negatiivistakaan huomiota. Siksi olen valinnut kuljeskella syrjemmällä Alvan kanssa. Pari tyyppiä tietää, että Alva on mukana matkassa mutta on nähnyt vain kuvia.)

Tässä mä vähän mietiskelin kannon päällä. Ja katselin kasveja. Niitä oli aika paljon. Mamma sano että ne on mustikoita mutta en usko. Mustikat on sinisiä. Mamma sano että ne kasvaa siihen mutta en nähnyt yhtään. Edes ihan miniä.

Mamma kanto mua myös metsässä ja sain katsella maisemia. Metsän takana näkyy kuitenkin meri. Se näkyy melkein kaikkialle täällä. 

Aika paljon on tullut istuttua kivillä täällä...

Mä kattelin vähän lintuja tossa kivellä myös. Siksi mun pää on sivulla tolleen. Mun takana oli tollasta isoja pallokukkia. Mamma ei tiennyt niidenkään nimiä. Sen mielestä mulla on nykyään liian vaikeita kysymyksiä. Musta se oli aika helppo kysymys. Sen voi nykyään kysyä Googlelta. Ennen piti kysyä varmaan joltain mummolta joka tietää kaiken. 

Kalliolla on tullut myös istuttua paljon. Mamma sano et jos tulee ikävä ni voi mennä myös siellä kalliolle istuu. Mut täällä on erityisen hienoja merikallioita.

Me otettiin Garnyn kanssa näitä kaverikuvia Instaan. Teema oli best friend. Musta näistä tuli aika jylhä vaikutelma. Vähän ku Jylhäkallio. 

Me katteltiin myös yhdessä vettä. Mun mielestä levä on hassua. Se näyttää pehmeältä vedessä ja on ihan limaista maalla. Tää vesi kuvissa näyttää kyl aika siniseltä. Mut joskus se on vihreää kesän takia. Ja joskus keltaista siitepölyn.

"Mamma, mitä nää kukat on? Et varmaan kumminkaan tiiä..."

Rakas päiväkirja, kyl Mamma tiesi! Mä opin, että ne on orvokkeja. Nää orvokit on vähän samanvärisiä ku mun tossusaappaat. Nää ei oo ihan yhtä violetteja. Tuolla takana on yks mökki jossa asutaan. Mutta me ei asuta tossa mökissä vaikka meidänkin mökki on punanen. Täällä melkein kaikki mökit on punaisia. Ruokasali vaan on vihreä. Johtuu varmaan kasvisruuasta.

Mun oli pakko mennä vähäksi aikaa päiväunille. Me aletaan olla aika väsyneitä. Mammalla on myös selkä ja jalat kipeät. Huomenna me mennään kotiin ja varmaan relataan aika paljon.

Illalla oli kaikenlaista ohjelmaa. Oli koe jossa kysyttiin kaikenlaista. Mamma kyllä vaan kuto sukkaa. Siltä ei kysytty mitään. Sit oli kisoja rannalla ja vesisota. Mua ei otettu mukaan koska olis voinu sattua. Mammalla oli kauheasti hiekkaa kengissä kun se tuli. Se kaato ne lattialle ja kuulu kova suhina. Sit oli ruuaksi ranskalaisia ja nugetteja ja myöhemmin illalla hampurilaisia. Sit oli vielä ihan illalla vohveleita. Oikea herkkuilta 😋

Tänään oli viimeinen ilta. Oli siksi yösauna. Mä olin jo nukkumassa mutta Mamma kerto, että siellä laulettiin Abrahamista. Sillä on poikia ja ne syö ja juo ja sitten niistä lähtee meteli. Koko sauna rytisi ja raikas kun ne kaikki laulo samaan aikaan 🤣

Huomenna me lähdetään kotiin. Aamulla laiva lähtee jo ennen lounasta ja siks uusia kuvia ei ehkä ehdi ottaa. Mutta ehkä me vielä julkaistaan joitakin joita täällä ei vielä näkynyt...

