Ihan alkuun huomio: yksikään näistä merkeistä ei maksa penniäkään mainostuksesta, en hyödy tästä mitenkään eikä tämä ole mainos (eikä myynti-ilmoitus). Tätä postausta voi kukin lukija hyödyntää haluamallaan tavalla mutta tämä on vain minun näkemykseni kyseisistä merkeistä. Parhaan kokonaiskuvan saadaksenne käyttäkää Googlea. Jos jokin yksittäinen merkki kiinnostaa, laittakaa kysymyksiä tulemaan! Kuvituksena on meidän vaatevarastoa muksujen päällä ja erikseen.
Ja huomautuksena myös: suuri osa vaatteista on uudempia. Olen kokenut herätyksen merkkivaatteisiin ja tietyn tyylin seuraamisen vasta hiukan myöhemmin. Meillä saattaa siis olla hyvinkin edustettuna joku merkki mutta en pidä sitä mainitsemisen arvoisena koska se ei esimerkiksi poikkea ns. vauvanvaatteiden valtavirrasta tai merkki ei muuten muodosta mitään yhteistä kokonaisuutta tai tyylisuuntaa, jonka olisin havainnut. Vastaavasti joitain vaatteita saattaa olla vain yksi tai kaksi kappaletta mutta ne edustavat hyvin tyyliä jollaista tavoittelen/haluaisin omistaa enemmän.
Newbie
Newbien vaatteet tytöille ovat todella tyttömäisiä, täynnä rusetteja, koristefrilloja ja kukkasia/söpöjä eläinkuoseja. Newbien vaatteet ovat keskihintaisia ja niitä meillä on paljon. Itse pidän kovasti nimenomaan heidän kuoseistaan ja joidenkin printtien yksinkertaisuudesta. Sävyt ovat usein pastellia ja tästä syystä ne sävyt ovat tänne tulleet (itse käytän päälläni aivan jotain muuta, kuten mustaa ja huppareita ja joskus, aika usein mustia huppareita.)
Name it
Molo
Molo kertoo omilla sivuillaan tyylistään hyvin: "Molon printit ovat rohkeita". Mololla on paljon juuri printillisiä vaatteita, joissa sama kuvio toistuu usein. Molon vaatteet ovat usein värikkäitä ja jopa räiskyviä. Jotkut Molon printeistä ovat omaan makuuni liian tiukkaan ahdettuja. Osa printeistä taas näyttää melkein valokuvilta, joka toistuu uudelleen ja uudelleen. Näissä kuvassa olevissa Molon legginsseissä idea printtiin on otettu ristipistotyöstä.
Osa Molon vaatteista on naftia mitoitusta. Siksi niitä on joskus hankala ostaa. Onneksi huteja on tullut harvoin, Facebookin kirppiksillä moni on tietoinen tästä ja mainitsee todellisen koon. Kuvissakin on nähtävissä Molon logo eli mustalla pinnalla viisisakarainen valkoinen tähti. Haalareissa se on vetoketjun vetimissä, legginsseistä löytyy lappu ulkopuolelta, esimerkiksi jalasta saumasta.
Raccoon
Näitä tämän merkkisiä vaatteita taitaa olla vain kaksi, molemmat takkeja mutta halusin mainita ne siksi, että ne ovat todella helppoja pukea! Joskus taaperoita on hankala pitkien suorien raajojen takia saada takkeihin. Raccoonin takeissa tätä ongelmaa ei ole samalla tavalla, koska takki aukeaa edestä kahdesta kohtaa (toinen vetoketjuista ei ihan loppuun saakka eli keskiosa ei lähde irti vaan pysyy tallessa).
Elodie details
On mielestäni kallis tuotemerkki. Siitä tulee mieleen glamour. Elodie Detailsin logossa on myös pieni kruunu, jossa on kolme kärkeä. On kuitenkin kohtalaisen hillitty, vaikka käyttää myös paljon tunnistettavia printtejä. Yksi ainakin itselleni tutuin on kirsikankukkaprintti, joka meillä löytyy sadesuojasta ja lämpöpussukasta.
Kuvateksti: Ilse ja kirsikankukkakuosi. |
Kaiko
On myös todella kallis vaatemerkki. Minulle toistaiseksi aika tuntematon. Tekee mm. mekkoja, joissa on kohtalaisen laajat pääntiet, joten ei aina sovi nukeilla pidettäväksi. Ainoa Kaikon omistaja on Avelina.
Lupilu
Lidlissä myynnissä oleva vauvanvaatemerkki. Ei siis todellakaan samalla tavalla merkkivaate kuin moni muu tämän listan merkeistä mutta mainitsemisen arvoinen meidän porukassa. Tekee söpöjä perusvaatteita. Itse olen ihastunut Lupilun neulehuppareihin. 🥰
Tarkkasilmäisimmät huomaa, että rakastan tätä väriyhdistelmää niin paljon, että tätä samaa villatakkia on sekä Siljan että Ilsen koossa (ja myös sinisenä versiona, ehhehh...)
Paapii
Meidän haavemerkki. Kotimainen merkki, jonka kuviot ovat piirrettyjä hahmoja. Meillä on ihan pari Paapiin juttua mutta enemmänkin ostettaisiin. Kotimaisuutensa takia kallis. Toisinaan haastava mitoittaa ostaessa kenelle tulee, koska on melko reilua kokoa, kokolappuun ei aina välttämättä voi luottaa. Mallit ovat melko leveitä.
Polarn o. Pyret
Tekee todella värikkäitä vaatteita. Siksi en aina tykkää ostaa näitä nukeille. Jotenkin olen pastelliorientoitunut nykyään... Nuoremmalta osastolta näitä löytyy muutama ja Antonilla on näitä myös. Kuosit ovat piirrettyjä ja Popilla onkin ollut jonkin aikaa Disney-kausi (erityisen kallis mallisto, meille tullut vain alennuksesta, kuvassa alla). Nämä eivät ole ihan yhtä räikeitä kuin moni muu Popin vaate. Pop on myös melko kallis liikkeestä ostettuna ja käytettynä moni Popin vaate on sen verran nuhraantuneessa kunnossa (kestävät kyllä hyvin mutta siksi myös kovassa käytössä nimenomaan käyttövaatteena), että siksikin näitä ilmestyy meille harvemmin. Polarn o Pyret tekee usein vaatteita, joiden lahjeresorit ovat pitkiä ja haaroissa on tuplanapitus joten ne menevät käytössä pidempään. Pienemmässä koossa resorit kääritään ja suuremmassa laitetaan auki.
Papu
Sekoitan nämä aina Popin kanssa! En ole siksi ihan varma, onko meillä muita Papun vaatteita kuin nämä popcorn legginssit. Ne oli kuitenkin ihan pakko saada! Papu tekee ilmeisesti samaa kuin Pop eli resorit ainakin näissä housuissa pitkät. Oranssi kolmio jossakin kohtaa vaatteessa on ilmeisesti heidän tavaramerkkinsä.
Lindex baby
Lindex babyllä on kivoja kuoseja. Sama aihe toistuu useissa vaatteissa ja ne yhdessä muodostavat malliston. Omia lemppareitani on sienet (kuvassa alla), joilla on naamat ja kuumailmapallot. (Palloja ei tähän hätään löytynyt.)
Blaa
Blaa tekee myös melko leikkisiä kuoseja. Blaan vaatteissa on usein hauskan näköisiä eläinhahmoja. Blaan vaatteet tunnistaa myös nahkaisesta pyörylästä, jossa on tyylitelty iso B-kirjain (voi nähdä myös hiukan outona sydämenä). Joskus pidän näistä piirretyistä suurisilmäisistä eläimistä, joskus en. Blaan jumpsuitit ovat kivoja, niissä ei aina ole kuvioita vaan myös kirkkaita perusvärejä. Tämä Avelinan keltainen on Blaan (ei nyt löytynyt kuvaa ilman lavasteita).
Blaalla on myös kuoseissaan toisinaan vähemmän lastenvaatteissa nähtyjä eläimiä kuten lepakoita, mangusteja ja kameleontteja.
Mini Rodini
Kallis merkki. Tekee erikoisia printtejä. Joskus mielestäni hiukan rumiakin. Printteihin on valittu vähemmän vauvoihin yhdistettyjä juttuja kuten ärtyneen näköisiä bull dogeja, E.T avaruusolento tai kuten alla, vihaisesti mulkoilevia joutsenia. Panda silinteri päässä tai ilman on Mini Rodinin tunnetuimpia kuoseja. Panda taitaa olla yrityksen logossa (?)
Metsola
Metsola on sikakallis merkki. Meille on tullut muutama Metsolan kuosilla oleva tavara, jotka ovat ahkerassa käytössä. Metsola tuottaa myös kuuluisia kankaita, joista moni ompelee itse. Ainut varsinainen Metsola-vaatteen omistaja on siksi, yllättävää kyllä, Alva. Alvalla on pupun naamakankaasta ommeltu paita (kuvassa).
Meille on ostettu myös ompelijalta netin kautta metsäkauris (tai mikä peura lienee, joku biologi varmaan kohta oikaisee...) kuvioinen vaunuverho, joka on kovassa käytössä, vakiovarusteena vaunujen ratasistuimessa kiinni. Sen verran kallis kuosi ja kaikenlaista porukkaa kun liikkuu, että vaunuverhon piilotan aina vaunut varastoon viedessäni. Tätät merkkiä ihmiset meinaan varastavat. Se kertoo jotain sen suosiosta.
Zara
Zaran vaatteet ovat tehneet meille invaasion. Me ei kutsuttu niitä tänne mutta tänne niitä vaan tulee. Zaralla on myös paljon söpöjä neuletakkeja/neuleita, joihin olen jostain syystä mieltynyt. Lähinnä ostan näitä siis nettikirpputoreilta, en niitä varsinaisesti haeskele enkä osta liikkeestä. Erityisesti nämä tuntuvat sopivan Ilsen tyyliin. Väritykseltään aika hillittyjä ja neuleet tuntuvat nyt olevan mulle se juttu...
Voi olla, että joku merkki unohtui mutta olihan tässä jo melko monta. Kysykää jos kysyttävää tulee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti