Varpu

Varpu on perheemme toinen pikkuinen tyttö, vain 44 cm pitkä.Hänen jalkansa ovat tosin hyvin koukussa, joten todellista pituutta on vaikea määritellä. Hänelle mahtuvat keskosten vaatteet parhaiten tai hyvin pienet ja kapeat mallit tavanomaisista kaupassa myytävistä malleista. Yleensä kaupan vauvanvaatteiden koot alkavat 50stä ja tämä on usein Varpulle hiukan liian suurta. Jotkut mallit tosin menevät sellaisenaan ja esimerkiksi bodyt voivat olla liian pitkiäkin, koska peittyvät housujen sisään. Varpun tyyliin kuuluvat hupparit ja isot housut, joten hiukan liian isot koot eivät ole aina ongelma.


Varpu on meidän ainoa ruskeasilmäinen vaavi

Varpulla on muista tytöistä poiketen valkoinen kangasvartalo, joka on ommeltu  jonkin verran muotoon. Soliksen kangasvartalo on esimerkiksi ommeltu enemmän pussimaiseksi, ilman varsinaista muotoilua. Lillan muistuttaa enemmän oikeaa vauvaa kangasvartalosta huolimatta kun häntä tarkastelee vaatteiden päältä ja tuntuu hiukan "jäntevämmältä", Varpu on tässä jostakin Soliksen ja Lillanin välimaastosta. Jalat ja kädet ovat 3/4 pitkät eli raajojen yläosat ovat kangasta. Ne pitää siis kuvatessa peittää vaatteilla, hihattomia bodeja ei voi pitää ja pelkkä bodykaan ei peitä jalkoja riittävästi.


Varpu on suomalaisen nukketaiteilijan tekemä nukke jo vuodelta 2015. Tästä syystä Varpun tukka on harventunut melkoisesti ja kulmakarvat kuluneet kokonaan pois. Varpu on tarkoitus palauttaa  entiseen loistoonsa jossakin vaiheessa uudelleenistuttamisella. Onneksi silmäripset on vielä tallella ja ne ovat hyvässä kunnossa, jonkinalaista ripsinauhaa. Varpu käyttää magneettituttia (niitä olisi kiva taas askarrella lisää jossakin vaiheessa, Varpu omistaa vain yhden tutin.)


Soliksen tiedoista löytyi seuraava merkintä: "Solis nukkuu yleensä Doomoo-imetystyyny tukenaan säkkituolissa mutta lainaa tarvittaessa tyynyä muillekin kuvauksia varten" 

Ups, nykyään Varpu on varastanut tyynyn kokonaan itselleen ja käyttää sitä sohvalla, josta on siis myös varastanut kulman itselleen. Onneksi on iso sohva XD

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiljaisempi kausi - uhka vai mahdollisuus?

Olette varmasti huomanneet, että juuri mitään ei tapahdu täällä. Kyse ei ole vain siitä, että en kirjoita vaan myös siitä, että meillä koton...