Hyvää yötä 💜

Alva riparilla, kuudes päivä

Rakas päiväkirja. Yöllä oli myrsky. Mä ja Mamma vähän herättiin siihen mutta ei paljon. Me otettiin illalla kaikki pyyhkeet ja muut sisään ettei ne mene tuulen mukana.

Aamulla oli taas kirkkoa. Siellä taas laulettiin jotain laulua jossa piti tehdä liikkeitä. Ainakin miettimisliike ja taivasliike. Ja sitten sydänliike. Niissä on välillä vaikea pysyä mukana. 

Lounaaksi oli porkkanalettuja. Aika jees 😋 Mamma ei ole varma tykkääkö se niistä. Se tykkää enemmän letuista joissa on vadelmahilloa. Eikä porkkanaa. Mä en kyllä nähny niitä porkkanoita mutta ne oli varmaan hyvin piilossa. Tai sitten ne oli pelkkää porkkana-ainetta. Niinku karkeissa. 

Tänne on tullut myös lapsia. Ne on erilaisella leirillä. Ne juoksee ja pitää hauskaa. Ne varmaan lähtee kohta laivalla pois, ne ei taida olla yötä. 

Iltapäivällä me ei menty kuvaamaan. Täällä on hyvä ilma mutta tuulee tosi kovaa. Meillä oli myös vähän muuta tekemistä. 

Illalla me mentiin kyllä vähäksi aikaa ottamaan kuvia vaikka tuuli edelleen. Mamma oli löytänyt muutaman hauskan jutun!

Tässä kuvassa on iso pelilauta. Sen nimi on shakki. Siinä on mustia ja valkoisia nappuloita, vaikka nämä toiset onkin puun värisiä. Tämä shakki on jättiläisen kokoa. Siinä nappulat on kuin korkeita laatikoita, joita nostetaan. Tässä kuvassa mä istun sen nappulan päällä, jossa on kruunun kuva. Mä olen nimittäin kingi ja best! Tätä shakkia pelataan ulkona koska pelilauta on ulkona kiinni maassa. Aika hassua! 

Tässä kuvassa näkyy paremmin se, miten korkeita nappulat on. Niissä on sisällä sellanen tanko, josta niitä voi nostaa.

Kun mä katon näitä kuvia missä mä istun nappulalla mä vähän tajuan miten se englanniksi ja suomeksi on "your highness", teidän Korkeutenne. Ollaan tossa aika korkealla!

Mamma sano, että mä pääsin korkeuksien makuun. Mä oon katsellu aika paljon merta ja etsiny kukkia mutta onhan täällä puitakin! Niin mä sitten kiipesin tähän! Toi oksa näyttää aika kuivalta ja harmaalta mutta kyllä se kesti mut.

Tässä oksanhaarassa on aika kiva istua. Mä istuin jalat oksan molemmin puolin ni kyllä mä pysyin... mulla on muuten päällä mun aika uus jumpsuit. Siinä on kukkia ja vihreää. Vihreää ja pinkkejä kukkia päällä. Se sopii hyvin kun on kylmä tuuli. Siksi mulla on päässä myös mun raidallinen pipo. Ja myös mun violetit tossusaappaat.

Me löydettiin myös outo mökki. Sen ikkunassa lukee ettei sinne saa mennä. Silti me katsottiin vähän tätä laatikkoa. Mä istun tässä kuvassa Sen reunalla. Siinä kasvaa jotain. Mä en oikein tiedä mitä. Siellä ei saa leikkiä, sitä varten on eri laatikko.

Mä löysin vielä korkeamman puun. Se taitaa ehkä olla mänty. Mä en muista kaikkia puita. Niitä on niin monta ja eri nimisiä on liikaa. Musta kaikkien nimi vois melkein olla puu. Tässä oli kuitenkin vahva oksa, jonka haarassa mä istun, selkä puun runkoa vasten. 

