Making of Photoshoot Hiippis

Kaikkien näiden kuvien jälkeen, mitä Hiippiksen kanssa järjestetty photoshoot tuotti, ajattelin kirjoittaa myös siitä, mitä se vaati. Usein kuvia katsellessa ei tule mietittyä, mitä niiden ottaminen on vaatinut. Ihminen on alkanut viimeistään digikameroiden myötä kuvata spontaanimmin ja tilanteiden aitous on usein tärkeämpää kuin se, onko kuva edustava tai viimeisen päälle sliipattu. Tämä pätee erityisesti lapsista otettuihin kuviin, harva haluaa, että albumit ja kamerat on täynnä kuvia, joissa lapsi pönöttää siististi kädet sylissä. Tietenkin omana poikkeuksenaan ovat koulukuvat, joita otetaan joka vuosi tai muut studioissa otettavat merkkipäiviin liittyvät kuvat kuten valmistujais- ja hääkuvat.

Nukkejen kanssa harrastaessa kuitenkin aitouden tavoittelu on se, mikä vaatii aikaa, rahaa ja vaivaa. Koska nukkejen kanssa pyritään mahdollisimman suureen aitouteen keinotekoisesti, täytyy olla hyvin tietoinen siitä, mitkä ovat aitoutta lisäävät elementit ja mitkä taas vähentävät sitä. Toisaalta nukkejen kanssa on helpompaa rajata kuvaa sellaiseksi, että katsoja saadaan katsomaan vain tiettyjä asioita. Vaatteita ehtii asetella loputtomiin nätillä tavalla. Likaiset sukat ehtii raivata ja viltin laskoksia taitella uudelleen. Tutin ehtii laittaa suuhun ja ottaa pois jos ei miellytä. Aikaa kuvan ottamiseen on loputtomasti, koska nukke ei kyllästy kuten aito vauva tekisi. Valaistus on likipitäen ainoa asia, joka rajoittaa kuvien ottamista tiettyihin vuorokauden aikoihin ja ainut, missä pitää olla nopea ovat kuvaukset, joissa nukke on tavallista suuremmassa vaarassa kaatua.

Aitouden lisäksi tietyissä lastentarvikkeissa on muitakin puolia, jotka tekevät kuvaamisen helpommaksi. Näihin seikkoihin palaan vielä tässä tekstissä kuvien kera. Jos kuvauksissa kiinnostaa jokin, mitä en muista mainita, kysykää ihmeessä kommenteissa! Laajempia kysymyksiä voin käsitellä myöhemmissä postauksissa, lyhyisiin vastaan heti. Ja kommentoida saa toki muutenkin! 😃

Photoshootia varten tarvittiin siis:

Turvaistuin

Tämä olisikin voinut olla kallis hankinta mutta meillä kävi tuuri! Lähellä sijaitsevalla lastentarvikkeiden kirpputorilla oli tarjous "kaikki turvaistuimet 5 euroa". Kävin siis eräänä maanantaiaamuna kolppaamassa ja välppäämässä läpi kaikki turvaistuimet ja totesin tämän meille parhaaksi. Tämä istuin oli tukeva, siisti, ei sisältänyt telakkaa mutta mukana tuli kuitenkin kuomu ja vöitä on helppo säätää yhdestä narusta vetämällä vaikka lapsi on istuimessa. Päään kohdalla oleva lisäpehmuste myös takaa, lapsen pää pysyy paremmin paikoillaan.

Miksi turvaistuin on tärkeä varuste?

Turvaistuin on ehdottomasti turvallisin tapa kuljettaa lasta autossa ja sama pätee myös nukkeen. Kun kyseessä on satoja euroja, laittaa sen mieluusti varmaan talteen. Tässä tapauksessa se tarkoittaa vaivattominta ja turvallisinta tapaa kuljettaa nukkea. Nuken kuljettaminen sylissä on kaukana turvallisesta kun muistaa myös sen, että Hiippiksen jalka on jo hiukan rikki ja se meni rikki nimenomaan tavallisella käsittelyllä. Turvaistuimessa saatoimme kuljettaa nuken liikennevälineestä toiseen helposti, vaivattomasti ja suhteellisen huomaamattomasti. Turvaistuin nukkeineen painaa melkoisesti (ihan realistisissa kilomäärissä mennään) mutta yhtä raskasta olisi ollut roikottaa Hiippistä sylissä ja tukea samalla päätä ja varoa jalkaa ym. Kasseissa on myös omat vaaransa.

Aitoudessa turvaistuin auttaa tietenkin myös siinä missä melkein mikä tahansa vauvan tavara mutta minulle 5 euron investoinnissa turvallisuus oli tärkeämpää. Aloin itseasiassa suunnitella kunnolla kuvausreissua vasta kun kuljetustapa oli tiedossa vaikka K olikin jo kovaa vauhtia lähdössä kun kutsu aiemmin syksyllä tuli 😉

Jos alamme tekemään enemmän ulkokuvauksia lähialueella, tulee mukaan kuvioon vaunut. Toistaiseksi niiden hankkimiselta ollaan vältytty.

Haalari

Minä kieltäydyin ehdoitta viemästä lasta ulos jos se ei ole kunnolla puettu! Kuvauksissa ei olisi ulkokuvien osalta ollut järjen häivää jos Hiippis olisi hiihdellyt pihalla pelkissä sisäkuteissa ja meillä muilla olisi ollut takit päällä.Onneksi haalari ehti tulla postissa (huuto.net), muuten meidän varasuunnitelma oli ratsata sama kirppis, jolta turvaistuinkin on hankittu.

Haalarissa tärkeää oli enimmäkseen aitous ja oma mukavuus. Vaikka sitä tietää, ettei tämä lapsi palele, pukee sen mieluummin kuten aidon vauvan vuodenajan mukaisesti. Haalarin valinta osui nappiin, se oli Hiippikselle hyvää kokoa, hihat ja puntit saa käännettyä tumpuiksi ja töppösiksi (eli säästyimme niiden ostamiselta) ja toisen puolen napituksen saa kokonaan auki niin, että pukeminen on helppoa. Sattumalta kävi niin, että "ongelmajalka" osui sen puntin kohdalle, joka on mahdollista avata kokonaan, joten säästyimme jalan vääntämiseltä ja vaarallisilta kikkailuilta kokonaan.

Pipo

Lähinnä aitoustekijä mutta auttaa myös suojaamaan istutettuja hiuksia kulumiselta. Kun nuken päätä kääntelee kuvauksissa tai asettelee nukkea paremmin istuimeensa, tulee kitka hieroneeksi hiuksia. Hiuksia lähtee myös helposti ja niiden uudelleen istuttaminen tai istutattaminen on hankalaa ja kallista. Hiippiksen hiukset ovat jo siinä kunnossa, ettei niitä tarvitse kuluttaa enää yhtään enempää. Olemme sitäpaitsi jo tottuneita Hiippikseen pipo päässä ja vaikka huppu olisi saattanut kuvausteknisesti riittää, oli pipo hauska lisä. Tämä hauska lisä on hankittu lastenvaatekirppikseltä 2 eurolla.

Rättejä

Vauvan rättejä meillä oli mukana kaksikin. Toinen oli sukkanipsuilla (muistuttavat pyykkipoikia) kiinni turvaistuimen omassa kuomussa ja toinen oli Hiippiksen jalkojen päällä. Niiden funktio oli lähinnä saada rauha julkisilla paikoilla. Kenellekään ei varmaan tullut mieleenkään etteikö kopassa nukkuisi oikea vauva. Kun Hiippis oli kokonaan peitetty, ei tarvinnut selitellä kenellekään mitään. Älkää huoliko, emme netonneet kuvausreissulla muita lapsiperheiden etuuksia kuin että menomatkalla saimme matkustaa etupenkillä. Paikan antanut (ja pari riviä taaksepäin liikkunut) mies tunsi varmasti olonsa yhtä hyväksi vaikkei tiennytkään,että kopassa makaileva vauva ei ollut oikea ja päätimme säästää hänet hämmennykseltä. 

