"Miksi en yleensä tee shoppailupostauksia" eli miten rebornharrastus on muuttanut minua?

Viihdyn vaateosastolla ja vaatekaupoissa

Minä olin se lapsi, jonka äiti uskoi joutuvansa ostamaan lapsensa vaatteet tämän kuolemaan saakka jollei lapsen tuleva puoliso tekisi sitä. Äiti kysyi usein, mitä haluan laittaa päälleni ja minulla oli vapaa pääsy vaatekaapilleni ja olihan minulla lempivaatteet - mutta kiinnostus tyylin tai vastaavan löytämiseen täysi nolla. Osasin yhdistellä värejä ja tiesin, etten pidä tiukoista vaatteista mutta minua ei saanut viihtymään vaateosastolla eikä vaatekaupoissa. Yleensä pyysin lupaa mennä leluosastolle tai tuijottelin ulos ikkunasta. Murrosiässä äiti todella huolestui siitä, mahdanko ikinä kehittää mitään tyyliä vai otanko aina pinon päällimmäisen paidan kaapista.

Nykyään on tietyt kaupat, joiden ohi en kävele. Kappahl, H&M, Cubus, Lindex... ja oikaisen niissä suoraan vauvojen osastolle. Tiedän tasan missä näiden kauppojen vauvojen osastot sijaitsevat, aikuisten osastosta minulla ei ole hajuakaan. Käyn järjestelmällisesti läpi vaatteita ja uusia kuoseja ja todella tiedän vaatteista kaiken tietämisen arvoisen. Minua ei saa enää pois vaatekaupasta ja viihdyn niissä paremmin (vaikka osasto on hiukan väärä). Ehkä tulevaisuudessa viihdyn enemmän myös aikuisten osastolla?

Näitä kuvia en ennen ymmärtänyt, nyt luon niitä

Ostan yhtäkkiä sukupuolitettuja vaatteita ja pidän pastellinsävyistä

Minä olin se tyttö, joka halusi pienenä, että huone maalataan vaaleanpunaiseksi ja seuraavan muuton yhteydessä ilmoitti, ettei missään nimessä ainakaan vaaleanpunaiseksi! Minulla oli prinsessakauteni ja se meni. Minun värini ovat tummansininen ja musta, hätätilassa musta ja tummansininen. En itse käytä juuri koskaan pastellivärejä tai vaaleita värejä vaan ennemmin tummia ja selkeitä värejä. En pidä juurikaan kuvioista. Käytän itse arjessa aina housuja, mekot ahdistavat eivätkä tunnu luontevilta.

Suurimman osan reborneistani puen kuitenkin todella tyttömäisesti ja pastellinsävyihin. Antonille dinoja ja autoja, tytöille mekkoja, sydämiä, pastellinsävyjä ja kaikkea prinsessamaista. Toki selkeitä värejä ja kuoseja heillekin, usein melko yksinkertaisia vaatteita mutta myös röyhelöitä ja hörhelöitä, joita itse en ikinä sietäisi vaatteissani. Pitsi on minulle kauhistus! - paitsi kun se on Newbien mekossa.

Inhokkivärini vaaleanpunainen kuvassa Ingalillin päällä

Tiedän kaiken tietämisen arvoisen vauvojen tavaroista

Tiedän todellakin melkein koko teknisen puolen jo valmiiksi sitten, kun minulla on omia vauvoja. Sekä vaatteista, että muista tavaroista. Tiedän, mitkä vauvojen vaatemerkit ovat in, mitkä out. Tiedän, miksi tuplanappilista bodyssa on kätevä ja miksi Popin (eli Polarn O. Pyretin) vaatteita suositaan. Tiedän, mitkä merkit ovat kalliita ja mitkä halpoja (tätä käytän hyväksi metsästäessäni vaatteita kirpparilla), "se on pakko ostaa, se on sentään Gapin!" Osaan säätää vaunuja ja turvaistuimia ja tiedän, etten tarvitse telakkaa ja että se liittyy autoiluun eikä laivoihin. Koska Instagram kuvittelee, että minulla on oikeita vauvoja, näen mainoksista, missä vanhemmat nykyään kantavat isompia vauvojaan ja taaperoitaan (lantiolle kiinnitettävän muhkuran päällä, se säästää selkää) sekä miten vauvat nukutetaan, mikä on uusin metodi. Muut rebornharrastajat ovat myös postauksissaan tykittäneet elektronisoitujen keinujen parhautta, joten ymmärrän niidenkin hyviä ja huonoja puolia.

