Alva riparilla, neljäs päivä

Rakas päiväkirja.

Aamu alkoi mallikkaasti vaikka sää oli edelleen sateinen ja oli aika kylmä. Siksi mä laitoin mun uuden hupparin, tossut ja housut päälle. Mä tykkään niistä kovasti ja Mamma tykkää myös. 

Kun oli vapaata aikaa, me käytiin kuvaamassa metsässä ja rannalla Mamman ja mun uuden kaverin kanssa. 

 Tässä kuvassa mä makaan kivellä mun uudessa metsänvihreässä puvussa. Musta on kiva, kun siinä on kaikenlaisia kukkia ja lehtiä ja sit eläimiä. Siks mä laitoin tänään päähän myös mun valkoisen kukkapannan. Musta se on kiva. Tässä kuvassa on muutenkin vähän kukkia ja vihreää koska täällä kasvaa rantakivien välissä aika paljon kukkia ja pientä kasvia. Mamma tietää niistä osan mutta ei kaikkia. Pitäis olla kirja joka kertoo niiden nimet. Mamma ei taida muistaa, että kaiken voi kattoa siitä Goglista. Se on netissä.

Tässä mä relaan kivellä ja kuuntelen aaltoja. Mulla on kädet niskan takana, koska sillon kuulee paremmin. Ja relaa.

Musta on myös kiva täällä relata katselemalla merelle. Siinä saa ajatella isoja asioita. Isompia kuin mä. Vaikka meriasioita ja maa-asioita. Maailman asioita myös.  Mamma ottaa kuvat mun selkäpuolelta koska mä en voi ajatella jos se kameran silmän katsoo mua koko ajan. 

Mä olen tietty metsän tyttö ni otettiin me sielläkin kuvia. Mamma löysi yksin kävellessään tommosen vähän ku tuolin. Siinä on ollu kaksi puuta vierekkäin ja toinen on katkastu. Varmaan sahalla. Siks siinä on tommonen istuin. 

Mä istun aika reunalla mut ihan hyvin pysyin vaikka otettiin monta kuvaa. 

Puut mun ympärillä on aika korkeita ja sen näkee hyvin tästä kun tää kuva on otettu alaviistosta kohti puiden latvoja. Siks mä näytän myös tosi isolta. 

Tästä kuvasta näkee että siinä mun tuoli-istuimessa kasvaa jo uusi puu! Sen nimi on Pihlaja. Mutta siihen kasvaa marjoja eikä karkkeja. Kettu ei tykkää niistä marjoista. Silti sen kuva on niissä karkeissa. Ehkä se sit tykkää niistä enemmän. Tai ehkä sen teki mieli karkkia jos se vahingossa söi marjan. Mut tää Pihlaja ei vielä oo valmis ja siks siinä ei ole marjoja. Se on vaan vähän isompi kuin minä, jos seisoisin sen vieressä. Mutta toi puu jonka kaverina se kasvaa on tosi iso! Varmaan Mammakaan ei sais käsiä ympäri! Unohdettiin kokeilla, ens kerralla sitten.  

Täällä on tosi kivat maisemat ja niitä on kiva katsella vähän ylempää. Siksi Mamma nostaa mua tässä kuvassa. Mun takana näkyy meri ja pilvinen taivas ja vähän rantametsää. Näyttää melkein kuin mä seisoisin itse kivellä ku Mamman käsi ei näy kuvassa. Se on aika taitava ottaa kuvat sillee. 

Mamma halus ottaa toisen kuvan missä on mun sivuropiili tai semmonen. Siis naama sivusta. En tiedä miksei se heti voinu sanoa mitä se tarkoitti. Rakas päiväkirja, mä luulen että aikuiset on joskus semmosia. Ne ei voi heti sanoa mitä ne tarkottaa. Varsinkin äidit ja mammat. Ne puhuu vaikeilla sanoilla ettei tarvii sanoa ihan suoraan. Niin että tässä mun ropiili nyt näkyy aaltoileva merta vasten. Aallot lyö tohon rantaan. Tässä kuvassa näkyy hyvin että mulla on aika pieni ja söpö nenä. Vähän kuin kissanpennulla muttei yhtä kolmio. Tässä kuvassa mun korvakin näkyy hyvin ku huppu ei oo päässä. 

Tässä mä istun kallion kolossa jonkun kasvien kanssa. Näkyy myös puita ja kalliota mun takanakin ku me ei kiivetty ihan kallion päälle. Tossa oli mulle hyvä kohta istua ja noi lehdet näkyy hyvin mun paitaa vasten ku ne on tollee vaaleammat.

Me otettiin kuva vähän vinoon. Me löydettiin aika pieni hiekkaranta, siellä oli valkoisia pieniä sinpukankuoria! Mun pitää käydä etsimässä lisää. Mä löysin kyllä yhden aika ison mutta mä annoin mun kaverin pitää sen. Mut tässä vinossa kuvassa mun takana on kivi. Meren pinta ei oo ihan suora vaan menee kuvan nurkasta nurkkaan 🤣 mä olen tossa kuvassa aika edessä ja siks musta näkyy vaan osa. Taivas oli aika pilvinen koko ajan ku me kuvattiin mut onneks ei satanu. Ja kai välillä pitää olla pilviäkin. Muuten kaikki paistuu. Ihmisetkin. 

Tää kuva on vähän ku Leijonakuninkaasta. Mamma nostaa mua ilmaan ja takana on se Jylhäkallio varmaan. Tosin tässä kuvassa mä katson Mammaa alas päin enkä niihin eläimiin. Ja Mamma on niin vahva että se nostaa vaan yhdellä kädellä. Se apina tartti kaks. Ehkä se leijona oli enemmän lihava. Ja sen takana ei ollu kyllä mertakaan. Että rakas päiväkirja, aika eri juttu tuli kumminkin. 

Tässä mä istun mun uuden kaverin kanssa kivellä. Me molemmat kuunnellaan aaltoja, haistetaan merta ja tunnetaan se tuuli. Meistä kumpikaan ei nää. Ku meillä on molemmilla vähän silmät kii. Joskus on hyvä olla silmät kiinni ja ne muut enemmän auki. Siis ne toiset asiat. 

Koska mä oon niin pieni, meinas tuulenpuuska kaataa mut. Siks mun kaveri piti mua pystyssä. Se piti mua tolleen niskasta ni mä en lyö päätä. Se tuntuu aika kivalta, kun kaveri auttaa kun itse ei meinaa pysyä pystyssä.

Mamma kävi uimassa ja saunassa mutta mä en menny. Vesi oli tosi kylmää. Mutta siitä voi tulla rauhallinen olo ja meri voi parantaa. Musta se on vähän outoa. Meri on aika eri kuin lääkäri. Mutta silti se on niin. Joskus joku asia voi parantaa enemmän kuin lääkäri. Tai joku lääke. Ainakin paha mieli menee paremmin pois vaikka nauramalla. Tai pillimehulla. Lääke ei aina auta siihen. 

Rakas päiväkirja, tänään kirkossa rukoiltiin puolesta. Mun pitää miettiä mitä mä sanoisin jos pitäis sanoa jotain. Ehkä kivoja kavereita. Vaikka niitä mulla on jo aika monta. Rukoilu voi olla vaikea asia. Ei osaa valita vaikka saa pyytää mitä vaan. 

Hyvää yötä kaikille 💜