Tuolla takana taitaa olla se outo mökki. Se näkyy mun takana vähän suttuna koska kamera katsoo mua joka istun edessä oksalla. Se kuitenkin näkyy että se mökki on punainen, siinä on musta ovi ja valkoiset ikkunat. Semmonen mummonmökki. Tai noidan. Tai sit vaan sen Paten. Tai pääsiäispupun. Tai sitten Leikon. Kun tää on Leikosaari.

Kukahan mua vetäisi näissä isoissa kärryissä? Rakas päiväkirja, ei ainakaan Mamma. Se sanoi ettei se käy. Nää vois kyllä olla meillä hyvät. Pääsis kaikki mun sisarukset mukaan kerralla. Tää on kuulema maitokärry. Mutta mä en nähny maitoa missään eikä kukaan jaksa juoda niin monta purkkia kuin tohon menee. Että enpä usko. 

Rakas päiväkirja, täällä on kyllä niin kummia juttuja. Toikin on tommonen tosi vanha istumajuttu. Ainakin 100 vuotta. Tai tuhat! Mä luulen että ainakin dinosaurukset on istunu siinä ku se on menny tolleen vähän rikki. Tai sit tuuli puhaltaa täällä ihan tosi lujaa. Mä en osaa arvata mikä se on. Mutta se on vähän kuin puolikas häkkiä paitsi että se on auki. Se on puuta ja puoliympyräpenkkiä. Se on maalattu punaseks.

Tässä kuvassa mä istun aitan kynnyksellä ja poseeraan. Mulla on toinen käsi niskassa, koska se on tyylikästä.

Tässä kuvassa näkee, että tässä aitassa on tosi iso ovi! Mutta siinä on lukko, joten me ei päästy sisään. Mamma kerto, että ennen aitat maalattiin punasella mullalla. Oven reunat maalattiin kuitenkin valkoiseksi. Ovi on harmaa. Aika värikästä. Tää oli varmaan sen jälkeen kun mustavalkoinen aika loppu. Niillä oli niin tylsää että ne alko maalata kaiken värikkääksi. Siksi varmaan tuli väritelevisio. Sitä ennen oli myös vaan radio. Ei ollu kuvia ollenkaan varmaan. 

Mä katselin vähän jos se laiva tulis. Mulla on vähän ikävä kotiin. Aurinko laskee taas ja laivalaituri on tyhjä. Tässä aurinko ei ole vielä ihan alhaalla. Mä katselin sitä vähän aikaa mutta se ei menny ihan nopeasti alas. Mä en jaksanu oottaa niin kauan. 

Mä tutustuin vähän tän alueen karttaan. Mamma luki mulle että täällä on Kallahden matalikko. Se sopis mulle ku oon matala. Tossa kartassa näytetään missä se on. Mutta meidän laiva tulee vasta myöhemmin. 

Yleensä ei saa leikkiä ruualla eikä vakavalla asialla. Mutta tässä mä vähän leikin niin, että menin makaamaan pelastusrenkaaseen. Sillon saa leikkiä vähän kun kukaan ei ole hukkunut. Jos on ni etsitään ja heitetään rengas.

Vihdoin löyty se laatikko jossa saa leikkiä!

Nimittäin hiekkalaatikko!

Mä löysin tommosen sinisen muoviharavan. Se on aika hyvin mun kokoa. Mä pystyn pitämään sitä hyvin kädessä. Mä vähän leikin että mullakin on laatikko jossa kasvaa jotain mitä me ei vielä tiedetä. Mä seison näissä kuvissa tossa hiekkalaatikon kulmassa. Reuna oli just hyvällä korkeudella että mä yletän mun lyhyillä jaloilla. 

Mä vähän kattelin etteikö kukaan tuu mun kaa leikkii?

Haloo?

Paljon leluja mutta ketään muita ei näy. Tässä Mamma otti kuvan yläviistosta ni näkee että on se ihan oikeankokoinen hiekkalaatikko. Joskus mä näytän niin kauhean suurelta kun Mamma ottaa kuvia alhaalta. Se on kiva. Ei ole aina kiva tuntea itseään ihan pieneksi. Täytyy olla sellanen kuva mielessä että on ainakin vähän iso. Ja paljon tärkeä. 

Joskus saa kyllä olla pienikin.  Rakas päiväkirja, joskus on pieni olo kun väsyttää ja silloin...

Rakas Alvan päiväkirja, Alva jatkaa huomenna koska on jo nukahtanut touhukkaan päivän jälkeen. Kuvassa Alva, Surujensyöjän eli Sorgenfresserin, kilpparin ja mr. Nobodyn kanssa, peiton alla. Hyvää yötä! 💜

Alva riparilla, viides päivä

Rakas päiväkirja. Tänään puhuttiin kavereista. Kavereissa parasta on jos niiden kanssa voi nauraa. Mä en osaa hymyillä. Mutta se ei haittaa mun kavereita. Ne pitää musta sellasena ku mä oon. Niiden mielestä mä oon kumminkin hauska. Tän kuvan Mamma julkaisi jo Instassa mut sä et oo vielä sitä nähny, rakas päiväkirja...

Kavereissa hyvä on myös jos ne tykkää samoista asioista ku sä. Mun kaverit tykkää ainakin kaikista luontojutuista niinku mä. Niitä on kiva tehdä yhdessä. Mamman kanssa on kiva olla myös. Se tykkää valokuvata ja musta on kiva olla kuvissa. Aina ei tarvii tykätä ihan samoista asioista ja silti voi tehdä kivoja juttuja yhessä. 

Joskus pitää sanoa myös anteeksi. Jos on ollu riitaa kavereiden kanssa. On myös hyvä sanoa "saat anteeksi". Sillon sille toiselle tulee helpompi olo. Koska se tietää ettei enää riidellä. Ollaan vaan taas kavereita. Sellaisia oon tänään oppinu. 

Me mentiin taas tolle pienelle rannalle. Mun uus kaveri tykkää olla siellä. Siellä on vähän kuin yksin yhdessä. Siellä on tosi hiljaista. Kuuluu vaan meri. Mä istun tossa kuvassa kalliosohvalla. Se on semmonen sohva, jonka meri on tehny. En tiedä millon eikä tienny Mammakaan. Mut mun oli hyvä istua siinä koska se oli pienille istujille. Niinku mä! Tänään oli mansikkahaalaripäivä. Mulla on lappuhaalarit ja teeppa. Se tarkoittaa t-paitaa. Ne kirjoittaa niin jossain netissä. Siis teeppa. Jossain missä on ihmisten naamoja kirjassa. Siellä ne myy vauvojen vaatteita eikä jaksa kirjottaa kunnolla. Mun oli pakko laittaa mun vaaleanpunanen ulkotakki päälle kans ku ulkona oli aika tuulista. Koska me ollaan saaressa. 

Mammalla on hyviä kavereita. Yks niistä anto mulle tämmösen kukan, joka tossa kuvassa on. Se näyttää melkein oikealta mut ei ole. Se ei tuoksu ja se on muovia. Mulla on muitakin kuin tää valkonen. Se pysyy hyvin mun kädessä. Musta se näyttää aika hienolta mun kädessä. Mä istun muuten huppu päässä tossa sohvalla siks ettei mun korviin tuule. 

Mut välillä mä halusin sen pois niinku tässä kuvassa. Siks ku mulla on aika hienot korvat. Monilla ei ole samanlaisia. Mun on vähän terävät. Rakas päiväkirja, arvaa mikä oli musta hassua. Pilvet! Tässä kuvassa näkyy taivaalla tommonen ohut pilvi joka on ihan putki. Vähän kuin lentokoneen viiva. Mut se oli ihan oikea pilvi. Ja se oli semmonen hattarainen, tosi ohut. Ois voinu melkein nähdä läpi. Oliskohan siellä voinu olla Jumala? Mitä luulet, rakas päiväkirja? Tai ehkä ei. Jumalan kannattaa varmaan istua niillä paksummilla pilvillä taivaassa. Ne voi olla pehmeämpiä.

