Kuvatarinat - mitä ja miksi?

Vaikka pidänkin Instagramini ja blogini yleensä mieluummn erillään, päätin käsitellä Instagramissa julkaisemiani kuvatarinoita täällä blogissa. Joskus minulta kysyttiin, miksi teen kuvatarinoita pelkästään Alvasta. Tämä postaus on vastaus tuohon ja muutamaan muuhun Alvasta ja kuvatarinoista esitettyyn kysymykseen. Osaa lukijoista kiinnostaa enemmän meidän arki, tämä on taas enemmän sitä toteutuspuolen asiaa. Kysykää ihmeessä, jos jotakin kysyttävää tulee!

 

Kuten ne, jotka ovat lukeneet järjestelmällisesti kaikki kirjoitukseni tietävät, Alva on minulle eniten alkuperäistä nukkeideaaliani vastaava reborn, mukana kanniskeltava mini-me. Kuvatarinoita on siis helpointa tehdä Alvan kanssa ja siitä on muodostunut meidän oma juttu. Siljan kuvissa on myös toisinaan lukenut tekstejä, kuin Siljan repliikkeinä mutta hyvin satunnaisesti, eivätkä ne kerro Siljasta samalla tavalla Siljan omalla äänellä, onhan Silja oikeastaan hyvin taaperomainen eikä ilmaisisi itseään yhtä selkeästi kuin kuvien tekstit antavat ymmärtää. 

 

Kuvatarinat nimenomaan Alvasta tuovat esiin sen puolen, sen täysin päinvastaisen ajatuksen, mitä monet muut kuvat eivät kerro: minulle Alva on minulle muutaman vuoden ikäinen, enemmän pikkutyttöä vastaava persoonallisuus hassuine mielipiteineen ja kysymyksineen. Hän on koko joukon isosisko ja ottaa roolinsa vakavasti. Hän on hauska tyyppi, toisinaan lapsekas ja hassutteleva, toisinaan hän haluaa olla iso ja osaava, toisinaan häntä pelottaa ja jännittää. Alva esiintyy kuvatarinoissa (tätä uusinta lukuunottamatta) yksin, osittain jotta hänen pienuutensa ei erotu niistä mutta myöskin siksi, että ne ovat Alvan omaa ruutuaikaa. Alva on todellisuudessa vain 38 cm mittainen ja siis kooltaan joukon pienin mutta kuvatarinoissaan hän on suuri, mahtava, uutta kokeva ja siitä oppiva. Kuvat on usein otettu Alvan tasolta tai alaviistosta, jotta ne suurentavat Alvaa ja tekevät hänestä tarinoiden keskipisteen. 

 

"Alva at the cemetery"

  

Kuvatarinat alkavat yleensä jonkinlaisella johdatuksella aiheeseen. Näissä käytän hyväkseni kännykällä ottamiani vahinkokuvia, täysin mustia kuvia, jotka olen näpännyt kun kännykän etukansi on ollut auki ja siis kameran linssin edessä. Tekstit kirjoitan kännykän kuvanmuokkauksella. Tämänkertaista kuvatarinaa varten latasin Play kaupasta Halloween aiheisia fontteja. Silloin kun itse "juttelen" Alvan kanssa tarinassa, minun taustavärini tekstille on sininen ja Alvan violetti. Tässä tarinassa vain Alva puhuu, joten tekstien taustavärit ovat violetteja. (Tämän postauksen kuvatekstit kertovat kuvien tekstit, koska minulla on näkövammaisia seuraajia. Muitakin ne saattavat toki auttaa, halloween fontti ei tee lukemisesta aina helppoa, mutta hei, tyyli ensin ;))

"We were on a cemetery today. Anton was scared..."

Tässä kuvassa Alva istuu kasteluveden keruuseen tarkoitetun altaan reunalla. Kuvakulmasta johtuen Alva näyttää isolta. Tosin tarkkasilmäisemmät osaavat katsoa Alvan käsiä. Alvalla ei ole lainkaan omia käsineitä tai tumppuja. Alvalla on käsien peittona pienintä mahdollista kokoa olevat vauvan sukat! XD Kuvan hieno syystakkikin on Baby born kokoa, samoin kaikki muut Alvan päällä olevat vaatteet.

"....as you can see! I promised to protect him"

 

Heti seuraavassa kuvassa totuus paljastuu. Alva istuu pikkuveljensä sylissä rattaissa. Kokoero on huikea! Alva mahtuisi kokonaisuudessaan jopa veikkansa t-paidan sisään, pipoa hän voisi melkein käyttää riippumattona. Alva matkusti koko matkan rattaissa, peiton alla. Onneksi Alva on pieni niin saatiin kaksi tenavaa matkaan. Muut rebornit joutuvat matkustamaan kahdestaan vähän ahtaasti ja kaksi taaperoa ei voi matkustaa yhdessä (kaksostenrattaissa menee meillä tilan puolesta raja...) Antonilla ja Alvalla ei tullut edes kunnolla ahdasta. Vältän nukkejen survomista ja kuljettelua kyseenalaisilla virityksillä. Muutamat kuljetusvirheet olen saanut maksaa karvaasti maalien kulumisella ja muilla nukkeäitien kauhistuksilla.
 