Pysyn nykyään mukana keskusteluissa, joissa vanhemmat vertailevat lastensa juttuja ja uusimpia uutuuksia.Toisinaan saan outoja katseita, "miten se voi tietää noin paljon vaikkei sillä ole lapsia...?", usein tunnen päässeeni salaiseen sisäpiiriin. Koska olen informaatiofriikki, pidän siitä, että olen oppinut näin paljon uutta rebornien lisäksi myös vauvoista ja tarvikkeista.

Olen tunnustanut Hello Kittyn olemassaolon

Se Hello Kitty. Se on ollut olemassa jo kun siskoni olivat pieniä, koska meillä on ollut sen verran ikäeroa. Se oli hitti jo silloin ja se kummittelee edelleen lasten vaatteissa, peleissä, peitoissa, leluissa... Joka paikassa. Ja minä olen vihdoin tunnustanut, että hän on olemassa! Minä ostan vaatteita, joissa tuo vihaamani katti komeilee etupuolella! Olen ostanut huovan, jossa tuo kisuli on monistettuna sata kertaa ja minä Tykkään tuosta huovasta! Monet muutkin kirotut hahmot ovat alkaneet vähintään kiinnostaa.

Olen siis virallisesti seonnut. Jos kuitenkin kirjoitan tai julkaisen kuvan Pipsa Possusta, voi minut toimittaa kiltisti hoitoon samantien. Vielä ei olla siellä.

Peppiina (jo kotoa muuttanut nukke)

 ja kirottu Hello Kitty. Vaikka Peppiina muutti

puku jäi Varpulle

Miten rebornharrastus on muuttanut minua - syvältä sisältä?

Koska siitähän minun piti kertoa. Minä en siis ole ikinä, kuten otsikko toteaa, levitellyt ostoksiani mihinkään nettiin, koska en ole ostellut. En näe mitään syytä esitellä muille mitä aion pukea päälleni, he näkevät ne kun ne ovat päälläni, piste. Tämä harrastus on kuitenkin muuttanut minua monella tapaa ja opettanut monia uusia asioita. Minusta on tullut kauniiden tavaroiden arvostaja, kiitos kauniiden reborn-nukkejen. Suurin muutos on tietysti se, että minä ylipäätään pidän nukeista, aina en ole sitä tehnyt. Ja se muutos, että pidän kauneudesta. Jaksan vaalia sitä nukeissani, olen heidän kanssaan varovainen ja teen kaikkeni, jotta nukke näyttää hyvältä sekä kuvissa, että livenä. En ole ikinä itse ymmärtänyt laittautumisen päälle, mutta nyt olen oppinut paremmin ymmärtämään, mikä siinä viehättää.

Se, mikä ei ole muuttunut on se, että olen aina pitänyt valokuvaamisesta. En ole kuitenkaan ikinä ymmärtänyt, miksi kukaan kuvaisi muuta kuin mielenkiintoisia, yllättäviä ja uskomattomia asioita ja sitten ihmisiä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa mutta minusta osa ihmisten ottamista kuvista oli täysin turhia. Nyt olen kuitenkin oppinut, että sisustuskuvien ja muiden "turhien" kuvien takana piilee halu löytää harmonia ja tasapaino. Kauniita asioita on kiva katsella vaikka ne eivät kerro aina todellisuudesta kuvien ulkopuolella. Arki ei ole sisustuslehden välissä mutta ideat, joilla saadaan kauneutta aikaan sen sijaan ovat. 

Minua kiehtoo reborneissa myös taito luoda kauneutta ja inhimmillisyyttä elottomilla asioilla. Minua kiehtoo katse, joka on elossa, vaikka katsojan silmät ovat lasia. Minua kiinnostaa kuvassa tunne, joka on kasvoilla, jotka eivät liiku. Minua kiinnostaa liike, joka todellisuudessa puuttuu. Minulla on nykyään loputon kiinnostus tutkia rebornien kautta, mitkä osat kuvassa voi vaihtaa ja säilyttää tunnelman ja mitkä osat poistamalla, mitä muuttamalla, mitä hiukan kääntämällä tunnelma muuttuu. Minua kiinnostaa illuusio, vaikka itse (ainakin ennen) inhoan niitä. Haluan, että asiat ovat aitoja mutta löysin rakkauden illuusioiden luomisesta. 

Harva uskoo kuvan nähdessään, että Avelina

ei ole oikea lapsi, niin aito on katse,

niin luonteva tytön asento