Oli räteillä tavallaan myös suojatarkoitus tuulta vastaan, kanniskellessa ei tarvinnut huolehtia roskien pääsemisestä koppaan (ja silti poimimme kotona koivunlehtiä kopasta vaikka rätti olikin).

Sadeviitta

Oli mukana nukkea varten, itse olisin tarvittaessa kastunut XD Hiippiksen maalaus on joissakin kohdissa irtoavaa sorttia (emme ole yhden vaaleanpunaista väriä korvapuikkoon tuottaneen putsauksen jälkeen tutkineet tarkemmin missä kohdissa) joten heti kun vähänkin ripotteli, laitoimme kuomun ja rätin päälle vielä sadeviitan. Voi olla, että vaunuverho tai rätti riittäisi pitämään sateen
loitolla mutta pelasimme varman päälle.

Hyvä kamera ja kännykkä

Ihan tavallinen digikamera (Sony Cyber-shot) ja Samsung Galaxy A3 oli tämänkertaiset kuvausvälineet. Myöhemmin on tarkoitus hankkia järjestelmäkamera mutta sen hankinta on ollut pidempiaikainen haave ja tulisi ajankohtaiseksi myös ilman nukkeharrastusta ennen pitkää. Harrastus lähinnä vauhdittaa ostoa. Olen omistanut jonkun kameran jo lapsesta saakka, ensimmäinen oma kamerani, jolla kuvasin ahkerasti oli filmikamera ja seuraavan sain lahjaksi lukioaikoina. Siitä pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa päivittää taas eteenpäin.

Oma kamerani ei lähtenyt mukaan, koska ladattavat paristot pitäisi uusia (ne eivät pidä enää latausta kovin pitkään) ja siksi mukana oli Kn kamera ja minun puhelimeni. Hyviä kuvia saatiinkin vaikka kännykän kameran tarkkuus ei aina riitä siihen, että tietokone myöhemmin suurentaa kuvaa.

Varustauduimme myös sillä, että latasimme kaikki välineet ja otimme silti puhelimelle laturin mukaan.

Kyydit

Kiitos tuhannesti kuljetustiimille! Emme olisi mitenkään päässeet maalle ilman auton apua.Vaikka lähimmällä isolla tiellä oli bussipysäkki, meillä olisi kädet irronneet ennen määränpäätä jos Hiippis olisi pitänyt kantaa istuimessaan. Meidän onneksi kodin päässä matkaa pysäkille on muutama sata metriä ja pääsimme vaihtamatta sinne, mistä pikkuautolla oli fiksua jatkaa matkaa.

Koska meillä oli auto täynnä, Hiippis oli menomatkalla minun sylissä istuimessaan. Kannattaa miettiä tuossa kohtaa laittaako mieluummin istuimen takakonttiin. Me mentiin sillä periaatteella, että jos poliisi pysäyttää laittomasti kuljetetun lapsen takia, me hymyillään landepoliiseille nätisti ja pyydetään anteeksi. Sitten katsotaan kun niiden ilmeet menee jännän näköiseksi kun ne katsoo ketä tässä laittomasti kuskaillaan.

Ruoka

Oltaisiin kuoltu myös ilman talonväkeä nälkään. Kuvausreissuille kannattaa ottaa evästä tai varmistaa ruokapuoli muuten tai pitäytyä omalla takapihalla. Ainakaan mulla ei kuvien ottamisesta huolellisesti tule mitään jos on nälkä, sitten tulee vain sohlattua ja sählättyä. Emme olleet ihan ajatelleet loppuun saakka sitä, että sunnuntai+lande=ei mitään ruokapaikkaa.

Lelut ja tutti

Eivät tuoneet kuviin juurikaan lisäarvoa eli olivat vain turhaa painoa tällä keikalla. Meillä oli sen verran kuvattavaa ja pohdittavaa ekalla kuvauskeikalla, että Miffy-pupu sekä roikkuva siili -vaunulelu jäivät ihan hyödyntämättä ja tuttia laitoimme välillä suuhun ja otimme pois ilman sen suurempaa syytä. Ehkä ensi kerralla.

Kohti uusia seikkailuja!