"He wanted to hold me all the time! In broad daylight!"

Anton ja Alva puiston penkillä näyttää myös kuinka iso nukkejen kokoero oikeasti on mutta teksti kertoo asetelman: isosisko suojelee pikkuveljeä hautausmaan kummituksilta eikä toisin päin. Antonin alati hämmästynyt, joissain kuvissa hiukan pelästynyt ilme ja aukinainen suu sopivat tosi hyvin tähän tarinaan. Alvan ilme taas on ainaisen vakava viilipytty.

"Here is he, looking for ghosts behind the bench *facepalm*"

 

Tyypillistä isosiskomaista mutinaa. Alva ei itse ole edes kuvassa tällä kertaa, ihan kuin hän olisi kuvan ottaja.

 

"See Anton? Nothing to be scared of!"

 

 

 Anton nojaa edelleen penkin selkänojaan kuten edellisessä kuvassa, pää penkin selkänojan yli kumartuneena. Anton pysyy seisomassa omalla painollaan penkkiin nojaten, kainaloista roikkuen. Alvan painopiste taas on niin paljon alaraajoissa, eikä käsien paino tai niiden pituus riitä kannattelemaan Alvaa samassa asennossa. Siksi Alva usein istuu kuvissa hajareisin, joko toinen jalka koukussa tason päällä tai toinen jalka toisella ja toinen toisella puolella. Tässä kuvassa Antonista oli tarvittavaa tukea joskin oli hiukan kuumottavaa mennä juuri penkin sille puolelle kuvaamaan, minne kumpikaan nukeista ei kallistuisi. Vältän tilanteita, joissa minulla on useampi kiinniotettava, asettelen joko tukevasti tai kuvaan vain yhtä kaatuvaa/putoavaa kerrallaan.

 

 

I got little tired of that... ...but Mum said I was also little back then...

Alva makaa Antonin jalkojen päällä rattaiden jalkaosassa (joka on meillä aina vaakatasossa). Tässä tulee ilmi Alvan keveys, oikea lapsi ei voisi maata kyseisessä kohdassa ilman, että rattaat hajoaa tai, että jalkatuki vähintään vajoaa alemmas. Tämä kuva on hyvä esimerkki napsimisilmiöstä. Usein näpsin kuvia varmuuden vuoksi, valmiin tarinan näkee usein vasta siinä vaiheessa, kun kaikki kuvat ovat galleriassa ja niitä alkaa järjestellä tarinaksi. Jokin ihan hölmöltä vaikuttanut kuva voi saada siinä merkityksensä. Kuvat eivät siis aina ole siinä järjestyksessä valmiissa tarinassa kuin missä ne on otettu. Vesiallaskuva otettiin esimerkiksi oikeasti tämän kuvan ja seuraavan kuvan välissä eikä suinkaan ensimmäisenä mutta sopi loistavasti aloituskuvaksi. Tämän järjestyksen vakiintumattomuuden takia kuitenkin kuvaan tarinan yleensä muutaman tunnin sisään, jotta esimerkiksi valaistus ei ehdi muuttua ihan totaalisesti (silloin kuvat olisivat enemmän sidottuja esim valaistuksen puolesta). Toisinaan tarinan loppuosaa varten pitää kuitenkin odottaa (jos tarinassa on tarkoitus kulua useampia tunteja välissä ja tarinassa siirrytään sisältä ulos tai toisinpäin).

 

But look what we found!

 

 

 

The grave of the famous Moomin author!

 

 

 

 Näissä kuvissa Alvan pienuudesta oli hyötyä, vaikka kuva on ovelasti rajattu niin, että viritykset eivät näy. Kannattelen Alvaa yhdellä kädellä ilmassa, jotta sain hänet samaan kuvaan pystin ja hautakiven kanssa. Anton istuu vastaavissa kuvissa rattaissa, koska häntä on vaikea kannatella edes kahdella kädellä riittävän kauaa, puhumattakaan siitä, että kuvat saisi otettua yksin. Alvaa pystyn kuvaamaan yksinkin, tosin minusta on mukavaa käydä kuvaamassa kaksin tai kolminkin jonkun kanssa (erityisesti, koska olen ollut huono hankkimaan mitään kuvaamisen lisävarusteita. Minulla ei ole pop socketia, selfikepistä puhumattakaan). Toiselle tulee aina hiukan erilaisia kuvausideoita kuin itselle ja joskus auttava käsi on todella tarpeen! Kiitos kaikille kuvauksissa avustaneille, ennen, nyt ja tulevaisuudessa!

 

 

 

Tässä oli taas pieni kurkistus siihen, millaista kuvien ottaminen reborneista on, mitä siinä pitää ottaa huomioon ja erityisesti millainen työ ja tarina kuvatarinoiden takaa, kamern linssin toiselta puolelta löytyy.

Muistakaa kommentoida! Arvostan todella blogiin tulevia kommentteja siitä syystä, että ne näkyvät kaikille ja ovat siten hyödyksi myös muille blogin lukijoille. Esimerkiksi Facebookissa tai yksityisesti jaetut kommentit katoavat tai jäävät vain pienen sisäpiirin tietoon (toki arvostan kaikkea kommentointia). Alva (ja Mamma) kiittää ja kuittaa.