Jo ennen kuin Peppiina oli asetettu syrjään, aloin puhua "projektivauvasta". Projekti sijoittuu kesään ja sitä varten tarvitsin nuken. Ei kuitenkaan tuntunut siltä, että voisin ottaa mukaan ketään minulla jo olevista nukeista. Pohdiskelin asiaa pitkään ja arvioin, kuka saisi uhrautua yhteisen hyvän puolesta. Sitten aloin pohtia sitä, olisiko helpompi nimetä joku uusi nukke tätä kyseistä projektia varten. Meiltä alkoi kuitenkin tila loppua, joten annoin asian olla. Voisin toisaalta ostaa nuken ja säilyttää sitä varastossa laatikossaan niin kauan, että tarvitsisin sitä mutta tunsin itseni turhan hyvin. Tuskin pystyisin jättämään nukkea varastoon eikä se olisi ehkä järkevääkään. Meillä ei ole kunnollisesti lämmitettyä varastoa ja sen verran varovainen olen nukkejen kanssa, että en jätä niitä pitkiksi ajoiksi suoraan auringonpaisteeseen, liian kuumaan tai kylmään. Sen verran kalliita kukin tytöistä on ollut.
Niinpä asia jäi siihen.
Mutta ei unohtunut täysin. Niinpä kun olin tehnyt päätöksen laittaa Peppiina syrjään, asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi. Nyt meillä saattaisi olla tilaa yhdelle vauvalle. Peppiinan paikka ei olisi tyhjä (koska en ollut enkä ole vieläkään päättänyt, myydäänkö Peppiina vai ei) mutta toisaalta voisin vaihtaa nukkejen paikkaa keskenään tarvittaessa. Ehkä me asettaisimme toisinaan jonkun nukeista odottamaan vuoroaan?
Jokainen nukeista laitetaan tarvittaessa pois näkyvistä. Pidämme esimerkiksi tärkeänä, ettei vieraiden tarvitse olla nukkejen kanssa, jos he eivät sitä halua. Tiedän itse tietynaisia nukkeja pelkäävänä ihmisenä, millaista on olla huoneessa, joka on täynnä nukkeja. Siksi emme halua altistaa ketään muuta sille. Kannamme tarvittaessa kaikki seitsemän makuuhuoneeseen ja suljemme oven. Toistaiseksi niin on onneksi tarvinnut tehdä harvinaisen vähän ja harvakseltaan käyneet yökylävieraat ovat pystyneet nukkumaan nukeista huolimatta.
Siis hetkonen, yhäkö seitsemän? Niin, Peppina on nykyään odottamassa vuoroaan, ja meillä majailee...
Haluan blogillani raottaa reborn-nukkeharrastuksen salaperäistä verhoa ja näyttää yhden tavan harrastaa reborn-nukkeja. Toivon, että samalla saisin hälvennettyä nukkeja kohtaan tunnettuja ennakkoluuloja ja negatiivisia tunteita.
lauantai 27. huhtikuuta 2019
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hiljaisempi kausi - uhka vai mahdollisuus?
Olette varmasti huomanneet, että juuri mitään ei tapahdu täällä. Kyse ei ole vain siitä, että en kirjoita vaan myös siitä, että meillä koton...
-
Yhtenä iltana, kun tulin töistä kotiin suhteellisen myöhään, pääsin yllättymään. Asunto oli melkein täysin pimeä ja kun astuin olkkariin, hu...
-
Viittasin aiemmassa postauksessani ( Harrastuksena reborn - Reborn som hobby ) siihen, miten rebornit voivat tarjota myös erilaista puuhaa a...
-
Reborn-nukke on nukke, joka jäljittelee vastasyntynyttä vauvaa/keskosta tai vanhempaa lasta. Reborn saattaa olla oikean vauvan tai lapsen ko...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti