Nukkejen psykologia

Tämä postaus on itsenäistä jatkoa postaukselle, jossa käsiteltiin nukkeharrastusta (Harrastuksena reborn). Siinä, missä aiempi postaus käsitteli enemmän rebornharrastuksen ilmenemismuotoja, sitä minkä muut näkevät, tämä postaus keskittyy enemmän reborn-nukkejen herättämiin tunteisiin yleisesti ihmisissä ja harrastajissa itsessään. Usein kysytään, mikä nukeissa niin kiehtoo. Vastaus jää ehkä reaktioiden pelossa helposti sille tasolle, mitä nuken kanssa voi tehdä (valokuvaaminen, somistaminen jne.). Hankalampaa on selittää puolitutulle tai vieraalle henkilölle tämän harrastuksen psykologista puolta ilman, että tulee loukatuksi tai väärinymmärretyksi.


Hassua kyllä, minusta yksi ilkeimmistä kommenteista (vaikken sitä itse ole vielä kuullutkaan) on "Etkö sä ole vähän liian vanha tohon?" tai "Eikö se ole sellaista aikuisten nukkeleikkiä?". Voi ollakin. Kuka kuitenkaan määrittelee, milloin pitää a. lopettaa lastenohjelmien/-elokuvien katsominen b. lopettaa leikkiminen c. luopua leluista... Suurin osa aikuisista tekee joitain lapsekkaita juttuja mutta aikuisella tavalla. Aikuisille "sovelias" tapa tuntuu olevan kerääminen. Mutta vaikka olen nukkejen kanssa vuorovaikutuksessa, mm. puen nukkeja, en pue niitä sata kertaa päivässä ja käy niiden kanssa keskusteluja, joissa ne muka käyvät heräävät, leikkivät, syövät, menevät nukkumaan ja pim, aloittavat taas alusta. Näinhän lapset nukeilla leikkivät. Puen nuket,otan kuvat ja siinä se. Kyllä, myönnän, että katson televisiota toisinaan nuken kanssa ja saatan siirtää nuken huoneeseen, jonne itse menen. Erityisesti Hiippistä tervehdimme K.n kanssa molemmat silittämällä Hiippiksen masua :) Kerran laitoin ruokaa ja Silja "leikki" keittiön tavaroilla vieressä. Siitä tuli hauskoja kuvia. Youtubessa on myös paljon videoita esimerkiksi teemalla Reborn morning routine. Niissä näytetään, kuinka "äiti" herää, pukee vauvan, syöttää, vie päiväkotiin... Osittain näiden videoiden tarkoitus on ehkä päästä käyttämään ja näyttämään sitä tavara-arsenaalia, joka rebornille on hankittu,ei niinkään nukkeleikki. Itse en omista kartanoa, joten minun rebornini nukkuvat sohvalla, sitterissä ja säkkituolissa. Osan nuket kuitenkin pötköttävät vaunuissa tai pinnasängyissä. Routine videoita on hauska katsella ihan siksi, että näkee muiden tapoja käsitellä nukkejaan. Erityisesti pukeminen ei aina ole ihan sitä, mitä kuvittelisi. Hankalasti taipuvat nuket kysyvät pukijalta melkoista akrobatiaa :)

Turvallisinta on pukea housut selällään sylissä kun

kyseessä on isompi nukke ja selkä kaareutuu

Niin, paljon joutuu varustautumaan jo etukäteen muille kertoessaan nukkeharrastuksen psyykkisestä ja mediassa myös hyvin kiistellystä puolesta. Olen saanut kuulla jo muutaman kuukauden harrastettuani, että on creepyä, että nuket vain ovat talossa, vaikkeivät ne osallistu mihinkään, ovat vain. Toki silmät auki oleva nukke seurailee erityisesti lasisilmillä aika tarkkaan, mitä talossa tapahtuu mutta niin "seuraavat" kaikki muutkin esineet, joilla on silmät. Pyrin aina kertomaan uusille vieraille heti aluksi "Ne eivät sitten ole aitoja". Suurin osa hätkähtää "lasta, jota talossa ei pitänyt olla". Ymmärrän tämän hyvin ja itsekään en ehkä menisi suin päin taloon, jossa tiedän olevan kymmeniä nukkeja. Suhtautuminen nukkeihin lähtee kuitenkin omasta päästä ja tarkoituksena harvoin on säikäyttää ihmisiä tai hakea huomiota, vaikka moni näin luulee. Toki on ihan eri asia pitää nukkea kotona kuin mennä sen kanssa ostoksille. Osa pitää nukkejen seurasta ja ottaa niitä toisinaan mukaansa autoon turvaistuimessa tai ostoskeskukseen rattaissa tai kärryissä. Osa käy niiden kanssa kävelyllä lastenvaunujen kanssa Jos nukkeja on kymmeniä tai satoja,kuten ahkerimmilla keräilijöillä, täytyy nukkeja viedä kaikkialle, jos aikoo varmistaa, että yksittäinen nukke saa ansaitsemansa huomion. Liiallisen huomion antaminen, kuten kohteleminen oikeana lapsena ovat niitä asioita, joita reborneihin liitetään enemmän kuin mihinkään muuhun nukkeharrastukseen ja voi olla, että se on creepiyden taustalla. Harvoja muita nukkeharrastajia epäillään siitä, että he ehkä unohtavat eron nuken ja todellisuuden välillä. Toki reborneja käsitellään enemmän oikean lapsen tavoin mutta osin tämän tekee myös niiden valmistustapa. Kannan Solista kuin vauvaa pää hartiaa vasten painettuna sylissä, koska pää on painava ja niin on itse nukkekin. Muovisia onttoja nukkeja nostelee yhdelläkin kädellä ja mistä kohtaa vaan ilman, että nukke menee rikki (jos se ei satu olemaan sata vuotta vanha tietenkin).