Mä mietin aika paljon kaikenlaista täällä merenrannalla istuessa. Mamma otti musta tänmösen aika lähin kuvan siks kun sen mielestä on söpöä kun mä mietin. Musta se on vähän tavallista. Mut on se varmaan vähän söpöä ku mä oon aika söpö. Ja aika mietteliäs. Noi kalliot oli myös ihanan lämpimät. Aurinko paistaa niihin ja ne lämpenee. 

Tässä kuvassa  mä istun vähän hassusti, vähän ku olisin putoamassa vaikken oo mutta Mamman mielestä se on hieno kuva. Siinä näkyy samalla vähän puuta mutta myös kalliota lähellä ja kaukana. Sit siinä näkyy iso kivi, joka on jo vähän meressä ja sininen taivas. Ja taas se putkilopilvi. Tossa näkee että se on leveä ja pitkä. Ainakin kaks metriä. Tai kaksataa. En oo varma. 

Joskus Mammasta on hauskaa ottaa kuvia yläpuolella. Tässä näkee kun  istun tommosen railon reunalla. Se on semmonen halki kalliossa. Kallio on menny siitä rikki. Mutta sitä ei kannata korjata. Luonto on semmosta. Mulla on edelleen mun hieno kukka mun kädessä. Mun pää näkyy tässä ylhäältä.

Mä istuin siinä railon reunalla tolleen varovasti. Mamma sano että se ottaa kyllä kii. Ja ei se menny mereen asti se railo. Se ei ollu niin syvä. Siellä näky kyllä kiviä ja hiekkaa pohjalla. Alemmas siihen railoon meni kyllä vettä. Se päästi hassun plupsahtavan ääneen. Sinne meni aalto ja joskus se pärskähti. Musta pärskähtely on hauskaa. Mun kaveristakin varmaan, se plopsutteli kiviä mereen. Me kuunneltiin mihin ne menee. 

Siellä rannalla on aika vähän kasveja mutta oli siellä jotain. Tommosia hassuja lehtiä! Vähän persiljan tai pihlajan näköisiä. Ne on monikkaita kuten pihlajan lehdet. Mutta vähän haarakkaita niinku persilja. Tai tilli. Toi mitä on mun vieressä on kyllä nurmikkoa. Sitä voi olla myös kallioilla. Mä en ollu tienny sitä. Mä olin luullut että sitä on vaan puistossa. 

Mamma otti paljon kuvia, tässä näkyy mä vähän lähempää. Mä istun kallion railossa semmosen kiven päällä. Se oli vähän semmonen terävä muttei pistänyt peppuun. Siinä oli helppo istua.

Mä kyllä vähän väsyin. Mä otin nokoset kalliolla. Mamma otti musta kuvan ku makaan kalliolla.

On täällä ihan hienot maisemat. Tässä kuvassa näkyy isompana ku mä nukun tossa edessä kalliolla kukka kädessä ja mun takana on niitä persiljaheiniä. Vähän kauempana on lisää kalliota ja sit näkyy meri. Näkee myös tonne toisen rannan. Ehkä toi on saari. Se voi olla myös Helsinki. Mamma ei enää muistanut. 

Illalla me otettiin lisää kuvia, noita kaverikuvia mr. Nobodyn kanssa. Sit kirkossa tanssittiin muumitanssia. Iltapalan jälkeen oli vielä lisää kirkkoa. Siellä moni itki. Sitten ne alko halailla toisia. Sekin on kiva kavereissa. Niitä voi halata jos itkettää. Mamma sanoo, että mun pitää mennä nukkuu. Sen mielestä mua itkettää jos en saa nukkua tarpeeks. 

Hyvää yötä kaikki ja sinulle rakas päiväkirja 💜