sunnuntai 12. elokuuta 2018

Reborn - kuinka ne syntyvät? Reborn - hur kommer de till?

Reborn-nukke on nukke, joka jäljittelee vastasyntynyttä vauvaa/keskosta tai vanhempaa lasta. Reborn saattaa olla oikean vauvan tai lapsen kokoinen tai miniversio. Reborn-nukke saa usein alkunsa teollisista nukenosista, jotka käyvät läpi "rebornauksen". Tässä prosessissa nukkea muutetaan aidomman näköiseksi maalaamalla ja kaivertamalla uurteita ja ryppyjä. Nuken silmiksi saatetaan valita lasiset silmät, jotta nuken katse tulee aidon oloiseksi. Nukke painotetaan erilaisilla materiaaleilla, mm. niin sanotuilla pelleteillä. Tällöin nukke tuntuu sylissä pidettynä aidommalta ja esimerkiksi pienillä vauvoilla päätä pitää usein kannatella nostettaessa.

Lasisilmät - glasögon

Nukkeja voi ostaa mm. tilaamalla netistä jonkin sivuston kautta uniikkeja tai sarjana tuotettuja nukkeja. Osa ostaa nukkensa suoraan nukentekijältä joko mittatilaustyönä tai valmiina nukkena, jonka taiteilija on jo "antanut adoptoitavaksi". Tämä tehdään usein ns. Nursery-sivuston kautta. Mikäli nuken yhteydessä lukee OOAK (One Of A Kind), se tarkoittaa,että nukentekijä ei aio enää tehdä aivan samanlaista nukkea uudelleen. Suomessakin on muutama nukentekijä. Kun nukentekijä tekee nukkea, hän valitsee aluksi niin sanotun kitin (engl. kitt), josta hän alkaa luoda nukkea. Nukke maalataan ja maali poltetaan useita kertoja kiinni nuken pintaan. Nukke painotetaan ja täytetään, ja tällöin nuken sisään voidaan asentaa esimerkiksi äänirasioita tai magneetteja. Erityisesti tytöille saatetaan laittaa magneetti päähän hiusten alueelle erilaisten hiuskoristeiden asettamista varten ja suun taakse asetetaan magneetti magneettituttia varten. Jos nuken suu on avoin, jätetään magneetti usein laittamatta. Tällöin nukelle tehdään tutti tavallisesta tutista leikkaamalla vain osa tutin imuosasta pois.

Modifioitu tutti - en modifierad napp

Mikäli halutaan valmistaa nukke, joka sopii myös mm. sydämentahdistimen käyttäjille, voidaan nuken puoliavoimeen suuhun tehdä valmistusvaiheessa piikkitutille reikä (ks. välilehdeltä Oona tarkempia kuvia piikkitutista). Nukelle saatetaan asentaa myös korvakorut. Nukke jätetään joko kaljuksi tai sille istutetaan hiukset neulalla muutama kerrallaan. Hiusten materiaali saattaa olla aitoa hiusta, mohairia tai yhtenä vaihtoehtona peruukki, joka liimataan pysyvästi nuken päähän. Näistä löytyy toisinaan myös yhdistelmiä.

Johtuen huolellisesta työstä, reborn-nuket ovat kalliita. Itse olen ostanut tähän mennessä jokaisen nukkeni käytettynä, joten en edes tiedä nukkejeni alkuperäisiä hintoja.Silti nukkeni ovat maksaneet jokainen n. 300-400 euroa. Mitä suurempi nukke, sen kalliimpia nämä ihanuudet myös yleensä ovat. Täysin silikoniset nuket maksavat myös huomattavasti enemmän kuin "tavalliset" rebornit. Niiden hintoja mitataan jo nelinumeroisilla luvuilla, joskin ei-siilikoninen koululainenkin voi maksaa helposti tulleineen ja muine kustannuksineen yli 1 000 euroa. Silikonisissa nukeissa erona on se, että nukke joustaa enemmän. Se voidaan asettaa kuvia varten paremmin, sen suuhun saadaan aito vauvan tutti poskia puristamalla ja silikonisia nukkeja voi toisinaan myös kylvettää. Siinäkin on eroja, millaista materiaalia nukke on, vaikka nukke ei olisikaan varsinainen silikoninen nukke. Toisten rebornien iho on jonkinlaista sekoitetta. Omista nukeistani Oona eli Hiippis ei siedä kylvetystä mutta hänen ihonsa tuntuu silti enemmän aidolta iholta kuin kahden muun nukkeni.

Nuken hinta vaihtelee voimakkaasti sen mukaan, miten paljon nukkea voi asetella, saako sen seisomaan, ovatko raajat kokonaiset vai 3/4 ja onko nukella kokovartalo (fullbody), puolivartalo (halfbody) vai kangasvartalo (cloth).

Jos postaukseni herättävät kysymyksiä, laittakaa kommenttia ja vastaan parhaani mukaan. Jos haluaisit,että tekisin tulevaisuudessa postauksen jostain tietystä aiheesta, niin pistä ihmeessä tulemaan!


Reborn - hur kommer de till?

Reborn-docka är en docka som föreställer en riktig barn eller baby i normal storlek eller som miniversion. Man använder i reborningsprocessen industriella dockadelar som man målar om och gör till exempel rynkor och spår.

Foltsolans rynkor hos en rebornbaby - Rebornvauvan jalkapohjan uurteet

Man kan beställa dockorna via internet som unika eller massproducerat. Somliga köper sina dockor rakt från konstnären. Då ger man önskningar för att få en unikt docka eller adopterar redan en färdig docka. Det här kan man ofta göra via en Nursery-sida. Om det står OOAK med dockans information så det betyder att konstnären har gjort eller tänker göra bara en sån docka (One Of A Kind). Det finns också några dockmakare i Finland. När dockmakaren börjar göra sin docka, ska hon välja en kitt för att börja med, ögon (med glassögon blir blicken som "riktigast") och hurdant napp ska dockan använda. Om dockans mun är stängt, sätter man oftast magnet inuti dockans huvud under tillverkning. Annan möjlighet är "spiknappen" (på Oonas sidor kan ni se en bild av en sån). Man kan sätta en peruk till dockan eller planterade håret (människahår eller mohair) eller sätta örhängen. Speciellt till flickor kan man också sätta en magnet för hårspänn eller rosetter.

Planterade hårstrån - Istutetut hiukset


Mina dockor har jag köpt som second hand så jag vet inte deras originella värde,men dem alla har kostat någonting mellan 300-400 för mig. Desto större docka, desto högre priserna brukar vara. Om man vill att man kan till exempel bada sin docka eller använda helt vanlig babynapp, kan man köpa också en helsilikon docka. De, vad jag vet, kostar vanligtvis över 1 000 euro men så mycket kan också en sjuårig "vanlig" reborndocka kosta. Materialerna kan också vara lite blandade, min docka Oonas (Hiippis) hud känns mera riktigt än andra dockornas (fast man ändå kan inte bada Hiippis). Kostnaderna varierar också enligt det om dockan kan stå eller ej, om den har hela armar och ben eller 3/4, om den har fullbody, halfbody eller cloth (alltså tygkropp).

Om du undrar över någonting så kommendera och fråga och jag försöker svara så bra jag kan. Om du skulle vilja, att jag sku skriva av något visst ämne så förslag tas emot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hiljaisempi kausi - uhka vai mahdollisuus?

Olette varmasti huomanneet, että juuri mitään ei tapahdu täällä. Kyse ei ole vain siitä, että en kirjoita vaan myös siitä, että meillä koton...