Tätä tyttöä ei nostella kuin kahdella kädellä,

niin paljon on painoa

Kaiken varovaisuuden keskellä yritän aina muistaa sen, mikä niin usein tekee asioista kiisteltyjä ja ihmisistä loukkaavia kommentteja esittäviä hölmöjä - pelko. Tätä yritän muistella joka kerta, kun saan tai pelkään saavani kommentin, joka voi loukata. Nukke on maailman vanhin lelu eikä se syyttä herätä kahtalaisia tunteita. Koska nukke muistuttaa ihmistä, siihen liitetään varmasti tiedostamatta enemmän erilaisia tunteita kuin muihin leluihin. Yksi reborn-nukkejen käyttötarkoitus onkin vastaavanlaisten tunteiden herättäminen kuin mitä oikealla vauvalla saisi aikaan. Vauva, erityisesti nukkuva, antaa rauhallisen tunteen sekä katsellessa, että pidellessä. Monet nukkuvista nukeista on painotettu niin,että ne tuntuvat sylissä rentoutuneilta ja niiden ilme on usein luottavainen. Tämä vauva haluaa olla sylissä juuri niin kauan kuin pitelijä haluaa, se ei vaadi mitään vaan on ikuisesti samanlainen, tyytyväinen, nukkuva, iloinen... Reborneista voidaan tehdä myös oikeiden lasten muovisia kuvajaisia siinä, että ihana vauva-aika ei koskaan pääty. Toisaalta nukeilla voidaan haluta herättää pelkoa tai kauhistusta myös tietoisesti (kauhunuket). Mutta myös tavallinen hereillä oleva tai nukkuva vauvareborn voi herättää kummallisia tunteita ja nämä saatetaan tulkita helposti peloksi. Pelkoaspektin ymmärrän hyvin, koska sille, että valitsen itse nukkeni hyvin tarkkaan on todellinen syy.

Minä pelkään nukkeja.

Hassua kyllä, pelkään eniten vanhannäköisiä nukkeja, sekä vatsastapuhujan nukkeja. Lapsena en myöskään pitänyt käsinukeista kovinkaan paljon. Minua omat nukkeni eivät kuitenkaan pelota tippaakaan ja tämä kiehtoo minua kovasti. Mikä aidonnäköisessä nukessa saa aikaan toisissa pelkoa mutta minussa täysin päinvastaisen reaktion? Miksi en hätkähdä pimeässä koskaan Siljan tuijottavaa katsetta mutta posliininuket saaavat minut erityisesti pimeässä kauhun valtaan? Tuskin saan tähän koskaan vastausta. Yksi syy, mikä sai minut varmaankin hylkäämään BJD-nuket oli se, että nukkea, jota en varmasti pelkäisi, ei tuntunut löytyvän. BJD-nuket muistuttivat liikaa nukkeja, joita olen pelännyt ja pelkään. Jo pelkkä kuva Hiippiksestä riitti kuitenkin vakuuttamaan, että tätä nukkea en tulisi pelkäämään. Jos olen kuitenkin epävarma jostakin uudesta nukesta, en hanki sitä tai menen katsomaan sitä kuten aikoinaan Siljaa. Voisin jopa väittää, että rebornit ovat hälventäneet pelkoani myös muita nukkeja kohtaan. Aluksi nuket olivat aina öisin muissa huoneissa mutta nykyään saatan nukahtaa niin, että nukke on lähettyvillä, jopa ihan vieressä. Toisaalta tunnen itseni hyvin. enkä altista itseäni pelolle turhaan enkä ala haastamaan sitä. En esimerkiksi aio katsoa kauhuelokuvia, joissa on nukkeja pääosissa, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kenestä vaan saa pelottavan,

kun oikein yrittää